Uusi tutkimus: Afrikan köyhyys ja epätasa-arvo vähenevät sittenkin vauhdilla

YK, Maailmanpankki ja hyllyllinen tutkimuksia ovat väärässä. Afrikan köyhyys ei lisäänny vaan päinvastoin vähenee – ja vieläpä nopeammin kuin on uskallettu edes toivoa. Näin väittää tuore tutkimus, mutta ovatko ennusteet liian hyvää ollakseen totta?

Teksti: Lauri Haapanen

Alperium/Shutterstock

YK vuosituhattavoitteista ensimmäinen lupaa, että äärimmäinen köyhyys puolitetaan vuoteen 2015 mennessä. Tehtävä ei ole helppo, mutta kehitys on ollut oikeansuuntaista: maailmanlaajuisesti köyhyys on vähentynyt.
Pääasiassa kiitos tästä kuuluu kuitenkin Kiinalle ja Intialle. Muualla maailmassa köyhyyden väheneminen on ollut niin YK:n kuin Maailmanpankinkin arvioiden mukaan vaatimattomampaa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äärimmäinen köyhyys on jopa lisääntynyt.
Uusimmassa vuosituhattavoiteraportissaan YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon toteaakin, että epäonnistuminen vuosituhattavoitteissa on ”hyvin mahdollista”.
Pessimismi on ollut niin laajaa ja yksimielistä, että yhdysvaltalaisen National Bureau of Economic Research (NBER) -tutkimuslaitoksen viime kuussa julkaisema tutkimus hyppää silmille jo pelkästään otsikollaan: ”African poverty is falling… Much faster than you think!”
Afrikan köyhyys vähenemässä? Ja vieläpä nopeammin kuin on osattu kuvitella?
Köyhyys vähenee nopeasti ja tasaisesti

