Paul Okumu
Kuva: Rafael Rybczynski

Africa Platformin pääsihteeri Paul Okumu: ”Eurooppalaiset, luopukaa ylpeydestänne ja kysykää meiltä suoraan mitä haluamme ja tarvitsemme”

Afrikka kiinnostaa yhä enemmän niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Maanosien suhteen pitäisi pohjautua tasa-arvoiselle keskustelulle, mutta Afrikka-strategiat osoittavat, että siihen on vielä pitkä matka, sanoo Africa Platformin pääsihteeri Paul Okumu.

Teksti: Heidi Nummi Kuva: Rafael Rybczynski

Afrikka on viime vuosina ollut yhä enemmän pinnalla, ja Afrikka-painotus on voimakkaasti läsnä myös Suomen hallitusohjelmassa. Hallitusohjelman mukaan Suomi pyrkii laajentamaan poliittista ja taloudellista kanssakäymistä Afrikan maiden kanssa investointien ja kehitysyhteistyön kautta. Tällä hetkellä tekeillä on myös Suomen Afrikka-strategia.

EU:n Afrikka-strategian keskeisiä periaatteita taas ovat omistajuus, kumppanuus ja solidaarisuus. Pitkän tähtäimen tavoitteena on murtaa avustaja-avunsaaja -asetelma.

Jos Eurooppa kuitenkin todella haluaa tukea Afrikan kehitystä, tulisi sen tarjota afrikkalaiselle kansalaisyhteiskunnalle aitoja mahdollisuuksia vahvistua ja kannatella itseään, sanoo valtion ja kansalaisyhteiskunnan välistä dialogia edistävän Africa Platformin pääsihteeri Paul Okumu.

Tällä hetkellä näin ei Okumun mukaan ole, ja Afrikka-strategiat kumisevat lähinnä onttoina juhlapuheina.

Afrikkalaiset järjestöt EU:n talutusnuorassa

Afrikassa on noin puolitoista miljoonaa järjestöä. Harvaa niistä voi kuitenkaan kutsua elinvoimaiseksi.

”Paikallisten järjestöjen on vaikea pitää itseään edes hengissä, puhumattakaan siitä, että voitaisiin tehdä tarvittavaa tutkimusta ja analyysiä tai huolehtia vuoropuhelusta kansalaisten kanssa”, Okumu sanoo.

Globaalisti vain hieman yli prosentti kehitysrahoista menee suoraan etelän järjestöille ja kenttää dominoivat suuret, länsimaiset toimijat. Kun valtaosa Afrikan järjestöistä on riippuvaisia länsimaisista toimijoista, suhtautuvat paikalliset hallitukset niihin varautuneesti. Järjestöjä pidetäänkin lähes poikkeuksetta lännen airueina.

”Ensimmäiset kenkäni sain, kun pääsin lukioon avustusjärjestön kautta.”

Sitä ne monessa mielessä ovatkin, sillä nykyisessä asetelmassa afrikkalaisten järjestöjen on lähes mahdotonta toimia itsenäisesti. Okumun mukaan EU ei edes yritä puuttua ongelmaan – päinvastoin.

”EU:lla on säädös, jonka mukaan se voi antaa suoraan Afrikan järjestöjen käyttöön vain noin 200 000 euroa vuodessa. Kaikki muu täytyy kanavoida eurooppalaisten toimijoiden kautta. Ja totta kai EU:n logon on pakko killua joka dokumentissa.”

Harmiton logo ei ole.

”EU haluaa olla Afrikassa näkyvästi esillä. Avustusta käytetään suojana niille monille, ei kovinkaan jaloille politiikoille, joita Afrikassa toteutetaan.”

Ristiriidat eivät lopu tähän. Samalla kun suuri osa eurooppalaisista järjestöistä saa rahoitusta omalta hallitukseltaan, hallitukselta rahoitusta saavaa afrikkalaisjärjestöä pidetään Euroopassa lähes automaattisesti vilpillisenä.

”Me emme voi olla itsenäisiä toimijoita, jos saamme rahoitusta hallitukselta, mutta jostain syystä eurooppalaiset järjestöt voivat”, Okumu ihmettelee.

Ongelmat heijastelevat koko afrikkalaiseen kansalaisyhteiskuntaan, joka on muutamia poikkeuksellisia maita lukuun ottamatta hyvin heikko. Parhaiten afrikkalaisen kansalaisyhteiskunnan tilaa kuvaakin Okumun mukaan sana selviytymistaistelu.

Eurooppalaistamisen ikeessä

Kun Okumu puhuu köyhyydestä nousemisesta ja mahdollisuuksien kirjon avautumisesta, hän tietää mistä puhuu. Hän itse on syntynyt Keniassa ja varttunut köyhissä oloissa.

”Ensimmäiset kenkäni sain, kun pääsin lukioon avustusjärjestön kautta. Olin hyvin onnekas, enkä olisi ilman saamaani avustusta nyt tässä.”

