Shalmali Guttal on työskennellyt viimeiset 25 vuotta Intiassa, USA:ssa, Thaimaassa, Kambodzassa ja useissa muissa Aasian maissa. Hän tutkii talouskasvuun sekä ekologisiin ja yhteiskunnallisiin oikeuksiin liittyviä aiheita Mekongin alueella Kaakkois-Aasiassa, jossa hän työskentelee tutkivassa aktivistijärjestössä nimeltä Focus on Global South. Nyt hän on Suomessa ja osallistuu kaksipäiväiseen Reframing Sustainability? Climate Change and North-South Dynamics -konferenssiin ja Kepan keskustelutilaisuuteen.
Shalmali Guttal, Focus puhuu ilmasto-oikeudenmukaisuudesta. Mitä se teille tarkoittaa?
Me uskomme, että niillä jotka ovat luoneet ilmasto-ongelman, on historiallinen vastuu korjata tilanne.
Teollistuneilla mailla on nyt päävastuu, mutta myös kehittyvillä mailla ja etenkin näiden eliitillä. Etelän eliitti kuluttaa kuten pohjoisenkin eliitti. Ainoa ero on, että pohjoisessa tätä on tehty pidempään. Emme voi hyväksyä sitä väitettä, että rikkaat maat eivät leikkaa päästöjään elleivät köyhät maat tee sitä ensin.
Luonnonvarojen väheneminen johtaa ruokakriisin, joka puolestaan johtaa talouskriisiin kuten tiedämme. Kaikki liittyy kaikkeen. Lopulta käy niin, että ne, jotka ovat aiheuttaneet tilanteen, pääsevät pakoon. Mutta ne maailman ihmiset, joilla ei ollut mahdollista rakentaa turvaverkkoa itselleen, kärsivät eniten. Yksityistämällä yhteisiä hyödykkeitä heiltä on otettu tämä turvaverkko pois.
Miten te puolustatte näitä turvaverkkoja?
Reclaiming the Commons -projektimme tarkoituksena on kasvattaa ihmisten päätäntävaltaa niistä luonnonvaroista ja julkishyödykkeistä, jotka kuuluvat kaikille. Tällaisia ovat esimerkiksi maa-alueet, vesi ja ilma, yhteiskunnan tasolla terveydenhuolto ja koulutus sekä mahdollisuus tiedonsaantiin.
On joitakin yhteisvaroja joita ei voida yksityistää. Yksi näistä on vesi. Tärkeintä ei ole se, kuka vetää vesijohdot, vaan miten päätökset vedenjakelusta tehdään. Jos yrityksellä on mahdollisuus vetää putket, sen täytyisi myös pitää huolta siitä, että kaikilla on oikeus veteen ja se on puhdasta. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyökuviossa kansalaiset maksavat, ja raha menee yrityksille, joiden tavoitteena on tehdä voittoa.
Monet luonnonvaroista on jo yksityistetty. Esimerkiksi joku metsä, josta yhteisö on saanut elantonsa vuosisatoja, saatetaan sulkea yhden sammakkolajin suojelemiseksi eikä sinne ole enää paikallisilla pääsyä.
Sanotte ilmastonmuutosta poliittiseksi ja taloudelliseksi. Miksi?
Ihmiset ovat tehneet päätöksiä, jotka ovat johtaneet ilmastonmuutoksen kiihtymiseen. Joskus oli ehkä kyse siitä, ettei tiedetty, mutta näin ei ole ollut enää kymmeniin vuosiin. Saastuttamista on jatkettu tiedosta huolimatta. Kun Yhdysvallat tulee neuvottelupöytään ja ilmoittaa, että sen elintaso ei ole kompromissin asia, on kyse politiikasta ja vallankäytöstä.
On myös kyse siitä, mitä ehdotuksia maille annetaan ilmastonmuutoksesta selviämiseksi. Tieteellisesti katsottuna ratkaisu on selvä: päästöjä pitää leikata, jotta maapallon viileneminen voi alkaa tai ainakin lämpeneminen pysähtyy. Kaupankäynnin, tuotannon ja energian käytön tapojen sekä elintason pitää muuttua.
Monissa maissa ei olla valmiita muuttamaan elintapoja, vaan keksitään sellaisia ratkaisuja kuten päästökauppa, CDM ja REDD. Ne luovat markkinarakoja globaaleille hyödykkeille, eivät puhdista ilmaa eivätkä pane saastuttajia maksamaan. On niin paljon tutkimuksia siitä, ettei päästökauppa ole millään tapaa vähentänyt päästöjä tai viilentänyt maapalloa. Silti päästökauppa on ensimmäisenä neuvottelulistalla eikä kukaan ei puhu sitä vastaan.
Minkälainen tilanne on Mekongin alueella, jossa toimit? Ovatko päättäjät siellä sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan?
