Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö voi käydä kalliiksi – raportti varoittaa riskeistä

Eurodad-järjestön yhteenvetoraportti osoittaa kymmenen tapausesimerkin avulla, mitksi PPP-hankkeet eivät välttämättä ole järkevää yhteiskuntapolitiikkaa. Kaikki esitellyistä hankkeista tulivat maksamaan valtioille budjetoitua enemmän.

Teksti: Ruut Tolonen Kuva: FinnWID

Yritysten osallistuminen julkiselle sektorille kuuluvien palveluiden tuottamiseen tai infrastuktuurin rakentamiseen ei ole uutta. Viime vuosina PPP-hankkeet (public-private-partnership) ovat kuitenkin nousseet agendalle aiempaa vahvemmin, sillä niin hallitukset kuin monenkeskiset kehityspankit ovat kannustaneet yksityistä ja julkista sektoria entistä aktiivisempaan yhteistyöhön, jotta YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen vaadittava rahoitusvaje saadaan paikattua.

Vuodesta 2004 lähtien kehittyvissä maissa toteutettaviin PPP-hankkeisiin annettu rahoitus onkin kasvanut voimakkaasti.

Suuntaukseen liittyy merkittäviä ongelmia, varoittaa Eurodad-järjestö tuoreessa raportissaan. Raportti julkaistiin lokakuun puolivälissä Maailmanpankin ja IMF:n vuosikokouksen yhteydessä – molemmat toimijat tunnetaan kehitysmaissa tehtävien PPP-hankkeiden innokkaina puolestapuhujina.

History RePPPeated – How Public Private Partnerships are failing -raportissa esitellään kymmenen yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöhanketta, jotka toteutettiin tai joiden toteutus aloitettiin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Mukana on esimerkkejä sekä teollisuus- että kehittyvistä maista neljästä eri maanosasta.

Raportin tekijät arvioivat hankkeiden onnistumista sen perusteella, millaisia kustannuksia niistä syntyi julkiselle taloudelle ja kuinka hyvin hankkeet palvelivat yleistä etua. Tämä lisäksi tarkasteltiin hankkeiden vaikutuksia tasa-arvon, demokraattisuuden ja perusoikeuksien näkökulmista.

Kova hinta veronmaksajille

Raportissa kuvattujen hankkeiden toteuttamismaat vaihtelevat Ruotsista Lesothoon ja Espanjasta Indonesiaan, mutta kaikkia projekteja yhdistää se, että niiden kustannukset nousivat budjetoitua korkeammiksi.

Jokaisen hankkeen kohdalla suurinta taloudellista riskiä kantoi valtio, joka joutui puuttumaan hankkeeseen silloin, kun jotain suunnitelmissa meni pieleen. Näin kävi esimerkiksi Indonesian pääkaupungissa Jakartassa, jossa kahden yksityissektorin toimijan kanssa vuonna 1998 tehty sopimus vedenjakelusta oli vuoteen 2011 mennessä aiheuttanut julkiselle vesihuoltolaitokselle jo 18 miljoonan Yhdysvaltain dollarin kulut.

Myös PPP-hankkeiden rooli köyhyyden vähentämisessä on raportin perusteella vähintään kyseenalainen. Viidellä esitellyistä hankkeista oli negatiivisia vaikutuksia kaikkein köyhimpien elämään, ja ne syvensivät rikkaiden ja köyhien välistä kuilua.

Esimerkiksi Lesothoon rakennetun sairaalaan käyttökustannukset olivat valtiolle odotettua kalliimmat. Tämän vuoksi se joutui vetäytymään maaseudulle kaavailluista terveydenhuollon investoinneista, vaikka kolme neljäsosaa kansasta asuu kaupunkien ulkopuolella. Jakartassa taas vedenjakelun yksityistäminen johti siihen, että vesimaksujen kuukausihinnat karkasivat köyhien ulottumattomille.

Tuhoisaa luonnolle ja yhteisöille

Kolmesta raportissa esitellystä hankkeesta koitui merkittävää haittaa myös ympäristölle ja paikallisille asukkaille, koska niiden suunnittelu ja toteutus tehtiin huolimattomasti.

