Airtelin mobiilimaksutoimisto Kampalassa.
Airtelin mobiilimaksutoimisto Kampalassa. Kuva: Airtelin mobiilimaksutoimisto Kampalassa.

”Digitaalisuus on keskeinen tekijä voimaantumisen mahdollistamisessa” — näin järjestökenttä hyötyy innovaatioista

Fingon toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi ja Fingon kehitys ja innovaatiot -toiminnan asiantuntija Kari-Pekka Murtonen osallistuivat huhti-toukokuun vaihteessa vuotuiseen ICT 4D -konferenssiin Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Konferenssi kokosi yhteen yli 410 julkisen ja yksityisen sektorin toimijaa ja kansalaisyhteiskunnan edustajaa 85 viidestä maasta vaihtamaan kokemuksia sekä oppimaan uutta kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun liittyvistä digitaalisista innovaatioista.

Teksti: Ruut Tolonen Kuva: WorldRemit Comms

MIksi Fingo osallistui ICT 4D-tapahtumaan?

Murtonen: Olemme jo usean vuoden ajan seuranneet aktiivisesti digitaalisuus ja kehitys -teemaa. Digitalisaatio on mullistanut rikkaiden maiden ihmisten elämän ja sama muutos on edessä kehittyvissä maissa. Kehitystoimijana Fingon täytyy ymmärtää, mitä on tapahtumassa, ja vastuullamme on etsiä jatkuvasti entistä parempia ja tehokkaampia keinoja tehdä kehitysyhteistyötä.

Vaikka kehityskentän digitalisoitumisesta puhutaan myös Suomessa, on eri asia nähdä ja kuulla, miten aihetta lähestytään paikan päällä kehittyvissä maissa. Siksi lähdimme katsomaan, missä keskustelu menee kansainvälisesti, saisimmeko siitä jotain omaan työhömme ja luomaan kansainvälisiä verkostoja.

Mäntyniemi: Lähdimme tapahtumaan paitsi tutustumaan meneillään oleviin trendeihin, myös hakemaan näkökulmaa siihen, miten Fingo kattojärjestönä voi tukea jäsenjärjestöjä tässä aihepiirissä entistä paremmin. Oli ilo nähdä, että järjestökentällä tapahtuu valtavasti kehitystä toimintatavoissa sekä teknologian hyödyntämisessä ja uusia liiketoimintamallejakin luodaan paljon yhteistyössä eri toimijoiden kesken.

Millaisia ideoita saitte konferenssista omaan työhönne?

Mäntyniemi: Päällimmäisenä ajatuksena sen, että kattojärjestö voisi toimia voimakkaammin kokoavana ja koordinoivana elimenä ja luoda samalla myös markkinalähtöistä toimintaa kehitysrahalla tehdyn työn päälle. Monet järjestöt toteuttavat hankkeita samoilla alueilla samojen teemojen, kuten yrittäjyyden edistämisen ja maatalouden parissa, mutta järjestöt eivät hyödynnä toistensa osaamista parhaalla mahdollisella tavalla. Fingo voisi yhdessä järjestöjen kanssa valita jonkun teeman, jonka puitteissa eri järjestöjen toimintaa voitaisiin koordinoida yhdessä. Tarve tällaiselle nousi esiin konferenssissa monen järjestön puheenvuorossa. Koordinaation puute estää toiminnan ja ratkaisujen skaalautumista.

Kannustava esimerkki tällaisesta toiminnasta on yhdysvaltalaisjärjestö NetHope. Järjestö oli kerännyt yhteen 34 Ugandassa toimivaa kehitysjärjestöä, joilla oli sama tarve: saada satelliittilaajakaistaa edullisempi mobiiliyhteys, jonka kautta yhteydenpito etäällä oleviin hankkeisiin onnistuu. Tämän pohjalta NetHope loi markkinasta kokonaiskuvan ja lähestyi teleoperaattoreita. Koska tarve uusille yhteyksille oli merkittävä, isotkin operaattorit alkoivat kiinnostua siitä, millaisia liikentoimintamahdollisuuksia järkevänhintaisten yhteyksien luominen järjestöille tarjosi heille. Lopputuloksena Airtel rakensi järjestöille 3G-yhteyden tunnistetuille alueille ja tarjosi myös merkittävästi markkinahintaa edullisemman datayhteyden.

Murtonen: Yhteiskehittelyn rooli korostui: tulevaisuuden juttu on se, että tuodaan eri voimat yhteen etsimään ratkaisuja isoihin haasteisiin. Tekoälyn hyödyntäminen ja etiikka oli paljon esillä, samoin esimerkiksi se, miten millaisia yritysvastuukysymyksiä alustatalouteen liittyy. Miten me järjestöt varmistamme sen, että nykymaailman eriarvoistavat rakenteet eivät toistu myös tulevaisuudessa ja teknologia saadaan palvelemaan ihmisoikeuksia. Konferenssista sai paljon eväitä tulevaisuuden hahmottamiseen.

