Vuonna 2013 kuoli ennätysmäärä aputyöntekijöitä, 155 henkilöä. Lisäksi loukkaantumisia ja sieppauksia rekisteröitiin yli 300. Uhrien kokonaismäärä on kasvanut huimat 66 prosenttia edellisvuodesta, todetaan vuotuisessa Aid Worker Security Reportissa.”Apua tarjoavat järjestöt ovat työntyneet yhä syvemmälle konfliktialueille. Avun tarve on siellä suurin, mutta samalla työntekijät altistuvat yhä enemmän väkivallalle”, totesi brittiläisen ajatushautomon Overseas Development Instituten (ODI) humanitaarisen ryhmän johtaja Sara Pantuliano 19. elokuuta maailman humanitaarisen avun päivänä.”Muistamme tänään tovereitamme, jotka ovat menettäneet henkensä auttaessaan muita”, Pantuliano totesi.”Samalla päivä on muistutus siitä, että on äärettömän tärkeää löytää kriiseihin kestäviä poliittisia ratkaisuja. Humanitaarista työtä tekevät ihmiset täyttävät koko ajan yhä enemmän poliittisen saamattomuuden tyhjiötä – ja maksavat siitä hengellään.”Afganistan turvattominMyös tämä vuosi on jatkunut synkkänä, sillä kuolleita aputyöntekijöitä on jo 67, joukossa myös kaksi suomalaista. Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen avustustyöntekijät saivat surmansa heinäkuun lopussa Länsi-Afganistanissa, Heratissa, kun heidän taksiaan ammuttiin moottoripyörästä.Juuri Afganistan on erityisen turvaton maa: vuonna 2013 erilaisia hyökkäyksiä aputyöntekijöitä kohtaan rekisteröitiin siellä 81 kappaletta. Seuraavina olivat Syyria ja Etelä-Sudan.Suurin osa hyökkäysten uhreiksi joutuneista aputyöntekijöistä (yli 400) oli paikallista väkeä, jotka työskentelivät joko kansalaisjärjestöjen tai Punaisen Ristin / Punaisen Puolikuun palveluksessa. Vuosi vuodelta yhä suurempi osa hyökkäyksistä tapahtuu autoteillä, joko väijytyksinä tai yllätyshyökkäyksinä, Aid Worker Security Reportisssa kerrotaan.Aid Worker Security Report 2014ODI: Record numbers of humanitarian lives lost as aid workers fill the void of political inaction
Viime vuonna kuoli ennätysmäärä aputyöntekijöitä
Kyvyttömyys ratkaista Syyrian ja Etelä-Sudanin kaltaisia konflikteja poliittisin keinoin johtaa siihen, että yhä useampi aputyöntekijä altistuu väkivallalle, ajatushautomo ODIn asiantuntija arvioi.
Teksti: Sanna Jäppinen