Video: Ylen Mannerheim-elokuvan innoittajana virolainen ”sissikino”

Mannerheim-elokuvan taustahahmo Ken Saan on tehnyt ennen Mannerheimiä kenialaisversion virolaisklassikosta ”Kevade” (Kevät). Idea kenialaiseen Mannerheimiin tuli nimenomaan Saanilta.

Teksti: Esa Salminen

”Sissikino (gueriljakino, guerilla cinema) taistelee mauttomuutta, välinpitämättömyyttä, suuruudenhulluutta, tylsistymistä ja tietämättömyyttä vastaan, ja se tekee niin valloittamalla kaupunkikuvan ja elokuvan askel kerrallaan”, kuvataan virolaisen Gueriljakinon sivuilla.
”Sissikino ei odottele mukavilla samettituoleilla mutustellen popcornia ja odotellen vieraita. Se tulee ja lyö sinua päin sosiaalisen median kyllästämiä kasvojasi, vääntää massamedian kuurouttamia korviasi ja vie sinut mukanaan.”
Geriljakinon takana on virolainen tuottaja Ken Saan, ja sen hätkähdyttävien hankkeiden joukossa tällä hetkellä ainoa kenialaiselokuva on ”Kevade Aafrikas” — moderni itäafrikkalainen versio virolaisklassikko Keväästä, jonka alkuperäinen versio vuodelta 1970 on valittu Viron kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Kevät Afrikassa -elokuvassa pääosia esittävät kenialaisnäyttelijät, ja tarina on muokattu sopimaan nykypäivän Keniaan.
Samaa henkeä saattaa luvassa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ensi-iltansa saavassa Suomen Marsalkka -elokuvassa eli niin sanotussa Ylen Mannerheimissa. Geriljakinon Kevät-videosta (alla) voi fiilistellä sitä, millaiselta Mannerheim-elokuva mahdollisesti näyttää.

Kepan verkkotoimituksen saamien tietojen mukaan Saan oli jo ennen Kevät Afrikassa -elokuvan tekoa miettinyt suomalaisia klassisia sotaelokuvia, joista voisi tehdä uudemman version Keniassa. Juuri Ken Saan ehdotti Ylen Erkko Lyytiselle Mannerheimin kuvaamista Keniassa, ja Saanin nimi paljastunee lähiaikoina myös Mannerheim-elokuvan tiimistä.
Saanin ja Lyytisen hanke tuskin tarkoittaa sitä, että suomalaiselokuva karkaa Viroon, saati Keniaan. Internetkommentoijien huoli veroeuroistakin tuntuu turhalta, jos Helsingin Sanomien tieto elokuvan reilun 20 000 euron budjetista pitää paikkansa.
Toki se on vähän surullista, että kenialaisnäyttelijät saavat niin pientä palkkaa (Hesarin mukaan pääosan esittäjä Telley Savalas Otieno kuittasi noin 800 euron palkkion elokuvasta), mutta joitain vuosia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa liikkuneena tiedän, että keskipalkat ovat muutenkin hyvin alhaiset.
Joka tapauksessa minusta on hienoa, että nykyään suomalais-virolais-kenialainen yhteistyö voi sissileffan puitteissa kohtuullisen helposti ja halvalla purkaa kansallisia suuria tarinoita. Sotasankareita, itsenäisyyshaaveita ja rakkaustarinoita kun löytyy lähestulkoon jokaisen maan eetoksesta.