Sambiassa ylituotanto ei riittänyt ruokkimaan köyhiä Kuva: Sambiassa ylituotanto ei riittänyt ruokkimaan köyhiä

Worldwatch: Ruokakriisiä ei ratkaista teknologialla

Maailman tila 2011 -raportti kuvaa aikamme paradoksia: ruokaa tuotetaan enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta nälkäisiäkin on enemmän kuin koskaan. Kansien välistä löytyy myös ratkaisuja ruohonjuuritason innovaatioista parempaan politiikkaan.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Kirsi Salonen

Worldwatch-instituutin tietopaketti ”Maailman tila 2011 – Kuinka maailma ruokitaan” pureutuu nälän, köyhyyden ja ympäristön heikentymisen yhteyksiin.

Raportti on eittämättä ajankohtainen: varoitukset uudesta ruokakriisistä ovat yhä painokkaampia ja niitä tulee yhä taajempaan. Raportin julkaisun alla Maailmanpankki uutisoi, kuinka ruoan hinnan nousu oli suistanut taas 44 miljoonaa ihmistä köyhyyteen — ja saanut nälkäisten määrän jälleen kasvuun. Leipämellakat ja muut ruokakriisin oireet horjuttavat kokonaisia yhteiskuntia.

Tehokkuus ja teknologia eivät riitä

Maatalouden tehostaminen on tärkeää: suurempia satoja tarvitaan nälän ja aliravitsemuksen poistamiseksi. Afrikan maataloustuotannon pitäisi lähivuosikymmeninä kaksinkertaistua, jotta kasvava väestö saisi tarpeeksi ruokaa.

Tekniset ratkaisut eivät kuitenkaan yksin riitä, ja Oakland-instituuttia johtava Anuradha Mittal huomauttaakin, että niitä painottamalla yritetään sivuuttaa ruokaongelmien rakenteelliset syyt.

Esimerkkinä toimii vaikkapa Sambian vuosien 2009—2010 mittava maissin ylituotanto — joka ei auttanut vähentämään maan nälkäisten määrää. Ruoan jakelu ja jakaantuminen eivät toimineet, ja tehokkaammin tuotettu eteläafrikkalainen maissi kilpaili markkinoilla. Eikä nälkäisillä ollut varaa ostaa ruokaa.

Sambian-esimerkin kirjoittanut Samuel Fromartz huomauttaa, että kun puhutaan siitä, että vuonna 2050 on pystyttävä ruokkimaan yhdeksän miljardia ihmistä, monet ehdottavat ratkaisuksi uusia, usein geneettisesti muunneltuja lajikkeita. Tekninen näkökulma on kuitenkin liian yksinkertainen.

Sen ohella pitäisi ottaa huomioon se mistä, miten ja millä hinnalla viljelijät saavat lajikkeet ja muut tuotantopanokset, onko tarjolla työvoimaa ja sadolle markkinat, ovatko hinnat läpinäkyviä ja jääkö viljelijöille rahaa ostaa ruokaa, laittaa lapsensa kouluun ja nousta köyhyydestä.

Erilaisia ratkaisuja ilmasto- ja ruokakriiseihin pitää myös eri maissa ja tilanteissa väsymättä tutkia. Kuten kirjassa muistutetaan, useimmilla uudistuksilla on puolestapuhujia, jotka ”tietävät” menetelmän tehokkaaksi, ja toisaalta aina löytyy kyynikkoja, jotka ”tietävät” sen tehottomaksi.

Kaksipiippuinen vihreä vallankumous

Erityisesti eteläisessä Afrikassa on viime vuosina puhuttu niin sanotusta vihreästä vallankumouksesta, joka maatalouden tehostamisen kautta kitki ruokapulaa Intiassa 1960-luvulta eteenpäin.

Worldwatch haluaa muistuttaa siitä, kuinka vihreä vallankumous ei kastelujärjestelmineen, maatalouskoneineen, uusine lajikkeineen ja lannoitteineen ole ihmisten ja luonnon kannalta kovin kestävä ratkaisu, ainakaan sellaisenaan tämän päivän Afrikassa sovellettavaksi. Vihreä vallankumous myös hyödytti Intiassa erityisesti suuria, kaupallisia viljelijöitä ja kärjisti eriarvoisuutta.

