”Uudet avunantajat” kasvattivat määrärahojaan 70 prosentilla

Perinteisiin teollisuusmaihin kuulumattomat ns. uudet avunantajamaat kasvattivat kehitysyhteistyöbudjettejaan huimasti vuonna 2008. Suurin avunantaja oli Saudi-Arabia.

Teksti: Lauri Haapanen

Teollistuneiden maiden OECD:n kehitysapukomiteaan DACiin kuulumattomat maat eli ns. uudet avunantajat (emerged donors) kasvattivat kehitysapurahojaan yhteensä 70 prosentilla vuonna 2008.
Ylivoimaisesti suurin lahjoittaja oli Saudi-Arabia, joka nousi 3,9 miljardin euron kehitysapubudjetillaan suurten avunantajamaiden joukkoon. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 120 prosenttia.
Luvut selviävät OECD:n julkaisemasta listauksesta, jossa on toteutuneet tiedot 13 OECD:n kehitysapukomitea DACin ulkopuolisen valtion kehitysapumäärärahoista vuodelta 2008. Näiden 13 maan yhteenlaskettu apusumma oli 6,63 miljardia euroa.
Toiseksi suurin tukija oli Korea (560 milj. euroa) ja kolmantena Turkki (544 milj. euroa). Suurimman lisäyksen kehitysapubudjettiinsa teki Thaimaa, jonka kokonaissumma kasvoi 165 prosenttia 239 miljoonaan euroon.
Myös useat Itä-Euroopan maat kasvattivat apusummiaan:
Euromääräisesti suurin tukija oli Puola, jonka apubudjetti vuonna 2008
oli 260 miljoonaa euroa.
Bruttokansantuloon (BKTL) suhteutettuna
Itä-Euroopan kärkeen asettui Tshekki, jonka kehitysavun osuus BKTL:stä
oli 0,12 prosenttia.
Myös katastrofaalisen taloustilanteensa kanssa kärvistelevä Islanti
lahjoitti kehitysyhteistyöhön 0,47 prosenttia BKTL:stään, joskin
euromääräisesti kyse oli vain 33,5 miljoonasta eurosta.
OECD:n listassa ovat mukana vain ne valtiot, jotka ovat julkistaneet tukisummansa. Esimerkiksi Kiinan, Intian ja Brasilian tukisummia listaus ei tämän vuoksi huomioi.
Myös DAC-maat lisäsivät apuaan
Myös OECD-DAC-maiden kehitysyhteistyöbudjetit nousivat vuonna 2008 yhteensä 10,2 prosenttia. Euromääräinen kokonaissumma oli 82,6 miljardia, mikä oli kaikkien aikojen ennätys. Kyse oli 0,30 prosentista DAC-maiden BKTL:stä.
Suurimmat euromääräiset tukijat olivat Yhdysvallat (18,1 mrd), Saksa (9,7 mrd), Britannia (8,0 mrd), Ranska (7,6 mrd), Japani (6,5 mrd), Hollanti (4,9 mrd) ja Espanja (4,7 mrd).
BKTL:ään suhteutettuna suurimpia lahjoittajia olivat Ruotsi, Luxemburg, Norja, Tanska ja Hollanti – ainoat viisi maata, jotka ovat ylittäneet YK:n asettaman tavoitteen kehitysapubudjetin 0,7 prosentin osuudesta maan BKTL:stä.
Suomen virallinen kehitysyhteistyöhön suunnattu budjetti vuodelle 2008 oli 808 miljoonaa euroa eli 0,43 prosenttia kyseisen vuoden BKTL:stä.
OECD:n kehitysapukomitea DACissa on 23 jäsentä – 22 valtiota sekä Euroopan komissio. OECD-DAC-maiden ja siihen kuulumattomien maiden kehitysapua ei voi suoraa verratta keskenään, sillä kriteerit kehitysavulle vaihtelevat.