Mikä teki teihin suurimman vaikutuksen?

Mäntyniemi: Konferenssi antoi tarpeellisen muistutuksen siitä, että pääsy tietoon luo vahvaa uskoa tulevaisuuteen, eikä sen merkitystä pidä aliarvioida. Köyhyydessä elävät ihmiset taistelevat päivittäisestä leivästään, mutta se, että tarjoamme heille pääsyn puhtaaseen veteen, sähköverkon piirin ja koulutukseen ei vielä riitä. Keskeinen tekijä omanarvontunnon vahvistamisessa on myös se, että kaikki pääsevät osaksi kansainvälistä yhteisöä ja tietoa. Siksi digitaalisuushype ei ole vain teknologian hehkutusta, vaan yksi keskeinen tekijä voimaantumisen mahdollistamisessa.

Murtonen: Järjestöjen tehtävä on toisaalta katsoa kriittisesti riskejä, joita tekoälyyn ja dataa liittyy, mutta toisaalta tarjota ihmisille paras mahdollinen muutos. Olin vaikuttunut siitä, että isotkin järjestöt todella haastoivat sektorin muutosta, kykenivät kyseenalaistamaan omaa rooliaan ja etsimään parempia ratkaisuja. Kehitysetiikka vaatii juuri tätä, että asioita halutaan tehdä hyvin, ei suojella järjestöjen omia rakenteita.

Keskustelin konferenssissa paljon paikallistoimijoiden kanssa. Tämä vahvisti näkemystä siitä, että digitalisaatio itsessään on tasa-arvoistava ja poistaa kolonialistisia ajatusmalleja: kehittyvissä maissa on osaamista paikan päällä ja he ovat kehittäneet ongelmiinsa hienoja teknologisia ratkaisuja. Tämä herättää kysymyksen siitä, että miten meidän kehitystoimintamme voi tukea näitä kohdemaiden ratkaisujana niin, että paikallisista toimijoista tulee kiinnostavia kohteita sijoittajille. Oma kysymyksensä on se, että miten kehitysrahoitus tulee muuttumaan – nyt se kanavoidaan vielä rikkaista maista päin.

Miltä Suomen järjestökentän digiosaaminen vaikuttaa konferenssissa näkemäänne verrattuna?

Murtonen: Suomea pidetään yhtenä maailman johtavana digimaana, mutta kehityskysymyksissä näitä mahdollisuuksia ei hyödynnetä vielä laajasti. Meiltä ei toistaiseksi löydy järjestökentästä montaa sellaista innovaatiota, joiden pohjalta voisi mennä pitämään työpajaa vastaavaan konferenssiin. Järjestöt eivät vielä hyödynnä esimerkiksi mobiiliteknologiaa siinä mittakaavassa kuin voisivat. Poikkeuksiakin tietysti löytyy.

Olennaista on se, katsovatko järjestöt tulevaisuuteen ja ottavatko ne jo nyt huomioon sen, että vuonna 2025 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa joka kotitaloudessa on älypuhelin. Mitä tämä tarkoittaa järjestöjen työlle? Järjestöistä ei missään nimessä tarvitse tulla digitaloja, vaan riittää, että osataan hyödyntää olemassa olevia mahdollisuuksia ja hahmottaa, mitä digitaalisuus tarkoittaa hyödynsaajien näkökulmasta.

Mäntyniemi: Lisäisin tuohon, että digitalisaation huomioimisessa järjestöt tarvitsevat erilaista tukea riippuen järjestön omista lähtökohdista. Fingon 300 jäsenen joukossa on eri kokoisia järjestöjä, ja koen, että kattojärjestönä voimme olla erityyppisten järjestöjen tukena pohtimassa, mitä digitaalisuus niiden tulevaisuuden kannalta tarkoittaa ja miten ne voivat huomioida sen työssään.

Mitkä ovat terveisenne konferenssista Fingon jäsenjärjestöille?

Mäntyniemi: Kannustan järjestöjä osallistumaan tällaisiin konferensseihin, jos siihen vain on mahdollisuuksia. Tapahtumat antavat perspektiiviä siihen, miten paljon maailmalla tapahtuu samojen aiheiden puitteissa, joiden parissa itsekin teemme töitä. Konferenssit rohkaisevat hyödyntämään paremmin olemassa olevia mahdollisuuksia ja auttavat uusien kumppanuuksien löytämisessä.

Murtonen: Rohkaisen järjestöjä tutustumaan siihen, mitä niiden kohdemaissa tapahtuu myös omien sidosryhmien ulkopuolella. Esimerkiksi Itä-Afrikassa toimii kymmeniä yrityskiihdyttämöitä, joissa ratkotaan ihan samoja ongelmia kuin mitä järjestöillä on, mutta eri työkaluilla. Kannattaa miettiä, miten paikallisten osaamista voitaisiin hyödyntää ja ottaa paikallisia osaajia mukaan toimintaan.