Yhdysvaltain ja Kiinan päästötavoitteet tuovat toivoa ilmastoneuvotteluihin

Maailman suurimmat hiilidioksidipäästöjen tuottajat ilmoittivat kesäkuun alussa peräkkäisinä päivinä mittavista päästövähennyssuunnitelmista.

Teksti: Sanna Jäppinen

Yhdysvaltojen voimalaitosten hiilidioksidipäästöjä vähennetään 30 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä, julisti presidentti Barack Obama viikko sitten maanantaina 3. kesäkuuta. Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja.Obaman tavoite on Yhdysvaltain tähän mennessä kunnianhimoisin toimi ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kirjoittaa The Guardian -lehti.Kunniahimoisuutensa vuoksi tavoite herättää myös voimakkaita tunteita maan sisällä. Päästövähennykset tulevat vaikuttamaan erityisesti hiilivoimaloihin, ja tämä voi muuttaa radikaalisti maan energiatalouden rakenteita. Republikaanipuolue ja suuret hiilikaivosyhtiöt ovatkin nousseet vastustamaan Obaman ”hiilentappaja”-suunnitelmaa.”Uudet säädökset saattavat kuitenkin avata neuvotteluja globaalista ilmastonmuutossopimuksesta”, muistuttaa YK:n ilmastoasioista vastaava johtaja Christina Figueres The Guardianin mukaan.Vuosia paikallaan junnanneissa hallitustenvälisissä ilmastoneuvotteluissa pyritään saamaan aikaan sitova päästövähennyssopimus vuonna 2015 Pariisissa pidettävässä huippukokouksessa. Ilmastoneuvottelijat ovat parhaillaan koolla Bonnissa 15. kesäkuuta asti.Kiina lupailee kattoa päästövähennyksilleYhdysvaltain ilmoitusta seuraavana päivänä eli 4. kesäkuuta kuultiin kasvihuonekaasujen tuotannon ykkösen eli Kiinan vastaveto.Kiina tulee asettamaan hiilidioksidipäästöilleen ehdottoman katon vuonna 2016 alkavan viisivuotissuunnitelman aikana, ilmoitti maan ilmastonmuutoskomitean puheenjohtaja He Jiankun puhuessaan konferenssissa Pekingissä.Reutersin mukaan vielä on epäselvää, mille tasolle päästökatto on tarkoitus asettaa, eikä lopullisia numeroita liene odotettavissa ennen kuin viisivuotissuunnitelman yksityiskohdat selkiytyvät todennäköisesti ensi vuoden aikana. Silti vaikutukset voivat olla huomattavia jo nyt, sillä aiemmin Kiina on vaatinut päästövähennyksiä ennen muuta vanhoilta teollisuusmailta.”Kiinan ilmoitus on ehkä vuosikymmenen tärkein käännekohta globaalilla ilmastonmuutosareenalla”, arvioi University College Londonin energia- ja ilmastopolitiikan professori Michael Grubb Reutersin artikkelissa. Erityisesti toiveita neuvottelujen jatkon kannalta nostaa Kiinan ja Yhdysvaltain samanaikainen valpastuminen.”Olemme kuulleet vuorokauden sisällä kaksi merkittävää ilmoitusta Kiinalta ja Yhdysvalloilta, ja tämä on vahva signaali muille maailman johtajille ilmastoneuvottelujen suhteen”, arvioi Britannian Greenpeacen päätutkija The Guardianin mukaan.”Kiinan hallitus on jo aiemmin julkistanut kunnianhimoisen suunnitelman vähentää maan riippuvuutta hiilestä – ja nyt saatu ilmoitus päästökatosta kertoo siitä, että maan johtajat ovat tosissaan päästöongelman kanssa.”The Guardian: US set to unveil rules to cut carbon pollution from power plants by 30%The Guardian: China to limit carbon emissions for first time, climate adviser claimsReuters: China plan to cap CO2 emissions seen turning point in climate talks