Seitsemän myyttiä markkinavoimien autuaaksi tekevästä voimasta

”On pelottavaa, että tietyt eliitin ylläpitämät myytit ovat syöpyneet niin syvälle yhteiskuntaan, että niiden tähden on vaikeaa haastaa eliittien valtaa”, kirjoittaa brittiläisen kehitysjärjestö Global Justice Now’n toiminnanjohtaja Nick Dearden järjestön uusimman raportin esipuheessa. Vaikutusvaltainen järjestö tunnettiin pitkään nimellä World Development Movement, uusi nimi lanseerattiin äskettäin.Maailman talouseliitti istuu parhaillaan Maailman talousfoorumissa Davosissa. Heille järjestö julkaisi listan myyteistä, joiden ylivaltaa se pitää esteenä oikeudenmukaisemman maailman luomiselle.Deardenin mukaan näiden myyttien tarkoitus on luoda mielikuvaa siitä, että jos talouseliitin vain annetaan jatkaa touhujaan, kyllä lapasesta lähtenyt kapitalismi lopulta ratkaisee köyhyyden, eriarvoisuuden ja ympäristötuhotkin. Alla myytit ja Global Justice Now’n vastaukset niihin.”Köyhätkin rikastuvat, joten mitä varallisuuseroista”On helppoa tuudittautua siihen, että kun kerran köyhyys vähenee, ei nykymenolle tarvitse tehdä mitään. YK:kin sanoi, että absoluuttinen köyhyys on puolitettu. Mutta oikeasti köyhyys on vähentynyt etupäässä Kiinassa ja muissa nousevissa talouksissa, ja esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa köyhien määrä on kasvanut melkein väestönkasvun tahtia, eli köyhyys on kohtuullisen samoissa luvuissa kuin vaikka vuonna 1981. Suurin osa niistä, jotka ovat nousseet absoluuttisen köyhyysrajan ylitse, ovat ylittäneet rajan vain nipin napin.Köyhyydessä on kyse vallanpuutteesta — toisilla on liikaa, toisilla liian vähän. Siksi vain köyhien ostovoiman kasvattaminen ei ratkaise mitään, jos ei mietitä valtaa. 80 ihmisyksilöä omistaa melkein yhtä paljon kuin maailman köyhin puolikas väestöstä yhteensä, ja tilanne vain kärjistyy. Keskiluokkakin joutuu säästämään, kun kaikkein rikkaimmat rikastuvat.Ultrarikkaiden rahankäyttö luksustuotteisiin tai makaamaan veroparatiisitileille ei juuri hyödytä massoja, ja nouseva eriarvoisuus uhkaa demokratiaa, kun pienen eliitin ääni kuuluu päätöksenteossa ja lakeja säädettäessä kaikkein lujimmin.”Yksityinen sektori hoitaa palvelut paremmin”Peruspalvelujen yksityistämisvimma on osin jo laantumassa, sillä niin pahasti erilaiset yksityistämishankkeet on tyritty. On nähty, että monet taianomaiset yrittäjyyden salat eivät olekaan niin ihmeellisiä, ja monet palveluntuottajat — brittiläinen Global Justice Now mainitsee esimerkkinä kotimaansa junafrimat — pysyvät pystyssä vain veronmaksajien tuella.Tansaniassa vedenjakelun yksityistäminen meni niin pieleen, että vesiyhtiön brittiläiset johtajat karkotettiin maasta. Vesihuolto onkin otettu yksityisiltä takaisin valtion, kuntien tai järjestöjen haltuun ainakin Berliinissä, Ghanassa, Malissa, Maputossa, Napolissa ja Pariisissa.Ei palveluihin kuitenkaan tarvita aina suurta valtiokoneistoa. Paikallishallinto, kunnat ja jopa paikalliset yhteisöt ovat paikoitellen onnistuneet palvelujentarjonnassa hyvin, palvelleet ihmisiä tasa-arvoisesti ja siirtyneet ympäristöystävällisempiin metodeihin.”Luotetaan nyt vaan markkinavoimiin”Voisi kuvitella, että valtiot olisivat finanssikriisin seurauksena oppineet, ettei markkinavoimien tule antaa mellestää aivan vapaasti ja holtittomasti. Vaan ei. Finanssimarkkinoille kaavaillaan yhä isompaa roolia meidän kaikkien elämässä — erityisesti mitä tulee ympäristöön ja luontoon.Sanotaan, että hiilimarkkinat ratkaisevat ilmastonmuutoksen ja ruokamarkkinat nälkäkriisit. Hiilen hinta on kuitenkin niin alhainen, että se oikeastaan kannustaa polttamaan lisää. Sanotaan, että jos vaikkapa metsille, joille ja eläinlajeille laitetaan hintalappu, on niitä helpompi suojella. Ikävä kyllä tällaiset raharatkaisut eivät ole ratkaisseet juuri mitään, mutta sen sijaan ne kyllä ovat tehneet muutamista keinottelijoista hyvin rikkaita.Parempi olisi luottaa vanhoihin keinoihin, toteaa Global Justice Now. Jos halutaan suojella metsiä, pitää rajoittaa