Britannian parlamentin ylähuone on vahvistanut lain, jolla taataan, että jatkossa maan budjetista käytetään kehitysyhteistyöhön vähintään 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuutta vastaava määrä puntia vuosittain.Lailla on ollut harvinaisen laaja poliittinen kannatus, sillä kaikki kolme pääpuoluetta esittivät sitä jo vuoden 2010 vaaleissa.Britannian kehitysministerin Justine Greeningin mukaan laki on brittien edun mukainen, sillä köyhyyden vähentäminen ulkomailla merkitsee puuttumista muun muassa sairauksien, pakolaisuuden ja terrorismin taustalla oleviin syihin.Laissa määritellään kehitysavun rahallisen tason lisäksi esimerkiksi se, miten rahankäyttöä valvotaan ja tuloksia arvioidaan.Brittiläisten kehitysjärjestöjen mukaan uusi laki tuo vakautta köyhille maille ja rohkaisee myös muita teollisuusmaita pyrkimään YK:n asettamaan 0,7 prosentin tavoitteeseen.ONE-kampanjan Britannian-johtaja Diane Sheard sanoi Guardianille, että ”nyt on hyvä siirtää keskustelu avun laatuun ja tuloksiin”.Ensimmäisenä maailmassaBritannia pääsi aputavoitteeseensa jo viime vuonna, kun sen kehitysyhteistyö oli suuruudeltaan 11,4 miljardia puntaa eli 0,72 prosenttia bruttokansantulosta.Myös Ruotsi, Norja, Tanska, Luxemburg ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ylittivät 0,7-rajan.0,7 prosentin tavoite määriteltiin YK:ssa vuonna 1970, ja käytännössä kaikki vauraat maat — Suomi mukaan lukien — ovat sitoutuneet sen saavuttamiseen.Britannia on kuitenkin tähän mennessä ensimmäinen ja ainoa maa, joka on kirjannut tavoitteen lakiin.Suomen kehitysministeri Sirpa Paatero (sd.) pohti helmikuussa Helsingin Sanomille, että olisi valmis ”miettimään pidemmän aikajakson tavoitteiden kirjaamista lakiin”.Taustalla oli kritiikki siitä, että kehityspoliittisten ohjelmien rakenteet ja painotukset vaihtuvat liiaksi jokaisella hallituskaudella.The Guardian: UK passes bill to honour pledge of 0.7% foreign aid targetHS.fi: Ulkoministeriön teettämä raportti haukkuu Suomen kehityspoliittiset ohjelmat
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?