Kun suomalaiskouluissa oppilaat joutuvat lähtemään evakkoon homevaurioiden takia tai muutoin vain remonttien tieltä, ovat värikkäät parakkirakennukset koulujen pihoilla varsin tuttu näky.
Entä voisiko näistä tutuista konteista olla hyötyä vaikkapa Nepalissa, jossa jälleenrakennus on vielä viimeisimpien maanjäristysten myötä pahasti kesken ja liian monet koululaiset ovat jääneet ilman opetustiloja?
”Kontit on nopea koota, ja ne voidaan myös purkaa ja siirtää muualle. Kontit toimivat hankalissakin olosuhteissa. Nepalissahan ei ole pystytty rakentamaan varsinaisia kouluja takaisin, joten nyt tarvitaan tilalle jotain väliaikaisempaa”, Vammaiskumppanuus ry:n toiminnanjohtaja Anja Malm selvittää.
Malm oli vastikään Nepalissa edistämässä konttihanketta. Mukana oli myös kolme muuta yhteistyökumppania. Poikkeuksellista kyseisestä projektista tekeekin se, että yhden kehitysyhteistyötoimijan sijaan hankkeessa on yhteensä neljä erilaista toimijaa: kaksi järjestöä sekä kaksi yritystä.
Yritykset ja järjestöt voivat täydentää toisiaan
Kyseessä on Finnpartnershipin tukema liikekumppanuushanke, johon hakemuksen jättivät yhdessä Kirkon ulkomaanapu ja kansainvälinen monialayritys Combi Works.
Sittemmin hankkeeseen mukaan lähtivät myös insinöörisuunnittelutoimisto Elomatic sekä Vammaiskumppanuus ry. Ensimmäinen tuo mukanaan teknistä osaamista ja jälkimmäinen esteettömyyttä, saavutettavuutta ja inklusiivista pedagogiikkaa.
”Kaikilla neljällä toimijalla oli sellainen olo Nepalin yhteismatkamme jälkeen, että meidän osaamisalueemme täydentävät toisiaan todella kivasti”, Malm kuvailee.
Hanke on vasta suunnitteluvaiheessa ja näytekoulu on tarkoitus saada pystyyn yhdeksässä kuukaudessa. Nepal on haasteellinen maa rakentaa ja liikkua: on korkeaa ja jyrkkäpiirteistä vuoristoa, jota ovat pitkin historiaa muovanneet erilaiset luonnonkatastrofit.
Malm iloitsee siitä, että konttihankkeeseen on saatu esteettömyysnäkökulma mukaan, sillä aihe unohtuu edelleen harmillisen usein kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa avussa, vaikka iso osa maailman maista onkin jo ratifioinut YK:n yleissopimuksen vammaisten oikeuksista.
”Tärkeää on, että vammaiset lapset pääsevät kouluun ja että erilaisilla oppijoilla olisi mahdollisuus oppia yhdessä.”
Järjestöjen tietämys hyötykäyttöön
Konttihanke on yksi esimerkki Finnpartnershipin uudesta toimintamuodosta, joka otettiin käyttöön hieman yli vuosi sitten. Toiminta on vasta alkutekijöissään, ja tällä hetkellä avustusta tukitoimintoihin on hakenut kahdeksan järjestöä, kertoo Finnpartnershipin vastaava ohjelmajohtaja Birgit Nevala.
Miksi tällaisia yritysten ja järjestöjen yhteistyöhankkeita tarvitaan?
”Kun puhutaan pienistä ja keskisuurista yrityksistä, niin niiden tietotaito kehitysmaissa toimimisesta on todella vähäistä – tai monilla ei ole sitä lainkaan. Siispä sitä pitkää kokemusta, joka järjestöillä kohdemaista on, pitäisi pystyä hyödyntämään”, Nevala toteaa.
”On toki valveutuneitakin yrityksiä, jotka tietävät esimerkiksi kehitysvaikutuksista ja osaavat pyrkiä niitä kohti. Mutta on niitäkin, joilta jopa puuttuu käsitteistö kokonaan. Ja siinä on rooli järjestöille.”
Finnpartnership on ulkoministeriön rahoittama ohjelma, jonka tavoitteena on tukea suomalaisten ja kehitysmaiden toimijoiden kaupallista yhteistyötä. Ohjelmaa rahoitetaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista vuosittain noin neljällä miljoonalla eurolla.
Finnpartnership antaa nimenomaan tukea toimintaan, joka synnyttää myönteisiä kehitysvaikutuksia kehitysmaissa. Silti aika ajoin mediassa polemiikkia herättää, että miksi köyhimpien auttamiseen tarkoitettuja rahoja suunnataan myös yritystoimintaan. Mihin ja miksi yksityistä sektoria siis tarvitaan apujärjestöjen ohella?
