ODI: Kehityspolitiikassa tulee mokailla ja puhua rehellisesti kansalle

Nykymenolla kestää vuosikymmeniä, tai jopa useita sukupolvia, ennen kuin maailman köyhimmille ihmisille tarjotaan riittävät peruspalvelut, toteaa ajatushautomo ODI tuoreessa raportissaan ”Adaptive development”.ODI (Overseas Development Institute) tarkastelee raportissaan niin sanottujen vuosituhattavoitteiden edistymistä seuraavia lukuja. Saharan eteläpuolisesta Afrikasta on tietoa saatavilla 33 maasta. Näistä vain kymmenessä maassa kaikki lapset näyttäisivät vuoteen 2020 mennessä käyvän peruskoulun kokonaan.Vain kolme maata tullee saavuttamaan tavoitteen turvata kaikille kansalaisilleen hyvätasoinen vesi- ja saniteettihuolto vuoteen 2030 mennessä. Suurimmalla osalla maista tässä kestää vuoteen 2100 tai pidempään, jos nykytrendit jatkuvat.ODI on huolissaan siitä, että nykyinen suhtautuminen kehitykseen saattaa kuitenkin jatkua, kun YK:n piirissä paraikaa sorvataan uusia kestävän kehityksen tavoitteita. Lisärahoitus, julkilausumat hyvästä hallinnosta tai talouskasvu eivät ODIn mukaan riitä kääntämään kehityksen kurssia, vaan tarvitaan selkeää tunnustusta sille, että poliittiset olosuhteet joskus hyödyttävät, mutta usein myös estävät kehitystä etenemästä.”Lisäraha ei aina johda lisäkehitykseen”ODIn mukaan talouskasvua ja lisärahoitusta kehitysponnistuksille kyllä tarvitaan, mutta ne eivät riitä: Tulokset ovat hyvin vaihtelevia maissa, joissa talous kasvaa samaa tahtia. Vaikka talouskasvu johtaisi valtion lisääntyneisiin tuloihin, ei rahoja aina käytetä alirahoitettuihin palveluihin. On myös merkkejä siitä, ettei lisääntyväkään rahoitus peruspalveluihin aina johda palvelujen paranemiseen.Maiden erot johtuvat ODIn mukaan osittain poliittisista prioriteeteista, mutta myös kirjoittamattomista rakenteista ja poliittisen pelin säännöistä hankalissa olosuhteissa.Siksi kestävän kehityksen tavoitteetkaan eivät saisi olla kosmeettisia, vaan niiden tulisi realistisesti pohjata siihen, miten kehitys yleensä tapahtuu. Muutos on ODIn mukaan lähestulkoon aina paikallisten voimien ajamaa ja tapahtuu pieni askel kerrallaan sen mukaan, minkä erityisesti eliitit näkevät hyödylliseksi.ODIn 10-minuuttisessa dokumentissa tutustutaan kolmeen filippiiniläisaktivistiin, joiden ansiosta tavalliset ihmiset omistavat nyt ensimmäistä kertaa sukupolviin maata, jolla asuvat.Virheistä oppimista, rehellistä keskusteluaODIn mukaan tutkimus ja käytännön kokemus viittaavat siihen, että parhaissa ratkaisuissa vältetään valmiiksi mietittyjä kehitysmalleja ja -ohjelmia ja tarkastellaan aidosti maassa vallitsevia poliittisia haasteita. Turhan usein analyyseissa vain raaputetaan pintaa ja löydetään jokin taustalla piilevä ongelma, muttei keksitä miten se ratkaistaisiin.Siksi kehitystoimijoiden tulisi olla sopeutuvaisia ja yrittäjähenkisiä. Kehitysongelmat ovat yleensä kompleksisia ja muutosketjut erittäin epävarmoja, joten niiden ratkaisuissa tulisi sallia se, että kokeillaan jotain, epäonnistutaan, sopeudutaan, opitaan ja lopulta saadaan aikaan parempia tuloksia. Tätä varten tarvitaan vahvoja palautekanavia, jotta hypoteeseja voidaan kokeilla ja muuttaa kokeiden mukaisesti. Toisin sanoen: pitää ottaa riskejä ja oppia epäonnistumisista.ODI toistaa myös kehitysjärjestöjen pitkään ajaman viestin siitä, että kehityksen tulee olla paikan päällä ohjattua: muutoksen ajajaksi sopii parhaiten sellainen, joka on ogelmia lähellä ja jolla on suurin intressi niiden ratkaisemiseen. Näitä tahoja voivat olla toimijat hallituksesta yksityissektoriin, kuntiin, järjestöihin ja paikallisyhteisöihin. Vaikka omistajuus ja osallisuus usein kirjataan kehitysohjelmien suunnitelmiin, käytännössä kehitystä harvoin ajavat ihmiset ja ryhmät, joilla oikeasti on valtaa vaikuttaa ongelmiin ja ratkaisuihin, ODI pahoittelee.Perinteisissä avunantajamaissa tulisi ODIn mukaan myös reivata apukeskustelua siihen suuntaan, miten apu toimii – pois siitä, kuinka paljon rahaa missäkin käytetään.Keskustelun tulisi myös olla avoimempaa. ODIn mukaan viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että rikkaiden maiden kansalaisia ärsyttävät yksinkertaistetut, tunteisiin vetoavat pyynnöt lahjoittaa rahaa. Moni seuraisi mielellään rehellistä keskustelua siitä, miten kehitystä saadaan aikaan, miksi se on usein vaikeaa ja miten apu voi parhaiten auttaa kehitystä, joka on aitoa ja kestävää.ODI: Adapting development: improving services to the poor