Vasemmistoliiton helsinkiläisedustaja Silvia Modig globbarijoukon ympäröimänä. Kuva: Vasemmistoliiton helsinkiläisedustaja Silvia Modig globbarijoukon ympäröimänä.

Painavaa asiaa -tapahtuma: ”Siinä on lupaukset!”

Yritysten toimintaa suitsivien tavoitteiden taakse lupautui suuri osa kansanedustajista, mutta kehitysyhteistyövarojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta jakoi mielipiteitä, kun kansalaiset kohtasivat edustajansa 24.5.

Teksti: Miina Poikolainen Kuva: Sami Taberman

”Muistutamme päättäjille, että kehityspolitiikka ei ole marginaalissa, vaan se kiinnostaa ihan tavallisia ihmisiä. On hienoa nähdä, että paikalle on tullut näin paljon ihmisiä”, totesi Painavaa asiaa -tapahtuman järjestelyistä vastaava kampanjakoordinaattori Terhi Ylikoski Kepasta.Globbariverkoston järjestämässä Painavaa asiaa -tapahtumassa samaan vaalipiiriin kuuluvat kansalaiset ja kansanedustajat aina Lapista Helsinkiin keskustelevat globaaleista kysymyksistä yhden päivän aikana. Keskustelujen lisäksi kansanedustajilta pyydetään kirjallisia lupauksia siitä, miten he aikovat toimia yhteisten tavoitteiden eteen.Tapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Eduskuntatalon edusta täyttyi 24. toukokuuta kansalaisista, jotka halusivat vaatia kansanedustajilta sanojen lisäksi tekoja.Oulun vaalipiirin teltalla kansanedustajia odotteli ryhmä Vaalan lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaita. Puoli tuntia tapahtuman alkamisen jälkeen he eivät olleet saaneet yhtään alueensa edustajaa jututettua eli ”globattua”, mutta päivälle oli sovittuna useampi tapaaminen. Reissuun oli valmistauduttu lukemalla Globbareiden esitteitä ja tutustumalla aihealueisiin.”Tarkoituksena on harjoitella yhteiskunnallista vaikuttamista, ja jatkossa voimme hyödyntää tätä kokemusta myös yhteiskuntaopin kursseilla”, ryhmän vetäjänä toimiva historian, yhteiskuntaopin ja filosofian opettaja Jouni Kauhanen kertoo.Irti kapulakielestäUskonnon ja psykologian opettaja Maiju Vammaskoski toteaa, että monet globaalit aihealueet liittyvät olennaisesti etiikan kysymyksiin.”On tärkeää miettiä esimerkiksi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ja sitä, miten me luomakunnan haltijana pidämme huolta maapallosta. Kehitysyhteistyön osalta voimme pohtia, miten vauraammat länsimaat pystyvät auttamaan vähempiosaisia kehittyviä maita.”Oppilaita mietitytti etenkin ilmastonmuutos, eivätkä he olleet ainoita.”Ympäristöasiat huolettavat erityisesti, kun on näitä pieniä. Haluan vaikuttaa siihen, minkälaisen maailman jätämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme”, totesi Oulusta paikalle tullut Taija Viitasaari ja viittasi Eduskuntatalon portailla kiipeileviin lapsiinsa.Hän oli mukana tapahtumassa miehensä Samuli Viitasaaren kanssa, joka odotteli kansanedustajia Oulun vaalipiirin teltalla.”On mukava päästä keskustelemaan asioista henkilökohtaisesti ja muutenkin kuin kapulakielitasolla. Tässä voi kysyä edustajilta, mitä mieltä he oikeasti ovat asioista ja pyytää heitä tarkentamaan näkemyksiään. Edustajat voivat helposti todeta kannattavansa hyviä arvoja, mutta tässä pääsee kaivamaan konkretiaa sen taustalta”, ensi kertaa tapahtumassa mukana ollut Viitasaari sanoi.Ainutlaatuinen mahdollisuusMikkelin lukion yhteiskuntaopin opettaja Urpo Liikanen oli kerännyt Etelä-Savon vaalipiirin osallistujajoukon muiden opettajien suosittelemista aktiivisista oppilaista, jotka osallistuvat tunneilla keskusteluun ja ottavat mielellään kantaa asioihin.”Tämä on oppilaille ainutlaatuinen mahdollisuus oppia vaikuttamisen keinoja. Lukion kursseilla käsitellään globalisaatiota, ihmisoikeuksia