hakkuita ja kaivostoimintaa. Jos halutaan vähentää päästöjä, pitää vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä.”Kasvua vain tarvitaan”Kasvu ei automaattisesti tuo onnea. Nigeria on Afrikan suurin talous, ja sen talous on noussut 12-kertaiseksi vuodesta 2001. Nepalilla taas näyttäisi menevän huonommin, noin 3,9 prosentin talouskasvullaan. Tästä huolimatta Nepal on pärjännyt paljon paremmin köyhyyden vähentämisessä.Kansantulon kasvu on välttämätöntä: yksikään maa ei ole vähentänyt köyhyyttä merkittävästi ilman edes jonkinmoista kasvua. Hurja kasvu sai Kiinankin vähentämään köyhyyden 84 prosentista (vuonna 1981) kuuteen prosenttiin. Kasvu ei kuitenkaan yksin riitä vähentämään vakavaa köyhyyttä. Jos maassa ei olla kiinnostuneita jakamaan kasvun hedelmiä tasaisesti, voidaan päätyä jopa alamäkeen. Esimerkiksi Mosambikissa ja Nigeriassa köyhyysluvut pahenevat, vaikka talous kasvaakin.Eli hallitusten kannattaa olla varovaisia, kun niitä patistellaan avaamaan markkinat ulkomaisille suuryrityksille, ja lupaillaan vain epämääräisesti sijoituksia ja talouskasvua.”Vapaakaupassa kaikki voittavat”Vapaakaupan autuutta todistelevat tahot osoittavat usein esimerkiksi menestyviin Etelä-Koreaan ja Japaniin. Ei kannattaisi. Nämä avasivat ovensa ulkomaailmalle vasta 1960-luvulla, kun ne olivat ensin hyvin pitkään suojelleet omaa tuotantoaan ja markkinoitaan.Se vaati kanttia — esimerkiksi vuonna 1955 yhdysvaltalaiset yrittivät painostaa Japania avaamaan markkinansa jenkkiautoille, sillä ”sodan runtelema Japani ei koskaan voisi kilpailla niin korkean teknologian teollisuudessa kuin autoteollisuus on”.Surullisenkuuluisissa rakennesopeutusohjelmissa 1980- ja 1990-luvuilla monet Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maat saivat kokea, kuinka tuhoisaa voi olla ajaa valtiota alas ja päästä ulkomaiset firmat toimimaan vapaasti.Muttei protektionismikaan aina ole oikea ratkaisu, Global Justice Now sanoo. Esimerkiksi Brasilian 1980-luvun päätöstä kieltää tietokoneiden maahantuonti pidetään katastrofina. Kauppa on tarpeen, mutta maita ei tulisi pakottaa käymään kauppaa aivan kenen tahansa kanssa.”Afrikka tarvitsee apua”Toinen käsi antaa, toinen ottaa. Global Justice Now laskee, että Afrikasta ”vuotaa” 192 miljardia dollaria vuodessa yritysten voittoja, velanhoitokuluja ja veronkiertoa. Mantereelle annetaan 30 miljardia dollaria kehitysapua. Ajatus siitä, että meidän hyväntekeväisyydellämme Afrikka pelastuu, on väärä.On Afrikassa kieltämättä myös köyhyyttä, nälkää ja pulaa esimerkiksi sähköstä ja vedestä. Mutta se johtuu siitä, miten maailmantalous toimii. Epäreilu resurssien jakaminen kumpuaa vallan epätasaisesta jakautumisesta. Esimerkiksi maataloussektorilla kymmenen yritystä hallitsee 75 prosenttia siementeollisuudesta, 55 prosenttia lannoitteista ja 95 prosenttia tuholaismyrkyistä. Köyhät eivät saa ruokaa, koska on paljon kannattavampaa ruokkia rikkaita.”Kehitysapu tekee maailmasta oikeudenmukaisemman”Kuten yllä nähtiin, pääomavirrat kulkevat etelästä pohjoiseen, joten avultakaan ei kannata odottaa liikoja. Kaiken lisäksi osa avusta tähtää salaa avunantajamaiden ja niiden yritysten voittoihin, ja sitä kautta itse asiassa pönkittää eriarvoistumista. Suomessa esimerkiksi korkotukiluotoista on jo luovuttu, mutta Global Justice Now’n mukaan Brittein avusta yhä suurempi osa menee suurille, kansainvälisille yrityksille.Ei avusta silti tulisi luopua — tulonsiirrot rikkailta köyhille ovat tarpeen. Mutta Global Justice Now esittää, että kehitysavusta tulisi kehittää eräänlainen globaali verojärjestelemä. Demokraattisesti hoidetulla rahastolla voitaisiin hoitaa ihmiskunnan yhteisiä asioita, rakentaa hyvinvointiyhteiskuntia, julkista liikennettä ja taata puhtaan energian tuotanto kaikille.Tätä varten rahaa pitäisi tosin olla enemmän ja kehitysapuajattelun täytyisi muuttua nykyisestä täysin.GJN: The poor are getting richer, and other dangerous delusionsMaailmantaloudentekijät.fi: Talousvaikuttaja, näytä selkärankasi Davosissa!