Hyppää sisältöön
Fingon Shared Actions tilaisuus. Fingon Shared Actions tilaisuus.

Kumppanuudet

Haluatko löytää uusia kumppaneita paremman maailman rakentamiseksi? Anna meidän auttaa!

Ihmisten ja luonnon yhteisen tulevaisuuden ratkaisuihin tarvitaan kaikki mukaan. Ilmaston kuumeneminen, luonnonvarojen ylikulutus, köyhyys, äärimmäisen vallan ja vaurauden kasautuminen, sekä vihamielisyys ja luottamuspula vaativat reippaita vastaotteita. Maailmassa on riittävästi osaamista ja resursseja näiden kriisien ratkaisemiseen, mutta ne tarvitsevat yhdistäjiä, mahdollistajia ja innostajia. Fingo auttaa sinua löytämään oikeat tahot ja luomaan uutta lisäarvoa kumppanuuksien avulla. Työskentelemme Suomen lisäksi myös Itä-Afrikassa.

Kumppaneitamme

Ota yhteyttä

Asiantuntija, ennakointi ja kehittäminen

Noora Vähäkari

Filosofian maisteri (FM), aluetiede

Kuvaus

Tuen jäsenjärjestöjen ja Fingon tulevaisuustaitoja ja innostavaa kokeilemista. Uskon, että erilaisten mahdollisten tulevaisuuksien pohtiminen ja tekeminen on kansalaisyhteiskunnalle luontevaa, ja demokratian kannalta elintärkeää. Muutos lähtee usein siitä, että uskallamme kuvitella asiat toisenlaiseksi. Tulevaisuustaidot auttavat epävarmuuksiin ja yllätyksiin suhtautumisessa.

Vastuualueet

  • Ennakointi
  • Suunnittelu
  • Kokeilut

Asiantuntija, kehityspolitiikka, monitoimijayhteistyö ja digitalisaatio

Mika Välitalo

Master of Community Development and Conflict Resolution (YAMK)

Kuvaus

Tuen Fingon jäsenjärjestöjen ja heidän kumppaneiden kykyä luoda monitoimijayhteistyötä erityisesti yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Teen lisäksi vaikuttamistyötä kehityspolitiikan,  erityisesti kauppaan ja kehitykseen keskittyen. Kokeilukulttuuri ja digitaalinen kehitys hyödyntäminen antavat vauhtia työlle. Kaiken keskellä on kestävyysmurroksen edistäminen, köyhyyden vähentäminen ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Vastuualueet

  • kehityspolitiikka (kauppa ja kehitys)
  • monitoimijayhteistyö (yritysyhteistyö)
  • digitaalinen kehitys (tekoäly järjestötyössä)
Katja Väyrynen.

Asiantuntija, Oppiminen

Katja Väyrynen

Kuvaus

Olen oppimisen ja koulutuksen innostunut moniosaaja, jolla on otetta prosessien sujuvoittamiseen, monitoimijayhteistyöhön sekä kansainväliseen yhteistyöhön. Nautin erityisesti siitä, että voin kehittää uusia ratkaisuja, koulutuksia, toimintamalleja yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Tavoitteenani on luoda innostavia ja vaikuttavia oppimiskokemuksia, jotka tukevat sekä yksilöiden että organisaatioiden kehittymistä.

Vastuualueet

  • Fingon koulutukset ja oppiminen
  • Fingon sisäinen oppimisen kehittäminen
  • Jäsenjärjestöjen osaamisen kehittämistarpeet