Iso osa esimerkiksi Kambodzhan ympäristövalistuksesta on järjestöjen vastuulla. Tiukentuva lainsäädäntö uhkaa tätäkin tärkeää työtä. Kuva: Iso osa esimerkiksi Kambodzhan ympäristövalistuksesta on järjestöjen vastuulla. Tiukentuva lainsäädäntö uhkaa tätäkin tärkeää työtä.

Kambodzhaa vaaditaan hyllyttämään järjestölaki

Kambodzhalaiset ja kansainväliset järjestöt vaativat Kambodzhan hallitusta hyllyttämään kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä koskevan lakialoitteen, ja aloittamaan prosessi alusta.

Teksti: Timo Kuronen Kuva: Timo Kuronen

Kambodzhan viime vuosina tiukentuneet kansalaisvapaudet ovat saamassa lisää rajoituksia tekeillä olevan kansalaisjärjestö- ja yhdistyslain muodossa.
”Tänään monet järjestöt puhuvat liian vapaasti ja toimivat ilman viitekehystä. Kun meillä on laki, voimme ohjata niitä”, maan parlamentin puhemies Heng Samrin perusteli lain tarvetta muutama vuosi sitten.
Viime joulukuussa kansalaisjärjestöt pääsivät kommentoimaan lain ensimmäistä versiota. Maaliskuun lopulla lakialoitteesta julkaistiin toinen versio.
”Lakialoitteeseen tehdyt muutokset ovat pieniä, eivätkä ne ota ollenkaan huomioon kansalaisyhteiskunnan esittämiä päähuolia”, Cambodian Defender Projectin johtaja Sok Sam Ouen kertoi maaliskuun 29. päivänä, jolloin maan kehityskysymysten, terveydenhuollon ja ihmisoikeuksien parissa toimivat kattojärjestöt julkaisivat yhteisen kannanottonsa. Kattojärjestöihin kuuluu yhteensä yli 350 jäsenjärjestöä.
Kambodzhalaisjärjestöjen päähuolena ovat järjestöjen ja yhdistysten pakollinen rekisteröinti ja toimintalupiin liittyvät tiukat raportointisäännökset. Laki vaikeuttaisi etenkin pienten yhteisöpohjaisten yhdistysten, kuten säästöpiirien ja riisipankkien toimintaa.
”Lain kirjain ja henki ristiriidassa”
Huhtikuun alussa puolestaan 62 Kambodzhassa toimivaa kansainvälistä järjestöä vetosi Kambodzhan hallitukseen, jotta järjestölain laatiminen aloitettaisiin alusta.
Niiden mukaan lain kirjain on pahassa ristiriidassa sen hengen kanssa. Lain julkilausuttu tarkoitus on ”edistää khmerien oikeutta ja vapautta yhdistysten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen rekisteröimiseen, jotta ne voivat suojella ihmisten henkilökohtaisia ja yhteisiä etuja toimimalla lainmukaisesti yhdessä.”
Tiukka järjestölaki voi järjestöjen mukaan hidastaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista, sillä melkoinen osa Kambodzhan saamasta kehitysavusta kanavoidaan köyhien kansalaisten parissa toimivien järjestöjen kautta.
Suorasanaisimman kannanoton esittivät 7. huhtikuuta kahdeksan kansainvälistä ihmisoikeusjärjestöä, muiden muassa Amnesty ja Human Rights Watch. Niiden mukaan järjestölain tarkoituksena on entisestään tiukentaa hallituksen kuristavaa otetta kansalaisyhteiskunnasta. Entinen lainsäädäntö riittää järjestöjen mukaan kansalaisten ja heidän yhdistystensä suitsimiseen jo nyt vallan hyvin.
”Rekisteröintiä hakevat järjestöt ja yhdistykset olisivat kriittisten äänten hiljentämistä toivovien viranomaisten armoilla. Jos rekisteröinti evätään, järjestöillä ei olisi edes oikeutta valittaa päätöksestä”, Forum-Asian toiminnanjohtaja Yap Swee-Seng tarkensi.