NBER:n päätelmät perustuvat aikavälin 1970-2006 tilastoihin ja Columbian yliopiston taloustieteen professorin Xavier Sala-i-Martinin ja koulun priimusoppilaan Maxim Pinkovskiy luomaan tutkimusmetodiin.
Tutkimuksen neljä keskeistä tulosta ovat:
1) Afrikan köyhyys vähenee, ja vieläpä nopeasti. Vuonna 1970 lähes 40 prosenttia afrikkalaisista eli äärimmäisessä köyhyydessä eli alle dollarilla päivässä. 1980-luvulla köyhien osuus nousi pari prosenttiyksikköä ja pysyi sen jälkeen lähes samalla tasolla aina vuoteen 1995 asti, jolloin alkoi köyhyyden huima alamäki.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana köyhyys väheni 10 prosenttia vuoden 1995 tasosta ja oli vuonna 2006 (johon tarkastelujakso siis päättyy) vajaat 32 prosenttia.
”Mikä johti tähän jyrkkään muutokseen?” tutkimus kysyy ja vastaa: ”Köyhyyden vähenemisestä kertova käyrä on lähes täydellinen peilikuva bruttokansantuotteesta kertovan käyrän kanssa. Liikkeelle paneva voima köyhyyden vähenemisessä on siis vuosien 1995 ja 2006 välinen talouskasvu.”
2) Mikäli köyhyyden väheneminen jatkuu samanlaisena kuin vuosina 1995-2006, vuonna 2015 köyhien osuus on NBER:n laskujen mukaan 22,8 prosenttia.
Vuosituhattavoite eli köyhyyden puolittaminen vuoden 1990 tasosta tarkoittaisi, että köyhien määrä tulisi saada 21 prosenttiin. Tämä tavoite tullaan tutkimuksen mukaan saavuttamaan vuoteen 2017 mennessä.
”Vuosituhattavoitteet ovat mielenkiintoisia päämääriä, mutta jos vuoden 1990 köyhyystaso puolittuu vuonna 2016 tai vuonna 2020 vuoden 2015 sijaan, niin entä sitten? Pääasia on, että suuntaus on oikea”, tutkimus sanailee positiiviseen tyyliinsä.
Yksi syy myöhästymiselle on tutkimuksen mukaan Kongossa viime vuosikymmenen aikana vallinnut yhteiskunnallinen sekavuus. Tutkimuksessa lasketaankin, että mikäli Kongo jätetään huomiotta, vuosituhattavoite tullaan saavuttamaan jo muutama vuosi etuajassa!
3) Yleinen näkemys on, että Afrikan viimeaikainen talouskasvu on perustunut pääasiassa luonnonvarojen hyödyntämiseen ja hyödyttänyt lähinnä poliittista ja taloudellista eliittiä.
Tätä väitettä tarkastellakseen NBER:n tutkimus ottaa käyttöön italialaisen tilastotieteilijä Corrado Ginin kehittämän niin kutsutun Gini-kertoimen, jota käytetään yleisimmin juuri tuloerojen kuvaamisessa.
Analyysin lopputulos on, että huolimatta voimakkaasta talouskasvusta vuosina 1995-2006 epätasa-arvo ei lisääntynyt – kuten olisi pitänyt tapahtua, jos kasvu olisi hyödyttänyt vain pientä eliittiä – vaan päinvastoin väheni.
”Näin ollen Afrikan hyvinvointi on lisääntynyt.”
4) NBER-tutkimuksen mukaan Afrikan köyhyyden väheneminen on ollut huomattavan laaja-alaista. Se ei siis johdu vain jonkin ison maan talouskasvusta tai jollekin pienelle maaryhmälle yhteisestä, kehitystä edistävästä piirteestä.
Sen sijaan myönteistä kehitystä on tapahtunut kaikenlaisissa valtioissa: sisämaa- ja rannikkovaltioissa, mineraalivaroiltaan rikkailla ja köyhillä alueilla sekä maanviljelylle suotuisilla ja epäsuotuisilla seuduilla. Myöskään orjuus- tai siirtomaatausta eivät NBER:n analyysin mukaan näyttele merkittävää roolia hyvinvoinnin kehityksessä, vaikka niinkin on väitetty.
”Voimmekin päätellä, ettei niin maantiede kuin historiakaan ole kohtalo: maa, joka on maantieteellisesti köyhä ja historialtaan ongelmallinen, ei pysty ainoastaan vähentämään köyhyyttään vaan jopa kuromaan kiinni eroa parempiosaisiin maihin verrattuna, ainakin meidän tutkimamme aineiston perusteella.”
Tutkimus unohtaa epävirallisen sektorin
”Hyvä, että myös myönteistä kehitystä nostetaan esiin”, kommentoi tutkimusta Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi, ”ettei Afrikkaa nähdä aina vain surkeana mustana mantereena, missä mitään toivoa ei ole näkyvissä.”
Itse tutkimuksen sisältöön Nahi ei ole kovinkaan ihastunut. Hänen mielestään NBER:n tutkimuksen suurin heikkous on metodologiassa: kun köyhyyttä mitataan virallisella bruttokansantuotteella, huomiotta jäävät epävirallisen sektorin työpaikat.
”Monessa Afrikan maassa yli puolet ihmisistä työskentelee epävirallisella sektorilla, minkä vuoksi bruttokansantuote ei ole kovinkaan hyvä työkalu mittaamaan Afrikan maiden taloudellista kehitystä saati köyhimpien ihmisten tilannetta.”
Pitkälti juuri aineisto- ja metodologiavalinnoista johtuukin se, että tutkimuksen lopputulos on niin päinvastainen aiempiin tutkimuksiin nähden.
Tosielämä puristettuna laskukaavaan
Toiseksi Nahi kritisoi, että tutkimus perustaa päätelmänsä maan sisäisestä eriarvoisuudesta yksinomaan matemaattisiin laskukaavoihin. Esimerkiksi Maailmapankki suorittaa tilastotiedon lisäksi ovensuukyselyitä oikoakseen laskukaavojen vääristymiä.
”Tietysti joskus on pakko puristaa tosielämä matemaattiseen kaavaan, mutta se on kyllä aina kovin keinotekoista eikä sen perusteella ainakaan hirveän vahvoja johtopäätöksiä voi vetää”, Nahi toteaa.
Nahin kritiikin kolmas kärki osuu siihen, että tutkimus pitää köyhyyttä hyvin yksioikoisesti raha-asiana.
”Kyllä tämän tutkimuksen pystyisi aika palasiksi repimään ja sanomaan, että kiva matemaattinen malli, mutta voisiko joku käydä myös kentällä katsomassa, että millä tavoin se elämää muuttaa, jos ihmisellä onkin käytettävissään 98 sentin sijaan 1,02 euroa päivässä.”
Samaan epäkohtaan köyhyystilastoinnissa tarttuu myös YK:n uusi maailman yhteiskunnallista tilannetta arvioiva selonteko ”Rethinking Poverty”.
Selonteon mukaan köyhyys tulisi määritellä uudella tavalla: ”Köyhyys määritellään perinteisesti sillä, onko ihmisillä tarpeeksi rahaa, jotta hänen ei tarvitse nähdä nälkää. 1990-luvun alusta alkaen rahan ja ruuan määrät ovat kuitenkin menneet päinvastaisiin suuntiin: köyhien määrä on vähentynyt, mutta nälkää näkevien kasvanut.”
Selonteko muistuttaa, että köyhyys on paljon muutakin kuin rahaa. Se on turvattomuutta, koulutus- ja terveydenhoitomahdollisuuksien puutetta ja sulkemista yhteiskunnallisen vaikuttamisen ulkopuolelle.
Tarkoitushakuisia valintoja?
Yksi NBER:n tutkimuksessa harhaanjohtava piirre on se, että tutkimuksen aineisto loppuu vuoteen 2006. Nykyiset taantumavuodet siis puuttuvat laskuista, vaikka niiden on arvioitu iskevän erityisen kovasti juuri kehitysmaihin.
Toiseksi köyhyyden vähenemisen jyrkkyyttä ennustamaan on valittu nimenomaan niiden vuosien keskiarvo, jolloin lasku on ollut voimakkainta. Tulos olisi hyvin erilainen, jos köyhyyden vähenemisen nopeus olisi laskettu koko tarkastelujaksolta 1970-2006.
Voikin hieman ilkeästi ajatella, että aineiston ja metodologian valinnassa on ollut aavistus tarkoitushakuisuutta – tavallisuudesta poikkeavat tulokset epäilemättä parantavat yksityisen tutkimuslaitoksen näkyvyyttä.
Vaikka keskustelu ja erilaiset tavat köyhyyden mittaamiseksi ovat tervetulleita, koko totuutta tämäkään tutkimus ei kerro.
Ja on muistettava, että tutkimus on lopulta vain työkalu. Itseisarvoa sillä ei ole.

