2017-10-ilmastokatsaus-kansi

Ilmastorahoitus ja Suomi

Ajankohtaiskatsaukset

Yksikään valtio ei välty ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Ne kuitenkin tuntuvat hyvin eri tavoin eri puolilla maailmaa ja eri yhteiskuntaluokissa. Eniten ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät kehitysmaiden köyhät, jotka ovat vähiten vastuussa ongelman aiheuttamisesta.

Varakkaat voivat hintojen noustessa maksaa ruuastaan enemmän, kääntää helteessä ilmastointilaitetta kovemmalle tai halutessaan muuttaa uuteen kotimaahan. Köyhille muutokset tarkoittavat taistelua eloonjäämisestä, kun merenpinnan nousu on tuhonnut kaiken omaisuuden, kuivuus on polttanut pellot tai juomakelpoista vettä ei enää ole saatavilla.

Kansainvälinen ilmastorahoitus on tärkeä työkalu kamppailussa ilmastonmuutosta, köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan. Suomen tuella on hiljattain tuotu aurinkosähköä tansanialaisiin koteihin ja tuettu Sudanin sopeutumista ilmastonmuutoksen sääpalveluja parantamalla.

Ilmastorahoituksen tasosta ja pelisäännöistä neuvotellaan kansainvälisillä areenoilla tiiviisti vuoden 2018 loppuun saakka, jolloin neuvottelut Pariisin ilmastosopimuksen pelisäännöistä tulee saada valmiiksi. Sopimuksen toimeenpano alkaa vuonna 2020.

Tämä ajankohtaiskatsaus kertoo Suomen ilmastorahoituksen nykytilasta, rahoituksen kansainvälisistä suuntauksista ja siitä, mitä kysymyksiä kansainvälisen yhteisön tulee YK:n ilmastoneuvotteluissa vielä ratkaista.

ISSN ISSN 1797-9412
Painetun version ISBN ISBN 978-952-200-252-5
Sähköisen version ISBN ISBN 978-952-200-253-2
Sivumäärä 20
Kirjoittajat Tuuli Hietaniemi
Julkaistu 31.10.2017