Päättäjät sanovat toimivansa, mutta se ei tarkoita, että he tekisivät jotain. Bangkok esimerkiksi on suuri saastuttaja ja energian kuluttaja alueella, jolla kulutus on muuten vähäistä. Myös Kambodzassa tuhotaan jatkuvasti ja armottomasti metsää, kosteikkoja ja jokia.
Kun kritisoi luonnon tuhoamista, väitetään, että vastustaa köyhien alueiden kehittymistä.. En näe, mitä kehityksessä on saavutettu jokien patoamisella. Mihin tuotettu energia menee? Se ruokkii rikkaiden ja eliitin kulutusta. Maaseutukylissä ei ole edes sähköä.
Ihmiset joutuvat muuttamaan kaupunkiin, jossa heidät vedetään mukaan elämäntyyliin, joka perustuu kulutukselle. Se on pelottavaa, koska kaikki haluavat kuluttaa enemmän eikä kukaan painosta kuluttamaan vähemmän. Tilanne on sama Mumbaissa, Kuala Lumpurissa ja muissa isoissa kaupungeissa.
Oletteko vapaakauppaa vastaan?
Emme ole koskaan olleet kauppaa vastaan. Olemme kuitenkin sellaista kaupan mallia vastaan, joka priorisoi kauppaa yli sosiaalisten ja ympäristökysymysten.
Emme myöskään usko, että niin sanottu vapaa kauppa on oikeasti vapaata. Jos se olisi, kaikki toimijat olisivat markkinoilla tasa-arvoisia ja osallistuisivat neuvotteluihin samalla vahvuudella. Mailla, jotka ovat vuosia voineet rakentaa omaa talouttaan ja etsiä raaka-aineita muista maista, on valtaa ja pääsy Etelän luonnonvaroihin. Nyt nämä maat vaativat, että muut maat eivät saa rakentaa omia yhteiskuntiaan. Se ei ole vapaata.
Myös kehitysavussa on ongelmansa. On täysin hyväksymätöntä, jos avun ehtona on, että köyhät maat avaavat markkinansa apua antavien maiden kaupalle. Näin tapahtuu parhaillaan.
Mitä esimerkiksi Suomen kaltaisen maan tulisi tehdä?
En tunne tarkkaan Suomen päästötilannetta, mutta varmasti paljon on tehtävissä. Ottakaa johtajuus ja painostakaa Pohjoismaita, Eurooppaa ja EU:ta leikkaamaan päästöjään. Unohtakaa koko päästökauppahöpötys, se ei tule koskaan tuomaan päästöjä alas.
Tehkää myös kriittistä tutkimusta päästökaupasta ja päästöjen hyvittämisestä. Pohjoisten maiden ihmisten on helppo sanoa, että he hyvittävät kulutustaan esimerkiksi istuttamalla puun Etelään. Mutta me emme tiedä, mihin se raha menee. Jos Pohjoisen maat sanovat, että on niiden vastuulla hyvittää kulutustaan, on myös heidän vastuullaan selvittää, miten tämä toimii ja mihin rahat menevät.
Uskotko, että viralliset ilmastosopimukset ovat oikea tapa ratkaista ilmastonmuutos vai uskotko enemmän kansalaisjärjestöjen toimintaan?
Ilmastoneuvottelut käydään suljettujen ovien takana. Siellä ei ole syntynyt sopimusta eikä päästöleikkauksia tehdä, päin vastoin päästöt ja kulutus vain kasvavat. Ei ole syntynyt vastauksia ruoka-,ilmasto- tai talouskriisiin. Tilanne menee koko ajan huonommaksi, mutta silti maiden hallitukset ja YK sanovat, että edistymme. Mitä edistystä tämä on?
Kansalaisyhteiskunta ja yhteiskunnalliset liikkeet täytyy ottaa mukaan, kun etsitään sopivaa ratkaisua ilmastokysymyksiin. Se on demokratiaa. Diktatuurin aikakauden täytyy olla ohitse, hyvänen aika nyt eletään vuotta 2011!
Puhut keskiviikkona Kepan keskustelutilaisuudessa ja perjantaina Reframing Sustainability -konferenssissa. Mitkä ovat pääasiat, jotka haluat siellä nostaa esille?
Meidän pitää määritellä uudestaan, mitä hyvinvointi on. Hyvinvoinnin mittaaminen kulutuksen tasolla ei ole kestävää. Ei ole mahdollista saavuttaa kestävää kasvua tällä kulutuksen tasolla ja tavalla. Kasvulle on ekologisia ja sosiaalisia rajoja, ja ne täytyy ymmärtää meidän itsemme ja tulevien sukupolvien takia. Yritän esittää eri tapoja, miten ihmiset esimerkiksi Aasiassa tulevat toimeen näiden asioiden kanssa.
Discussion: Climate Change and Local Responses in the South
Reframing sustainability? – Climate Change and North-South Dynamics