Yritysvastuulla kestävää kehitystä?

Maassa on muun muassa kivihiili-, kulta- ja öljyesiintymiä. Lisäksi Mosambik on kooltaan valtava – melkein 2,5 kertaa Suomea suurempi – ja siellä uskotaan olevan valtavasti käyttämätöntä maata. Tämä on houkutellut paikalle yhden sun toisen metsäyhtiön (lue lisää UPM:n investoinnista pohjois-Mosambikiin tästä uutisesta).Vaikka maan poliittinen tilanne on ollut kohtuullisen rauhallinen sitten verisen sisällissodan lopun vuonna 1992, on Mosambikin demokraattinen kehitys ollut heikkoa. Kansalaisyhteiskunnan mukaan nykyinen presidentti Armando Guebuza on kiristänyt otettaan viime vuosina eikä toisinajattelijoita katsota suopeasti.Mosambik on myös yksi maailman köyhimmistä maista. Se sijoittuu YK:n inhimillisen kehityksen mittarin häntää pitävien maiden joukkoon. Pienviljelijöiden osuus väestöstä on suuri. Jopa 80 % maan väestöstä saa elantonsa pienten machamba-viljelmiensä tuotoista.Kun maahan on vyörynyt ulkomaisia investointeja, on ihmisiä pakkomuutettu pois yritysten alta. Kyläyhteisöjä on kompensoitu rahalla, taloilla ja työpaikoilla – ainakin lupauksilla niistä.Monet ihmiset, erityisesti kyläyhteisöjen nuori väestö, on toivottanut yritykset tervetulleiksi palkkatyön toivossa. Yritysten tulo onkin tarkoittanut pientä vallankumousta monille yhteisöille: kylän vanhimpien valta-asema on herkkynyt kun nuoret ovat lähteneet palkkatöihin, muuttaneet arjen kulkua ja kyseenalaistaneet tuttuja perinteitä.Erityisen tervetulleeksi monikansalliset yritykset on kuitenkin toivottavanut Mosambikin valtio. Se on houkutellut lisää investointeja valtavilla verohelpotuksilla ja lepsulla lainsäädännöllä.Olin pari viikkoa sitten tutustumassa tilanteeseen luoteis-Mosambikissa Teten maakunnassa. Tetessä on brasilialaisen Valen, australialaisen Rio Tinton ja intialaisen Jindalin hiilikaivokset. Vale ja Rio Tinto ovat pakottaneet satoja ihmisiä muuttamaan kylistään ja perustaneet heille uusia asuinalueita.Tunnelma Valen perustamassa Catemen kylässä on epätodellinen. Joka paikassa on suoria rivejä identtisiä taloja. Kylän upouusi ambulanssi ajaa pitkin tyhjää katua. Catemen toisella laidalla näkyy uusia koulurakennuksia. Ohitsemme ajaa kyläläisiä hienoilla pyörillä, joita koristaa Valen logo. Kenellekään ei varmasti jää epäselväksi, että kyseessä on juuri Valen rakennuttama kylä.Cateme on esimerkki paikasta, jossa yritys ottaa roolin, joka on perinteisesti kuulunut valtiolle. Valtio vetäytyy omasta tahdostaan taka-alalle ja jättää hyvinvointi- ja työvoimapolitiikan ulkomaiselle yritykselle.Paikalliset kokevat olevansa voimattomia valtion ja yrityksen välisessä suhmuroinnissa. Heille tärkeintä on pärjääminen, oli se sitten monikansallinen yritys tai oma valtio, joka siihen tarjoaa puitteet. Catemessa ihmisten suurin huoli on, että Vale on rakentanut talot ilman perusteita ja ne ovat nyt romahtamassa kasaan, tai ettei yritys ole maksanut tarpeeksi kompensaatiota menetetystä elinkeinosta (katso Kepan video lisäkompensaatiota vaativista tiiliskivien pientuottajista). Toissijaiseksi huoleksi jää, ettei valtio puolusta heidän oikeuksiaan.***Samalla keskustelu yritysvastuun merkityksestä käy kuumana joka puolella maailmaa. Yritykset ja kansalaisyhteiskunta ovat lähes poikkeuksetta eri mieltä siitä, voiko yritysvastuu olla pakollista, vai onko se vapaaehtoista ja yrityksen ydintoiminnalle lisäistä. Järjestöt ovat yleensä sitä mieltä, että yritysvastuun takaamiseksi tarvitaan pakollisia sääntöjä kansallisesti ja kansainvälisesti. Jos Mosambikissa olisi lainsäädäntö ja sen valvonta kohdallaan, ei Catemen kaltaisia tapauksia toivottavasti syntyisi.Tämän päivän todellisuus on kuitenkin toinen. Voidakseen toimia Mosambikin kaltaisissa maissa,  yritykset joutuvat panostamaan ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointiin “vapaaehtoisesti”. Ilman sitä niiden toimintaa ei oikeuteta ja voiton tekeminen vaikeutuu.Vapaaehtoisuus ei kuitenkaan riitä. Se ei takaa kestävää kehitystä, että Valen kaltaiset yritykset rakentavat hutiloidusti Catemeja, solmivat samalla salaisia investointisopimuksia hallituksen kanssa, jättävät verot maksamatta ja tuottavat ympäristölle haitallista kivihiiltä.Tarvitsemme kansainvälisiä, yhteisiä sääntöjä monikansallisten yritysten toiminnalle, joilla turvataan kaikkien ihmisoikeudet ja edistetään kestävää kehitystä. Ensiaskelia tähän suuntaan voi kuitenkin ottaa kansallisesti Suomessa ja muissa globaalin pohjoisen maissa.Suomalaisia ulkomailla toimivia yrityksiä, kuten Mosambikissa toimivaa UPM:ää, tulisi velvoittaa lisäämään vastuutaan ja avoimuutta toimintansa yhteiskunnallisista vaikutuksista.Oleellista olisi vaatia yrityksiltä vertailukelpoisten standardien mukaista yhteiskuntavastuuraportointia ja maakohtaisia tilinpäätöksiä. Yritykset tulisi myös sitouttaa noudattamaan YK:n ihmisoikeussopimuksia ja ILO:n työntekijöiden oikeuksia koskevia sopimuksia. Ihmisten oikeusturva yritysten tekemissä rikkeissä pitäisi taata kaikkialla. Myös Suomessa tulisi pystyä nostamaan syyte suomalaista yritystä kohtaan, jonka epäillään syyllistyneen ihmisoikeusloukkauksiin ulkomailla.Suomessa on Euroopan komission aloitteesta käsitelty viime vuoden aikana monia yritysvastuuseen liittyviä direktiiviehdotuksia. Juuri loppusuoralla oleva maakohtaisen tilinpäätösraportoinnin aloite tulee velvoittamaan eurooppalaiset luonnonvarayritykset raportoimaan talouslukujaan kaikista toimintamaistaan. Tämä on positiivinen edistysaskel, johon Kepa on aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan. Mosambikissa ollessani komissiolta tuli myös sopivasti ehdotus pakollisesta, suuryrityksiä koskevasta yhteiskuntavastuuraportoinnista.Olisi syytä toivoa, että Suomen kannoista vastaava työ- ja elinkeinoministeriö lähtee tekemään Suomesta yritysvastuun edelläkävijämaata ja pyrkimään kunnianhimoisiin EU-direktiiveihin. Suunnannäyttäjiä todella tarvitaan, koska muutokselle on kipeää tarvetta.Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen asiantuntija.