Ajatushautomo Center for Global Developmentin ekonomisti Michael Clemens ja tämän tutkijakollega Hannah Postel ovat julkaisseet tuoreen tutkimuspaperin, jonka mukaan kehitysapu ei vähennä siirtolaisuutta köyhimmistä maista kehittyneisiin valtioihin – päinvastoin apu voi jopa kiihdyttää sitä. Aiheesta uutisoi muun muassa The Guardian.
Tutkijoiden mukaan nuorten parempi työllistyminen köyhissä maissa voi kyllä lyhyemmällä aikavälillä estää maastamuuttoa. Tutkijat kuitenkin alleviivaavat, että vaikutus on vain tilapäinen ja jopa vähäpätöinen muuttoliikkeen suitsemisessa.
Sen sijaan ”kestävä kokonaiskehitys” muokkaa laajasti tulotasoja, koulutusta, ihmisten pyrkimyksiä sekä tavoitteita ja väestönrakennetta niin, että kehitys voi oikeastaan kannustaa muuttoon. Huomionarvoista on, että tämä vaihe on pitkäaikaisempi ja se voi kestää sukupolvien ajan. Vasta kun maat kehittyvät keskitulotason yläpuolelle, alkavat muuttoliikettä edistävät paineet hellittää, tutkijat huomioivat.
Pähkinänkuoressa siis: maastamuutto on tutkijoiden mukaan sijoitus. Ihminen ”sijoittaa” rahaa muuttamiseen ja siihen liittyviin kuluihin tulevien voittojen toivossa. Kun on enemmän rahaa käytössä, on tällainen sijoitus helpompi tehdä.
”Paremmat taloudelliset mahdollisuudet kotona voivat vähentää yllykettä sijoittaa ulkomaille työskentelyyn, mutta toisaalta ne voivat tehdä vastaavanlaisesta sijoituksesta myös helpommin toteutettavan”, tutkijat huomauttavat.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun Clemens kirjoittaa muuttoliikkeen ja kehitysavun yhteyksistä. Kepa uutisoi aiheesta myös vuonna 2016, jolloin ekonomisti kritisoi rikkaiden maiden nykytoimia typeriksi.
EU:n epäselvä rahasto
Tutkijoiden sanoma on päinvastainen, kuin esimerkiksi Euroopan unionin tämänhetkinen siirtolaisretoriikka, joka argumentoi vahvasti sen puolesta, että kehitysavulla hillitään pakolaisuutta ja muuttoliikettä köyhemmistä maista kohti Eurooppaa.
Julkisuudessa kuulee paljon puhuttavan ”juurisyihin” puuttumisesta lähtömaissa. Mutta mitkä oikeastaan ovat näitä juurisyitä?
Clemensin ja Postelin paperissa nostetaan esiin EU:n hätärahasto, EU Emergency Trust Fund for Africa, jota Suomikin on ollut mukana tukemassa.
Kyseinen 1,9 miljardin euron rahasto perustettiin vuonna 2015 pahimman siirtolaiskriisin aikaan, ja sillä rahoitetaan 117:ää eri projektia 26:ssa Afrikan maassa. Oxfam kritisoi rahastoa viime vuoden lopulla taloudellisen läpinäkyvyyden puutteesta.
Rahasto kertoo pääpainopisteikseen työllisyyden luomisen, peruspalveluiden tarjoamisen, konfliktien ehkäisyn sekä siirtolaisuuden ja raja-alueiden hallinnan. Silti tutkijoiden mukaan rahaston todellisesta tehokkuudesta ja yksittäisistä toimista on tarjolla vain vähän tietoa.
Clemens ja Postel haastavatkin vastaavanlaisten hankkeiden pohjimmaisen logiikan. Tutkijat ovat havainneet, että suoraan maahanmuuttoon liittyvät sektorit eivät tunnu saavan yhtään enempää rahoitusta niissä lähtömaissa, joista valtaosa siirtolaisia saapuu Eurooppaan, poliittisesta retoriikasta huolimatta. Samalla maahanmuuton ”juurisyihin” puuttumista on heidän mielestään vaikeaa arvioida.
Mikä ratkaisuksi?
Tutkijat kannustavat päättäjiä miettimään täysin uusia strategioita muuttopaineen käsittelyyn hallitulla tavalla.
Heidän mukaansa tarvitaan lisää tutkimustietoa ”juurisyihin” pureutuvasta avusta. Ilman avoimuutta ja kehitysohjelmien relevanttia raportointia on mahdotonta ymmärtää näiden projektien vaikutusta ruohonjuuritasolla.
Tutkimus alleviivaa myös, että nuorisolle suunnatut työllistymisohjelmat köyhissä maissa vähentävät vain vaatimattomasti siirtolaisuutta, ainakin lyhyellä aikavälillä. Siksi odotusten tulisi tällaisten hankkeiden osalta olla alhaiset, kun puhutaan muuttoliikkeen tyrehdyttämisestä.
Kokonaisuudessaan muuttoliikkeeseen pureutuvien apuhankkeiden pitäisi tutkijoiden mielestä pystyä katsomaan pelottelua pidemmälle. Väestönkasvun realiteetit viittaavat siihen, että laajan skaalan maahanmuutto jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen. On epätodennäköistä, että perinteinen apu sekä maahantulokiellot estäisivät näitä suurimpia muuttovirtoja.
Eri arvioiden mukaan Saharan eteläpuolisen Afrikan työikäisten ihmisten määrä tulee kasvamaan vain muutamissa vuosikymmenissä sadoilla miljoonilla, kun samaan aikaan Euroopan väestö ikääntyy.
Siksi avun olisikin keskityttävä yhteistyöhön juuri niiden maiden kanssa, joista maastamuutto tapahtuu, neuvovat tutkijat. Heidän mielestään tarvitaan innovaatioita, jotka muokkaavat siirtolaisuutta sen estämisen sijaan.
Tutkijoiden mukaan olisi kehitettävä esimerkiksi laillisia ja turvallisia kanavia myös alemman ammattitaidon työvoimalle. Tästä voisivat hyötyä niin lähtö- kuin tulomaat.
”Esimerkiksi yhdenkään EU:n hätärahaston tukeman projektin tavoitteena ei ole luoda kaikkia osapuolia hyödyttäviä työllisyysväyliä Afrikan ja muun maailman välillä”, tutkijat toteavat.