”Suomalaiset kunnat ja kaupungit tekevät hankintoja yli 23 miljardilla eurossa vuosittain. Se vastaa 17 prosenttia bruttokansantuotteesta”, sanoi Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen 22. lokakuuta Helsingissä.
Hankintoja tehdään myös paljon köyhistä maista, joissa on Reilun kaupan tuotantoa.
Suomi on henkeä kohden laskettuna maailman neljänneksi suurin Reilun kaupan kuluttaja: suomalaiset ostavat vähän yli 19 eurolla Reilun kaupan tuotteita vuosittain.
”Julkisissa hankinnoissa ei olla samalla tavalla kärkeä”, Sivonen sanoi.
Suomessa esimerkiksi on vain kuusi Reilun kaupan kaupunkia ja yksi kunta, siinä kun maailmalla Reilun kaupan kaupunkeja on yli tuhat — Ruotsissa viitisenkymmentä ja Saksassa yli sata.
Sivonen ilmoitti maltilliseksi tavoitteeksi, että Reilun kaupan kuntien ja kaupunkien määrä viisinkertaistetaan pian alkavalla valtuustokaudella. Vuonna 2007 muuttunut hankintalaki mahdollistaa eettisten kriteerien huomioimisen julkisissa hankinnoissa.
Vakaampi hinta houkuttaa
”Hinnat heittelevät ylös ja alas eikä viljelijä voi tietää, minkä hinnan ensi vuonna tuotteistaan saa. Tärkeintä on siis saada takuuhinta”, sanoi Reilun kaupan viikon avajaistilaisuudessa puhunut luomupuuvillan viljelijä ja osuuskunnan johtaja Akybay Sooronbayev Kirgisiasta. Osuuskunta on myös auttanut etnisten konfliktien ratkomisessa, ja viime vuonna osuuskunta sai noin 40 000 dollaria Reilun kaupan lisää.
Tärkeää Sooronbayevin mielestä on myös ekologisuus: osuuskuntalaiset ovat huomanneet maaperän, veden ja ilman puhdistuneen luomutuotantoon siirtymisen jälkeen.
”Kirgisiassa puuvillantuotannossa käytetään perinteisesti hyvin vahvoja keinolannoitteita ja tuholaismyrkkyjä.”
Sooronbayevista olisi hienoa, jos Reilun kaupan markkinat Suomessakin laajenisivat: Kirgisiassa olisi maata, vettä ja väkeä kasvattaa tuotantoa. Moni kuitenkin pelkää siirtyä Reilun kaupan tuotantoon, sillä ihmiset eivät tiedä, onko sille riittävästi kysyntää.
Reilun kaupan viikkoa vietetään 22.—28.10.2012
Reilun kaupan edistämisyhdistyksen ja Globbarit-verkoston kuntavaalien haastekampanja: www.reilukauppa.fi/haaste/