Maailmassa on tukku maita, joissa erilaiset konfliktit vellovat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Nämä hauraat valtiot eivät tunnu koskaan pääsevän kunnolla kiinni sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen.
Maailmanpankin vuosiraportti — joka ilmestyi sopivasti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kansannousujen keskellä 11.4. — keskittyy pohtimaan, miten edellämainitut maat pääsisivät irti väkivallasta.
Raportissa esitetään arvio, että 1,5 miljardia ihmistä elää maissa, joita riivaa jatkuva väkivallan ja konfliktien kierre — siitäkin huolimatta, että sisällissodissa kuolleiden määrä on laskenut neljännekseen 1980-luvun tasosta.
Raportissa ei keskitytä niinkään erittelemään demokratian pelastamiseksi tehtyjä kansannousuja rikollisjengien mellastuksesta, vaan keskiössä on sen sijaan vuosia tai vuosikymmeniä — syystä tai toisesta — jatkuvien väkivaltaisuuksien merkitys maiden kehitykselle.
Raporttia varten tehdyissä haastatteluissa vahvistui käsitys siitä, että korkea työttömyys helpottaa esimerkiksi rikollisjengien ja kapinaliikkeiden rekrytointityötä.
Oleellisin huomio on kuitenkin se, että yhteiskunnalliset paineet muuttuvat räjähdysalttiiksi ympäristössä, jossa tärkeimmät kansalliset instituutiot eivät toimi tehokkaasti tai ollenkaan.
Maailmanpankki painottaa, että väkivallan kierteessä oleviin maihin pitäisi saada vakautta ja taata ihmisille oikeus turvallisuuteen ja tasavertaisuuteen lain edessä sekä mahdollisuus tehdä töitä.
Hyvin toimivat kansalliset instituutiot suojelevat valtiota väkivallalta ja epävakaudelta. Tähän viittaa myös se, että kuluvalla vuosituhannella yli 90 prosenttia sisällissodista on käyty maissa, joissa on jo ollut sisällissotia viimeisten 30 vuoden aikana.
Kehitysavulla parempia tuomareita ja työpaikkoja
Väkivallan kierteen katkaisemisessa onnistuneet maat ovat kyenneet nimenomaan muuttamaan poliittiset, taloudelliset ja turvainstituutionsa aiempaa laadukkaammiksi. Näiden instituutioiden — kuten parlamentin, oikeuslaitoksen ja valtiontalouden valvonnan — vahvistaminen vie kuitenkin aikaa, tyypillisesti 15-30 vuotta.
Onnistumisia kokeneet maat ovat tyypillisesti käyneet korruption vastaista kamppailua, tehneet uusia virkanimityksiä, panostaneet hallinnon avoimuuteen, jakaneet budjetista varoja aiemmin marginaaliin jääneille ja kumonneet epätasa-arvoisia lakeja.
Raportin suositusten pohjalta kehitysyhteistyövaroista päättävien valtioiden ja järjestöjen tulisi miettiä avun suuntaamista konfliktikierteessä olevissa maissa niin, että sillä tuettaisiin nykyistä paremmin muun muassa kansalaisten turvallisuutta, oikeuslaitoksen toimivuutta ja työpaikkojen lisäämistä. Avun jakamista pitäisi myös pystyä nopeuttamaan nykyisestä.
Tutkimusta varten haastateltiin toimijoita 20 konflikti- tai väkivaltakierteessä olevassa maassa, joita ovat Afganistan, Etelä-Afrikka, Haiti, Irak, Itä-Timor, Jemen, Kenia, Kolumbia, Kongon demokraattinen tasavalta, Mali, Nepal, Pakistan, Palestiina (Länsirannan ja Gazan alueet), Papua-Uusi-Guinea, Ruanda, Solomonin saaret, Sudan ja Vanuatu.
The World Development Report 2011: Conflict, Security, and Development