Taloustieteilijätkin alkavat epäillä jatkuvan kasvun autuutta

 ”Ajatus siitä, että turvallisesti kasvava talous huolehtisi lapsistamme ja heidän lapsistaan ikuisesti on ollut illuusio”, sanoi Helsingissä 24. syyskuuta puhunut Tim Jackson, brittiläisen Surreyn yliopiston kestävän kehityksen professori.
”Olemme laittaneet kaikki munamme tämän taloudellisen mallin koriin, ja se on pettänyt luottamuksemme”, Jackson selitti Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämässä Kasvu murroksessa -seminaarissa.
Kasvumallin heikko kohta on Jacksonin mukaan siinä, että systeemi on biosfäärin osa, joka on riippuvainen siitä illuusiosta, että luonnonvaroja ja energiaa riittäisi talouden pyörittämiseen loputtomasti.
1900-luvun alkupuoliskolla fossiilisten polttoaineiden kaksinkertaistui – ja jälkipuoliskolla seitsenkertaistui. Jäteongelmat kasautuvat ja resurssit hupenevat.
”Sellainen kasvu, johon olemme tottuneet ei ole enää mahdollista”, säesti Yorkin yliopiston ympäristötieteen professori Peter Victor. ”Meidän täytyy joko valmistautua kriisiin tai keksiä vaihtoehtoja.”
Negatiivisen kasvun malli rikkaille maille
Jackson ja Victor ovat talouden supistamisen, eli niin sanotun degrowth-ajattelun puolestapuhujia. He keskittyvät etupäässä rikkaisiin länsimaihin.
”Resepti ei toimi köyhemmissä maissa”, Victor tähdensi.
Paris-Sudin yliopiston emeritusprofessori Serge Latouchen mukaan talouden supistaminen Pohjoisessa on elinehto sille, että Etelälle luodaan vaihtoehtoja.
”Esimerkiksi Afrikan maille bruttokansantuotteen pienentäminen ei ole välttämätöntä, eikä edes toivottavaa”, hän sanoi.
Vanha asia, uudet puolestapuhujat
Jatkuvan kasvun ongelmia käsiteltiin ensi kertaa kunnolla vuonna 1972, kun Rooman klubi julkisti teoksen ”Kasvun rajat”. Sen mukaan rajoittamaton kulutus ja talouskasvu rajallisella planeetalla vie maapallon kohti kantokyvyn rajoja, ja lopulta kohti kriisiä.
Aikalaiset tuomitsivat kirjan maailmanlopun maalailuna.
Melkein neljäkymmentä vuotta myöhemmin ajatellaan toisin. Nobel-taloustieteilijä Robert Solow totesi vuonna 2008, että kapitalismi voisi hyvinkin selvitä hitaalla kasvulla – tai jopa ilman sitä.
Solowin mukaan Yhdysvallat ja Eurooppa tulevat todennäköisesti huomaamaan, että jatkuva kasvu on liian haitallista ympäristölle, ja että ne itse ovat liian riippuvaisia luonnonvaroista.
Tähän on myöntymässä myös Maailman talousfoorumi, joka vielä ennen talouskriisiä peräänkuulutti kasvua ja tuottavuutta. Tänä vuonna Davosin-kokouksessa oli jo uusi ääni kellossa: loppuasiakirjassa puhutaan taloudellisesta turvallisuudesta, kestävistä talouksista ja elämänlaadusta. Kasvua tuskin mainitaan.
”Näkökulman muutos välttämätön”
Tim Jacksonin mukaan talouskriisin jälkeinen maailma on toisenlainen, ja degrowth-ajattelulle on kysyntää. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Sixten Korkman on eri mieltä.
”Kasvu tarkoittaa vain sitä, että tehdään uusia, älykkäämpiä asioita – parempia asioita, joilla talouden rakennetta muutetaan, toivottavasti palvelujen tuottamisen suuntaan.”
Korkmanin mukaan sopivat kannustimet kanavoivat rahan ekologisiin sijoituksiin – sitä ei ole vielä tapahtunut, sillä ympäristöverotus ei ole ollut riittävällä tasolla.
Peter Victorin mukaan niin kauan kuin talouskasvu pysyy hallitusten lähtökohtana, kaikkia uudistuksia peilataan sitä vasten. Niinpä vaikka uusiin ympäristöveroehdotuksiin vastattaisiin kysymyksellä: ”mitä ne tekisivät kasvulle?”
”Jos emme saa käännettyä huomiotamme perinteisen kasvun raiteilta, emme saa ikinä tehtyä niitä korjausliikkeitä, joita taloustieteilijät ovat pitkään ehdottaneet.”