Kuva: Hanna Vaittinen / Fingo

Ilmasto-oikeudenmukaisuus

Ilmastonmuutos on aikamme kiireellisin ja moniulotteisin kriisi, jonka vaikutukset koetaan voimakkaimmin kehittyvissä maissa. Ihmiskunnalla on alle vuosikymmen saada aikaan merkittäviä kasvihuonekaasupäästöjen leikkauksia, jotta maailman keskilämpötilan nousu saadaan rajoitettua alle 1,5 asteeseen.

Mikä ilmasto-oikeudenmukaisuus?

Historiallisesti suurin syy ilmastonmuutokseen ovat vauraiden teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöt. Ilmastonmuutos uhkaa nopeasti tuhota kehitysyhteistyön saavutukset ja saattaa suuren osan maailman väestöstä äärimmäiseen köyhyyteen. Ruoka- ja vesiturva heikkenevät, äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät, elinkeinot tuhoutuvat, konfliktit lisääntyvät ja kokonaiset alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi.

Kestävän kehityksen tavoitteet jäävät saavuttamatta, jos teollisuusmaat eivät vähennä ilmastopäästöjään merkittävästi, nopeasti ja pysyvästi ja samalla tue köyhimpiä maita sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.  

Ilmastonmuutosta aiheuttavien sosiaalisten ja taloudellisten ilmiöiden muuttaminen vaatii niitä ylläpitävien valtasuhteiden muuttumista. Ilmastonmuutos itsessään lisää myös eriarvoisuutta ja näyttäytyy siksi globaalina oikeudenmukaisuuskysymyksenä.

Ilmasto-oikeudenmukaisuuden käsitteen kautta ymmärrämme, että ilmastonmuutos vaikuttaa eri lailla eri maantieteellisissä paikoissa. Maiden ja alueiden sisällä se vaikuttaa eri tavalla eri ihmisryhmiin, elinkeinoihin ja yhteiskuntaluokkiin.

Etenkin kehittyvien maiden köyhät kärsivät ilmastonmuutoksen vaikutuksista keskimääräisesti eniten, vaikka ovat vähiten vastuussa ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta. Ilmastokriisi tulee vaikuttamaan nuoriin ja tuleviin sukupolviin enemmän kuin tällä hetkellä valtaapitävään ikäpolveen, jolla on ratkaisun avaimet käsissään.

Vaikutamme päättäjiin Suomessa, EU:ssa ja kansainvälisellä tasolla, jotta ilmastopolitiikka olisi kunnianhimoista, oikeudenmukaista, tavoitteellista ja tuloksellista.

Mikä ilmastorahoitus?

Ilmastonmuutoksen aiheuttajina teollisuusmailla on velvollisuus kanavoida kehittyville maille ilmastorahoitusta, jota ne tarvitsevat ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen.

YK:n ilmastosopimukseen sitoutuneet teollisuusmaat ovat luvanneet ohjata 100 miljardia dollaria ilmastotoimiin vuosittain aina vuoteen 2025 asti, jonka jälkeen rahoitusta tulee lisätä. Rahoitusta tulee kohdentaa ensisijaisesti vähiten kehittyneisiin maihin ja pieniin kehittyviin saarivaltioihin, joissa ilmastotoimille on huutava tarve.

Uusia rahoituslupauksia tulee yhä tiheämpään tahtiin, ja ilmastotoimien kirjo lisääntyy kaikilla sektoreilla. Teollisuusmaat kanavoivat julkista rahoitusta monimuotoiselle toimijajoukolle, joka toimeenpanee ilmastohankkeita kehittyvissä maissa. Muun muassa kehityspankkien, kansalaisjärjestöjen ja kahdenkeskeisten kehitysyhteistyöhankkeiden lisäksi yritykset osallistuvat enenevissä määrin kansainvälisen ilmastopolitiikan toimeenpanoon.

Ilmastorahoituksen seuranta ja sitä koskevaa päätöksenteko on osoittautunut vaikeaksi, sillä ilmastorahoitukselle ei ole asetettu selkeitä tavoitteita tai kriteerejä. Koska yhtenäiset ja selkeät standardit ja mittarit puuttuvat, ilmastorahoitukseksi laskettavien rahavirtojen ja niillä toteutettujen hankkeiden saavutuksia ja vaikutuksia on vaikea arvioida.

Lisäksi monet teollisuusmaat ovat nipistäneet ilmastorahoitusosuutensa kehitysyhteistyövaroista vastoin kansainvälisten sopimusten periaatteita. Köyhyyden vähentämiseen korvamerkityistä varoista ei riitä myös ilmastonhankkeisiin, vaan ilmastotoimiin on ohjattava aidosti uutta rahaa.

Mitä vaadimme?

Suomen ja EU:n on kiristettävä ilmastopoliittisia tavoitteitaan ja toteutettava lupauksensa myös käytännössä.

Vauraiden teollisuusmaiden tulee leikata ilmastopäästöjään nopeasti ja merkittävästi ja kantaa vastuunsa köyhimpien maiden ilmastotoimien tukemisessa. Siirtymä hiilineutraaliin tulevaisuuteen tulee toteuttaa niin, että ketään ei jätetä kehityksessä jälkeen.

Ilmastorahoituksen määrää tulee lisätä ja varmistaa, että se on uutta suhteessa kehitysyhteistyövaroihin.

Suomen ja YK:n ilmastosopimuksen kaikkien osapuolten tulee lähivuosina päättää vuoden 2025 jälkeisestä ilmastorahoitustasosta ja pelisäännöistä. Suomen tulee taata riittävästi uutta rahoitusta ja päättää sen toimeenpanon pelisäännöistä niin, että ilmastotoimet ja kestävän kehityksen tavoitteet kulkevat rinnakkain eivätkä uhkaa toistensa toteuttamista.

Suomen on asetettava kansainväliselle ilmastorahoitukselle selkeät tavoitteet ja kriteerit, ja tulosten seurantaa on parannettava.

Suomen pitää asettaa sen kansainväliselle ilmastorahoituksen määrälle ja kohdentamiselle selkeät tavoitteet, kriteerit ja mittarit. Ilman niitä rahoituksen todellista määrää ja sillä aikaansaatuja tuloksia on vaikea seurata. Myös ilmastorahoituksen raportoinnin ja seurannan avoimuutta on parannettava sekä vahvistettava ilmastorahoituksen ohjausjärjestelmää.

Ota yhteyttä!

  • Asiantuntija, ilmastotyö Emilia Runeberg

    Emilia vastaa Fingon ilmastopoliittisesta vaikuttamistyöstä. Hän seuraa ja osallistuu keskeisiin kansallisiin ja kansainvälisiin ilmastopoliittisiin prosesseihin. Emilia koordinoi Fingon Reilu siirtymä -työryhmää ja sen alla toimivia ilmastorahoitukseen ja ruokaturvaan keskittyviä asiantuntijaryhmiä.