UNCTADin viime viikolla julkistama vuosiraportti vähiten kehittyneiden maiden (LDC) asemasta pohtii sitä, miksi heikoimmassa asemassa olevat maat ovat jääneet pysyväisluonteisesti maailmantalouden marginaaliin.
Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana vain kaksi maata – Botswana ja Kap Verde – ovat nousseet pois LDC-maan statukselta. Samaan aikaan vähiten kehittyneiden maiden määrä on kaksinkertaistunut.
Raportissa tarkastellaan eritoten vuosia 2002-2007, kun maailmantalouden vientituotteiden hinnat olivat suhteellisen korkealla eikä finanssikriisi ollut vielä ehtinyt viedä maita lamaan.
Päällisin puolin vähiten kehittyneet maat selvisivät hienosti kovan talouskasvun vuosista. LDC-maiden yhteenlaskettu talous kasvoi peräti seitsemän prosenttia vuosittain. Kaikista 49 maasta vain 14 ei kasvattanut talouttaan.
UNCTAD on raapinut tilastoja kuitenkin pintaa syvemmältä ja toteaa, että keskiarvot hämäävät. Kun ottaa huomioon valtioiden rajojen sisällä asuvat yksittäiset ihmiset, arvio muuttuu negatiivisemmaksi.
Tarkasteluajanjaksona äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä LDC-maissa kasvoi itse asiassa kolmella miljoonalla ihmisellä vuodessa. Vuonna 2007 heitä oli 421 miljoonaa, mikä oli 53 prosenttia koko väestömäärästä ja kaksi kertaa vuoden 1980 määrä.
Pelkkä viennin kasvu ei aiheuta nostetta
Vientiin pohjautuva kehitysstrategia ei UNCTADin mukaan ole täysin toiminut köyhimpien maiden kohdalla.
UNCTADin pääjohtaja Supachai Panitchpakdi toi julki raportin julkistamistilaisuudessa viennin kääntöpuolta: ”Esimerkiksi Afrikassa [jossa on paljon velkaantuneita maita] rakennesopeutusohjelmia noudattavat maat eivät ole voineet luoda teollistumiseen tähtääviä ohjelmia, eivätkä siksi ole päässeet nauttimaan kaupan vapauttamisen hyödyistä.”
LDC-maiden vienti veti kuitenkin kasvubuumin aikana raaka-aineiden ja määrättyjen perushyödykkeiden osalta. Siitä syntyi talouskasvua, joka ei houkuttanut ulkomaisia sijoituksia eikä kasvattanut kotimaisia pääomia ja jonka hyöty ei valunut köyhimmille kansanosille.
Tyypillistä kasvulle oli myös se, että maatalouden tuottavuus ei ylipäänsä kohentunut samaan tahtiin kuin muu vientisektori laajentui.
Ruokaa onkin viime vuosina alettu tuoda yhä enemmän LDC-maihin. Vuonna 2002 ulkomaisen ruokalaskun loppusumma oli yhdeksän miljardia dollaria, ja vuonna 2008 se oli kohonnut 24 miljardiin.
Uusi kehitysarkkitehtuuri
LDC-maiden ahdinkoon UNCTAD tarjoaa ratkaisuksi uutta kansainvälistä kehitysarkkitehtuuria NIDAa (New International Development Architecture).
NIDAn tavoitteena on nostaa LDC-maat luokalta niin, että niiden intressejä aletaan tukea kaikissa niissä kansainvälisissä elimissä, joissa tehdään LDC-maita koskevia päätöksiä.
Nykyisellään vähiten kehittyneiden maiden erikoisasema otetaan huomioon lähinnä kansainvälisen kaupan alalla. NIDAn mukaan tukitoimia pitäisi yrittää herätellä myös muilla aloilla, kuten rahoitukseen, hyödykkeisiin ja teknologiaan liittyvissä asioissa tai ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa.
Tukitoimet pitäisi kohdistaa LDC-maiden suurimpiin heikkouksiin, jotka pitävät ne maailmantalouden marginaalissa.
Köyhyyden kierteessä maita jumittavat eritoten heikot inhimilliset resurssit, kehno taloutta tukeva infrastruktuuri, alhainen teknologinen kyvykkyys, liiallinen riippuvuus talouskasvun ulkoisista tekijöistä, alhainen jalostettujen tuotteiden osuus bruttokansantulosta ja korkea velkaantumisaste.
UNCTAD tarjoaa vastalääkkeeksi – tapojensa mukaisesti – asteittain maailmantaloudelle avautuvaa teollistumista ja tuotannon monipuolistamista sekä tasa-arvoisempaa kansallista tulonjakoa.
Käytännön toimenpide-ehdotusten lista on pitkä. Raportissa kehotetaan esimerkiksi teollisuusmaita suuntaamaan vuotuiseen kehitysyhteistyöpottiin siitä puuttuvat 23 miljardia lisädollaria ja kohdentamaan varoja niin, että tukea annetaan sekä sosiaaliseen kehitykseen että tuotannon perusedellytysten parantamiseen.
UNCTAD muistuttaa myös, että vähiten kehittyneiden maiden kannalta olisi tärkeää löytää uudenlaisia tapoja, joilla vakautettaisiin perushyödykkeiden – kuten maissin ja vehnän – maailmanmarkkinahintoja. Yksi keino olisi vero, jota perittäisiin perushyödykkeiden tulevaisuuden hinnalla pelaamisesta.
The Least Developed Countries Report 2010: Towards a New International Development Architecture for LDCs
About UNCTAD
Vähiten kehittyneet maat
Vähiten kehittyneeksi maaksi (Least Developed Country, LDC) lasketaan tällä hetkellä 49 maata Aasiassa, Afrikassa ja Karibialla.
Listaa tarkastellaan kolmen vuoden välein YK:n ECOSOCissa. Viimeksi tämä tapahtui maaliskuussa 2009.
Maan pitää täyttää kolme kriteeriä joutuakseen vähiten kehittyneiden maiden statukselle.
Matalatuloisuus: Maan bruttokansantulon tulee olla kolmen vuoden keskiarvolla alle 905 dollaria per asukas per vuosi (ja 1086 dollaria LDC-statukselta poistuville).
Ihmillisten voimavarojen heikkous: Maa alittaa määrätyt normit mittareilla, jotka pitävät sisällään aliravittujen prosentuaalisen määrän, lapsikuolleisuusasteen, koulunkäyntiasteen ja aikuisten lukutaitoasteen.
Taloudellinen haavoittuvuus: Maa ei täytä kriteerejä, joiden mukaan sillä pitää olla muun muassa ruuantuotannon vakautta, viennin ja tuonnin jatkuvuutta sekä määrätty määrä jalostettuja tuotteita osana vientiä.
Maa siirretään LDC-statukselle, kun se täyttää kaikki kolme kriteeriä eikä sen väkiluku ylitä 75 miljoonaa. Listalle joutuminen vaatii kohdemaan hyväksynnän.
Alueittain LDC-maita on eniten Afrikassa, 33. Aasiassa niitä on 10 ja Oseaniassa 5. Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella vähiten kehittyneeksi lasketaan vain yksi maa eli Haiti.
Tähän mennessä listalta on päässyt pois vain kaksi valtiota: Botswana vuonna 1994 ja Kap Verde vuonna 2007. Maldiivit liittynee joukkoon tammikuussa 2011.
Wikipedia: Least Developed Country (lista LDC-maista)