”Vihreä vallankumous ei tavoittanut köyhimpiä viljelijöitä ja heidän syrjäisiä peltojaan. Yleensä se sivuutti myös naiset, joiden on miehiä vaikeampi saada luottoa ja neuvontapalveluja”, YK:n Oikeus ruokaan -erityisraportoija Olivier de Schutter kirjoittaa. Juuri köyhimmät ja naiset ovat eteläisen Afrikan ruokaturvan kannalta ensiarvoisen tärkeässä asemassa.

Köyhien innovaatioita

Ruoan hinta maailmanmarkkinoilla heilahtelee rajusti. Siksi Worldwatchin raportin mukaan olisi tuettava sellaisia maita, jotka elävät tuontiruoan varassa, ja toisaalta edistää sellaista maataloutta, joka ei ole kovin herkkä ilmastonmuutokselle.

Ruokaturva on ongelma maailman köyhimmille, mutta heidän paristaan saattaa löytyä myös ratkaisuja. Innovaatio tuo yleensä mieleen uusimmat tekniset vimpaimet, mutta Maailman tila 2011 esittelee erilaisia ruohonjuuritason innovaatioita läjäpäin: tihkukastelujärjestelmistä kattoviljelyyn ja peltometsäviljelyyn.

”Jos edes murto-osa Yhdysvaltojen tehotiloilla ja Brasilian soijapapuviljelmillä kulutetuista voimavaroista suunnattaisiin kekseliäille pienviljelijöille, maailma edistyisi paljon pidemmin askelin YK:n tavoitteessa puolittaa maailman nälkä vuoteen 2015 mennessä”, kirjoittaa Worldwatchin pääjohtaja Christopher Flavin.

Vakautta markkinoille

”Ankara keinottelu elintarvikemarkkinoilla vuonna 2008 sekä ennusteet, joiden mukaan ruoan hinta nousee alkaneella vuosikymmenellä jopa 40 prosenttia, ovat selviä varoitusmerkkejä”, kirjoittaa Alexandra Spieldoch teoksen lopussa.

Ruokamarkkinoiden vakaus olisikin lopulta teoksen mukaan yksi tärkeimmistä askelista kohti maailmanlaajuista ruokaturvaa. Hallitukset voisivat tukea tätä luomalla ruokavarastoja ja niiden edellyttämää infrastruktuuria ruokaketjun eri vaiheisiin. Afrikassa onkin käynnissä useita alueellisia ohjelmia ruokavarastojen kehittämiseksi.

Länsimaat ja kansainvälinen yhteisö ovat luonnollisesti avainasemassa markkinoiden vakauttamisessa.

Presidentti Barack Obama allekirjoitti kesäkuussa 2010 Yhdysvaltojen rahoitusjärjestelmän laajaa uudistamista koskevan lain, jonka toivotaan hillitsevän maataloustuotteiden futuureilla tapahtuvaa keinottelua, tekevän kaupasta läpinäkyvää ja mahdollistavan sen säätelyn. Laki on Spieldochin mukaan tärkeä askel markkinoiden manipuloinnin lopettamiseksi.

Investoinneilla on osansa maatalouden kehittämisessä. Niitä varten tarvitaan kuitenkin sitovat eettiset ohjeet varmistamaan, että yritysten toimintatavat tukevat yhteiskunnallisia ja ekologisia tavoitteita, veronmaksua unohtamatta.

”Ruoka ja maataloustuotanto ovat viime vuosina saaneet entistä enemmän huomiota. Nyt on aika suunnata katseet sellaiseen maatalouteen, joka todella hyödyttää maaseudun ihmisiä”, Spieldoch summaa. ”Juuri nyt on oikea aika laittaa maailman järjestelmät kohdalleen.”

Worldwatch: Maailman tila 2011 – Kuinka maailma ruokitaan