Okumu on kuitenkin aina uskonut Afrikkaan, ja näkee mantereessa valtavan potentiaalin. Afrikan mantereella on 55 valtiota ja suuri osa maailman merkittävistä luonnonvaroista. Afrikassa on esimerkiksi hedelmällistä viljelymaata, mittavat maakaasuesiintymät sekä valtaosa maailman makean veden varastoista ja timanttien tuotannosta.

Tämän on alkanut Okumun mukaan ymmärtää myös kasvava määrä afrikkalaisia, myös ulkomailla eläviä. Yhä useammat palaavat Afrikkaan.

”Eurooppalaiset luulevat, että haluamme tulla Eurooppaan. Me kuitenkin lähdemme Afrikasta vain siksi, että vuosisatoja jatkunut sorron politiikka on tehnyt elämän perusedellytykset mahdottomiksi. Olemme äärettömän kotiseutu- ja perherakkaita. Haluamme tehdä töitä ja kukoistaa kotonamme.”

Okumu ei säästele sanojaan kertoessaan, mitä Afrikan eurooppalaistamisyritykset ovat saaneet aikaan. Yksi ilmeisimmistä ongelmista on keinotekoisten valtiorajojen veto, toinen eurooppalaisen poliittisen mallin pakkoistuttaminen. Esimerkiksi klaanipohjaisiin yhteiskuntiin eurooppalainen demokratiamalli istuu huonosti, muistuttaa Okumu.

”Meillä on satojen vuosien poliittinen perinne, jossa valta on klaanin vanhimmilla, ei presidentillä. Eurooppalaista mallia ei voi noin vain siirtää Afrikkaan. Nyt yhä useammat afrikkalaiset kysyvät, voisiko olla jokin muu järjestäytymisen tapa, sellainen, joka sopisi Afrikalle?”

Afrikan nousevaan rooliin herännyt Eurooppa on myös liikenteessä liian myöhään, sillä Venäjällä ja Kiinalla on jo vahva läsnäolo mantereella.

Aika myöntää virheet

Afrikka kiinnostaa yhä enemmän – niin Euroopassa kuin muuallakin. Euroopan ja Afrikan suhdetta varjostaa kuitenkin raskas historiallinen painolasti.

”Olemme yksinkertaisesti kärsineet liikaa ja liian kauan”, Okumu toteaa.

Tästä ovat hyötyneet Venäjän ja Kiinan kaltaiset, Afrikkaan nyt rynnivät valtiot. Okumun mukaan Venäjä ja Kiina ovat vapaita historiasta eivätkä verhoudu samanlaiseen hyveellisyyden viittaan kuin Eurooppa. Afrikan nousevaan rooliin herännyt Eurooppa on myös liikenteessä liian myöhään, sillä Venäjällä ja Kiinalla on jo vahva läsnäolo mantereella.

”Joka puolella Eurooppaa kuhistaan nyt Afrikka-strategiasta. Hieno juttu, mutta näitä on kuultu ennenkin. Mikä osoittaa, että tällä kertaa ollaan rehellisesti ja vilpittömin aikein liikenteessä?”

Suomen-vierailulla poliittisia päättäjiä tavatessaan Okumu tiedusteli, moniko afrikkalainen oli päässyt osallistumaan Suomen Afrikka-strategian tekoon. Vastaus ei yllättänyt.

”Vaikuttaa siltä, että Suomi on tekemässä samat iänikuiset virheet.”

Viime vuosina afrikkalaiset yhteiskunnat, teknologiaa sujuvasti käyttävien nuorten johdolla, ovat alkaneet vaatia Euroopalta tasaveroista kohtelua ja aitoa dialogia. Okumu uskoo, että siitä hyötyisivät kaikki, erityisesti Eurooppa.

Sitä ennen täytyisi kuitenkin tapahtua täydellinen ajattelutapojen muutos.

”Älkää enää tehkö oletuksia Afrikasta ja siitä, mitä afrikkalaiset haluavat tai tarvitsevat.”

”Eurooppalaiset ovat olleet Afrikassa satoja vuosia, eivätkä vieläkään osaa toimia afrikkalaisin ehdoin. Eurooppa on edelleen ylemmyydentuntonsa vanki, ja kehittyneen maanosan auttamismentaliteetti jyllää. Tasa-arvoon on vielä pitkä matka.”

Afrikan ja Euroopan tulisikin Okumun mukaan aloittaa suhteensa alusta, niin puhtaalta pöydältä kuin mahdollista. Jatkossa kommunikaation täytyisi pohjautua tasa-arvoiselle keskustelulle.

”Euroopan täytyy myöntää, ettei kaikki ole mennyt ihan nappiin, ja että paljon vääryyttä on tehty, usein tietämättömyydestäkin johtuen. Sen rehellinen myöntäminen olisi suuri askel matkalla kohti tasa-arvoista suhdetta.”

Viimeisenä Okumu pyytää:

”Älkää enää tehkö oletuksia Afrikasta ja siitä, mitä afrikkalaiset haluavat tai tarvitsevat. Luopukaa ylpeydestänne ja kysykää meiltä suoraan. Uskokaa, että afrikkalaisillakin on paljon sanottavaa – ja teillä paljon opittavaa.”