ja taloutta teoreettisesti, mutta tässä päästään konkreettiselle tasolle. Toivottavasti meidänkin vaalipiirin kansanedustajia nähdään paikalla.”Pian teltalle saapuikin Jouni Backman (sd.), jonka kanssa syntyi pitkä keskustelu yritys- ja yhteiskuntavastuusta, kansainvälisestä verotuksesta, kehitysmaiden tilanteesta ja kehitysyhteistyön määrärahoista.”Alussa ei meinannut saada sanaa suustaan, mutta kyllä se sitten alkoi sujua. Tuntuu hyvältä päästä keskustelemaan päättäjien kanssa ja kertoa omat ajatukset jossain, missä ne voivat vaikuttaakin”, pohtivat oppilaat Ville Ojakkala ja Petri Häkkinen juttutuokion jälkeen. Molemmat kertoivat miettineensä viime aikoina paljon maailmantalouden ongelmia.Keskustelun jälkeen Backman jäi tutkiskelemaan lupauskorttia”Lupauskortti näyttää liian mustavalkoiselta. Elävä elämä ei ole näin mustavalkoista. Olen kieltäytynyt rasti-ruutuun-vastaamisesta, koska sitoutuminen edellyttää aina laajempia perusteluja”, hän sanoi.Keskustelu ja tilaisuus sai häneltä kuitenkin kiitosta.”Ei tästä tule mitään, jos emme pysty palaamaan kansalaisyhteiskuntaan, jossa kansalaiset itse ottavat vastuuta sekä omasta lähipiiristään että kestävästä kehityksestä. Siksi on hyvä, että  kansalaisjärjestöt ovat aktiivisia ja tulevat tapaamaan päättäjiä. Perinteinen dialogi toimii.”Raksi ruutuunViereisellä Kymen vaalipiirin teltalla Juha Eerola (ps.) ja Mira Mielonen keskustelivat kiivaasti kehitysyhteistyötavoitteista. Eerola mainitsi lahjoittavansa Kirkon Ulkomaanavun ja Unicefin kautta rahaa, muttei silti kannata valtionrahoitteista kehitysapua eikä 0,7-tavoitetta.”Siinä on lupaukset!” hän totesi lupauskortin täytettyään ja kiitti keskustelusta.Korttiin saatiin lupaukset yritysvastuun edistämisestä ja veroparatiisien kitkemisestä. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana ollut Mielonen oli Eerolan kanssa näistä asioista samoilla linjoilla.”Yritysvastuu ja verotus kiinnostavat, koska luen kauppatieteitä. Uskon, että niiden kautta pystytään vaikuttamaan tosi paljon kehitysmaiden talouteen”, hän perusteli.Ensimmäisen tunnin aikana teltalla oli globattu jo puolet vaalipiirin kansanedustajista.”Kunhan mahdollisimman monen kanssa pääsisi juttelemaan! Välillä tulee jäätymisiä, mutta onneksi tässä ei tarvitse olla yksin”, Mielonen hymyili.Myöhemmin teltalle saapuva Sirpa Paatero (sd.) ilmoitti sitoutuvansa kaikkiin teemoihin. Lupauskortin viimeinen kohta, jossa vaaditaan Suomen hallitusta toimimaan eturintamassa kansainvälisen veropaon suitsimiseksi, sai monen muun tapaan Paateron varauksettoman suostumuksen.”Tietenkin!”Parasta konkreettiset lupauksetIlkka Kanervan (kok.) lupaukset ilahduttivat Varsinais-Suomen globbareita. Kuva: Veikko Somerpuro/Kepa.Kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistunut Anne Myllyaho Uudenmaan vaalipiiristä oli ehtinyt tavata jo lähemmäs kymmenen edustajaa. Hän kertoi, että puolueesta riippumatta lähes kaikki kansanedustajat kannattavat yritysvastuuta.”Paljon on keskusteltu kehitysyhteistyömäärärahojen kohdistamisesta. 0,7 sitoumukseen on ollut eniten kriittistä näkökulmaa, mikä johtuu osaltaan ehkä siitäkin, että nykyinen hallitus ei siihen voi kauheasti vaikuttaa”, hän pohti.Myllyahonkin mielestä tapahtumassa on parasta sen konkreettisuus.”Vaikuttamismahdollisuudet ovat aika vähäisiä, mutta tämä on helppo tapa tulla tapaamaan muuten niin kiireisiä kansanedustajia. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat antaneet lupauksia, ja useimmat ovat sitoutuneet kaikkiin lupauksiin.”Globbarit.fiKepa.fi: Tiedote: Lähes puolet kansanedustajista kuuli painavaa asiaa kehityspolitiikasta

,