Maailman Kuvalehti: Ketä pitäisi uskoa?
Maailman kuvalehti Kumppani pohtii uusimman numeronsa (3/2010) laajassa artikkelissa ”Ketä pitäisi uskoa?” sitä, mihin kehitysyhteistyön ympärillä vellova ”äänten kakofonia” ja ”numeroiden tsunami” oikein perustuu.
Lehden haastattelema Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koposen mielestä kehitysaputilastot eivät ole luotettavia.
”Ihan perustilastotkin ovat puutteellisia. Luultavasti luvut ovat vähän sinne päin”, hän sanoo mutta lisää kuitenkin, etteivät järjestöt ja media lukua tyhjästä keksi.
Epätarkkuus johtuu ensinnäkin siitä, että tilastointi on vaikeaa. Toiseksi se ei yksinkertaisesti ole korkealla köyhien maiden prioriteettilistalla.
Moni kehitysmaita koskevista luvuista perustuukin arvioon. Maailman kuvalehti ottaa esimerkiksi usein toistellun tiedon, jonka mukaan Kongon demokraattisen tasavallan sotien takia on kuollut kolme miljoonaa ihmistä.
Kolme miljoonaa – se on iso ja mukavan pyöreä luku. Mutta mihin se perustuu?
Luultavasti joku Kongosta kirjoittanut tutkija on ynnännyt yhteen todennäköisiä sodan ja sairauksien aiheuttamia kuolleisuuslukuja. Sitten luku on päätynyt edelleen muihin raportteihin ja lopulta mediaan, lehti arvelee.
Toisena esimerkkinä omaa elämäänsä elävästä luvusta lehti nostaa esiin YK-raporteissa jo 15 vuotta pyörineen väitteen, jonka mukaan 70 prosenttia maailman köyhistä on naisia. Kaikki ovat sen kuulleet, mutta kukaan ei tunnu tietävän, mistä tieto on alkujaan peräisin.

Lisää tietoa aiheesta

National Bureau of Economic Researchin tutkimus: African poverty is falling… Much faster than you think.

YK:n maailman yhteiskunnallista tilannetta arvioiva  selonteko: Rethinking Poverty.