”On paikkoja ja ihmisryhmiä, joissa tarvitaan ihan sitä perusturvaa ja perinteistä apua, jota järjestöt pystyvät usein antamaan. Mutta on myös ihanaa, että kehitys on mennyt eteenpäin näissä maissa ja on saavutettu tuloksia. Silti on edelleen esimerkiksi nuoria, joilla ei ole työpaikkoja. Yksityisen sektorin avulla voidaan rakentaa taloutta ja tarjota näitä työpaikkoja. Ikään kuin voimaannuttaa kehitysmaita.”
Järjestöt ja yritykset eivät kohtaa
Konttihanketta vastaavia erilaisia tukitoimintahankkeita on tähän mennessä potkaistu Nevalan mukaan käyntiin kymmenkunta. Joissakin hankkeissa toimivat samat järjestöt. Näissä hankkeissa järjestöt tukevat yrityksiä muun muassa vastuullisuuden lisäämisessä, siirtolaisten oikeuksissa ja työolojen parantamisessa sekä koulutusmoduulien kehittämisessä.
Suurimpana haasteena Nevala näkee kuitenkin edelleen yritysten ja järjestöjen kohtaamisen vaikeuden. Siksi Finnpartnership järjestää esimerkiksi työpajoja, joihin myös järjestöt ovat tervetulleita yritysten ohella. Konttihankekin sai alkunsa vastaavassa työpajassa.
”Sillanrakentamista, puolitiehen vastaan tulemista kaivataan.”
Myös yrityksille voi olla tietynlainen kynnys lähteä tekemään yritystoimintaa kehitysrahoilla, joiden käyttöä seurataan tarkasti. Nevalan mukaan yritykset joutuvat täyttämään vielä kaksi vuotta hankkeen päättymisen jälkeenkin erilaisia seurantaraportteja.
”Hakuprosessissa yritykset jo tajuavat, että tässä on jostain muusta kyse kuin ihan normaalista yritystuesta. Se, joka pystyy läpäisemään hakuvaiheen, on yleensä jo hyvin tietoinen, että mihin sitoutuu. Ja tietenkin jos hanke ei etene, me emme maksa tukia. Ja sitten myös syynätään, että ovatko yritysten toimenpiteet kuuluneet niihin pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamiseen.”
Vammaiskumppanuuden Anja Malmin mukaan he ovat valmiita olemaan enemmän mukana vastaavanlaisissa hankkeissa.
”Tämä ei ole mitenkään ylimääräistä, vaan järjestömme perustehtävän toteuttamista.”
Hankkeessa kaikki osapuolet oppivat toisiltaan pitkin matkaa, ”ja se tekee siitä hirmu mielenkiintoista”, Malm kertoo.
,
Fakta: Monimutkaiset prosessit vaativat aikaa ja panosta
Useiden erilaisten osapuolten, kuten yksityisen sektorin ja järjestöjen, väliset liikekumppanuudet ovat keränneet kehitysalalla kasvavaa huomiota. Jo YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030 kannustaa ja edistää ”tehokkaita julkisia, julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välisiä kumppanuuksia”. Myös Addis Abeba Action Agenda 2015 painottaa yksityisen sektorin roolia tavoitteiden saavuttamisessa.
Vaikka innostus yksityisen sektorin valjastamiseen kehitysyhteistyössä on nosteessa, samaan aikaan tutkijat Alfonso Medinilla ja Karim Karaki eurooppalaisesta ajatushautomo European Centre for Development Policy Management ECDPM:stä muistuttavat, että eri toimijoiden välillä ei ole oikeastaan edes yhtenäistä ymmärrystä tällaisen kumppanuuden määritelmästä. Tai siitä, millä kaikilla eri tavoin eri sektorien väliset yhteistyökuviot voivat hyödyttää kehitystä isossa mittakaavassa.
Medinillan ja Karakin mukaan kenties suurin vetovoima järjestöjen ja yritysten välisissä kumppanuuksissa on potentiaali, jonka ne tarjoavat taloudellisen muutoksen edistämiseksi. Kumppanuudet voivat parhaimmillaan linkittää kaksi asiaa: ensinnäkin kaupalliset ja markkinavetoiset investointiprojektit sekä yksityisen sektorin tietämyksen, joiden avulla voidaan luoda enemmän ja parempia työpaikkoja, ja toiseksi kansalaisjärjestöt, joiden päätehtävä on edistää kehitystä tasapuolisesti, kaikki huomioon ottaen ja sosiaalisten arvojen pohjalta.
Tutkijat painottavat, että kumppanuusprojektit ovat aina monimutkaisia prosesseja, jotka vaativat huomattavia määriä resursseja, tietämystä ja aikaa. ”Ilman tällaisia investointeja kyseisen trendin kehitysvaikutukset voivat helposti jäädä toiveajatteluksi”, Medinilla ja Karaki kirjoittavat.
Yksityinen sektori noteerataan myös isosti Suomen vuoden 2016 kehityspoliittisessa linjauksessa, jossa suomalaisyrityksiä kannustetaan tarjoamaan kehitysmaamarkkinoille kehitystä tukevia ja kaupallisesti kannattavia ratkaisuja. Linjauksessa myös yritysten, järjestöjen ja korkeakoulujen keskinäistä yhteistyötä halutaan tukea jatkossa vahvasti.