Hankkeen sosiaalisten vaikutusten arviointi epäonnistui pahasti esimerkiksi Intian Gujaratin osavaltiossa, jonne alettiin vuonna 2006 rakentaa uutta sähkövoimalaitosta. Suunnittelussa ei huomioitu sitä, että voimalaitos tulisi vaikeuttamaan merkittävästi paikallisten kalastajien elinkeinoa. He menettivät tärkeitä vesialueita sekä paikan, jossa kuivata verkkoja. Veden laadun heikentyessä kalastajien saaliit pienenivät, ja kun perheiden toimeentulosta tuli tiukempaa, erityisesti tytöt joutuivat jäämään pois koulusta auttaakseen perheitään lisätienestien hankkimisessa.

Kolme raportissa esiteltyä PPP-hanketta jouduttiin keskeyttämään kokonaan, sillä näyttö niiden epäonnistumisesta oli ilmeistä. Yksi näistä oli Kolumbian suurimman joen Magdalenan navigoitavuutta parantava hanke, joka aloitettiin vuonna 2014 mutta joka kaatui kolme vuotta myöhemmin siihen, ettei hankkeen toteuttaja saanut tarvittavaa rahoitusta. Sinä aikana tehty alustava rakennustyö ehti kuitenkin aiheuttaa vahinkoa sekä vesistölle että muulle ympäristölle.

Konsultointi puutteellista

Ylipäätään konsultointiprosessi näyttää raportin perusteella olevan yksi PPP-hankkeiden koetinkivistä, sillä yhdeksän kymmenestä tarkastellusta projektista sai moitteita läpinäkyvyyden puutteesta ja/tai paikallisten asukkaiden näkökulman sivuuttamisesta.

Perussa paikallisten kannalta vahingollinen Cuscon lentokenttäprojekti keskeytettiin, kun hankkeesta ja siitä tehdystä auditoinnista syntyi julkinen kohu. Cuscon seutu on maan köyhimpiä ja maaseudun asukkaiden keskeinen elinkeino on käsitöiden ja muiden tuotteiden myynti suuremmissa kaupungeissa. Kentän rakentaminen olisi jättänyt alleen 15 paikallisten asukkaiden säännöllisesti käyttämää tietä.

Lisäksi lentokenttä oli tarkoitus rakentaa palvelemaan ensisijaisesti turistiliikennettä Macchu Picchulle. Koska linnoituksen kävijämäärää on rajoitettu, olisi ollut todennäköistä, että lentokenttä olisi toiminut vajaalla kapasiteetilla. Tämä ei ole yritykselle pidemmän päälle kannattavaa, joten riski siitä, että kustannukset olisivat kaatuneet veronmaksajille, näytti erittäin todennäköiseltä.

Liberiassa vuonna 2016 aloitettu pilottihanke kymmenien koulujen ulkoistamisesta yhdysvaltalaiselle opetusalan yritykselle puolestaan eteni toteutukseen ilman, että suurinta osaa pilotin toteutuspaikkakuntien asukkaista ja joissain tapauksissa jopa viranomaisia oltaisiin informoitu hankkeesta.

Paras rahoitusmuoto on verotus

”Vaikka emme halua yleistää johtopäätöksiämme, löydöksemme havainnollistavat joitain yleisimpiä PPP-hankkeisiin liittyviä ongelmia. Mielestämme aineisto antaa selkeää näyttöä PPP-hankkeiden rajallisista mahdollisuuksista päästä yleistä etua palvelevaan lopputulokseen”, raportin koonneet kansalaisyhteiskunnan asiantuntijat toteavat raportin yhteenvedossa.

Yksityisen ja julkisen sektorin yhteishankkeiden sijaan valtioita pitäisi Eurodadin mukaan kannustaa rahoittamaan julkisen sektorin hankkeensa vastuullisella, läpinäkyvällä sekä ympäristön ja julkisen talouden näkökulmasta kestävällä tavalla. Ensisijainen ratkaisu tähän ovat verotulot.

Jos sopimuksia yritysten kanssa tehdään, niiden täytyy olla avoimia ennen kaikkea julkisten varojen käytön osalta. Lisäksi hyvän hallintotavan toteutuminen pitää varmistaa ennen kuin mittavia infra- tai palveluhankkeita aletaan toteuttaa. Tämä vaatii kansalaisyhteiskunnan, paikallisten asukkaiden, ammattiliittojen ja muiden sidosryhmien laajaa osallistamista.

Niitä kansalaisia, joita PPP-hankkeiden mahdolliset loukkaukset oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja ympäristön kestokykyä kohtaan huolestuttavat, raportti kannustaa vaatimaan julkisesti rahoitettuja, demokraattisesti hallittuja ja vastuullisia julkisia palveluita.