Tämä on ensimmäinen kerta, kun vastaava ohjelma tehdään. On hienoa, että hallitus ottaa kansainvälisen veropaon vihdoin tosissaan eikä keskity vain kansallisen harmaan talouden ja kuitittomien pitserioiden torjuntaan.
Ohjelma kokoaa yhteen eri ministeriöiden vastuualueilla olevia hankkeita, joiden avulla ongelmaan puututaan. Ministereistä sen valmistelua ovat luotsanneet Jutta Urpilainen, Erkki Tuomioja, Heidi Hautala ja myöhemmin Pekka Haavisto, kantojaan suunnitelmaan ovat myös esittäneet työ- ja elinkeinoministeriön Lauri Ihalainen ja Jan Vapaavuori.
Yksi ohjelman konkreettisimmista lupauksista on, että hallitus sitoutuu tekemään selvityksen, jossa arvioidaan kansallisen lainsäädännön muutostarpeita. Selvitys on tarkoitus saada valmiiksi ennen seuraavia vaaleja keväällä 2015.
Selvityksen avulla päästään toivottavasti eteenpäin keskustelussa siitä, mikä on laillista ja mikä laitonta verosuunnittelua. Tämä epäselvyys on kuohuttaneet tunteita viime aikoina muun muassa Nokian renkaiden ja Fortumin jälkiverotusta koskevissa tapauksissa.
Lisäksi suuri edistysaskel maailmanlaajuisestikin on, että enemmistöomisteiset valtionyhtiöt velvoitetaan raportoimaan veroistaan maakohtaisesti.
Ohjelma antaa myös kattavan kuvan Suomen kannoista kansainvälisissä veronkiertoa ja verovälttelyä koskevissa kysymyksissä.
***
Hallitusohjelmaan on aikoinaan kirjattu kolme konkreettista tavoitetta: automaattisen verotiedonvaihdon ja maakohtaisen kirjanpidon edistäminen sekä veroparatiisien mustan listan
valmistelu.
Automaattisessa tiedonvaihdossa on tapahtunut kansainvälisestä edistymistä, ja Suomi on voinut seurata perästä. EU:n säästödirektiivin laajeneminen Itävallan ja Luxemburgin vastustuksesta huolimatta, USA:n kanssa solmittava FATCA-sopimus ja G20-maiden päätös siitä, että automaattisesta tiedonvaihdosta tulee globaali standardi, ovat vaikuttaneet positiivisesti asian kehityskulkuun viime vuoden aikana. Suomi sitoutuu tukemaan globaalin standardin laajentamista ja hyvä niin.
Standardin käytännön toteutuksessa on kuitenkin vielä paljon tehtävää. Veroviranomaisten mukaan automaattista tiedonvaihtoa on käytännössä vaikea toteuttaa jopa Suomessa. Isoin ongelma on kuitenkin mailla, joilla on paljon Suomea pienemmät resurssit ja kapasiteetti.
Kansalaisjärjestöt esittivät OECD:lle hiljattain, että kehitysmaiden erityistarpeet tulisi ottaa paremmin huomioon globaalia standardia kehitettäessä. Monet maat eivät pysty välittömään vastavuoroisuuteen resurssipulan takia. Samalla kehitysmaiden merkitys vastavuoroisuuden näkökulmasta on usein pieni. On oleellisempaa, että Tansania saa tietoa Sveitsistä kuin päinvastoin, koska sveitsiläiset eivät oletettavasti perusta tiliä Tansaniaan verovälttelyn toivossa.
***
Maakohtaisen tilinpäätösraportoinnin kohdalla on edistytty kohtuullisesti. EU-tasolla prosessi on ollut pettymys. Suomi on asettunut jäsenmaiden välisten jännitteiden takia tukemaan kantaa, jonka mukaan kaikkia eurooppalaisia suuryrityksiä koskevasta raportoinnista neuvotellaan EU:ssa seuraavan kerran vasta vuonna 2018.
Uudessa ohjelmassa Suomi kuitenkin sitoutuu pilotoimaan maakohtaista veroraportointia valtion enemmistöomisteisille yrityksille. Sitoumus ”velvoitetaan valtion enemmistöomisteiset yhtiöt raportoimaan veroista maakohtaisesti” kuuluu ohjelman konkreettisimpiin. Se, mitä verojalanjälki ja sen pilotointi käytännössä tarkoittavat, jää vielä hieman epäselväksi.
Olisi oleellista, että valtionyhtiöille kehitetään toimiva ja kattava raportointimalli, josta kaikki sidosryhmät hyötyvät, ja jolla ei siten turhaan lisätä yritysten hallinnollista takkaa. Tammikuussa Finnwatch kritisoi raportissaan Fortumin ja Terveystalon verojalanjälkiraportteja puutteellisuudesta. Niistä ei tulisi ottaa mallia.
Järjestöjen veroparatiisimatkat.fi -kampanja vaatii hallitukselta laajan maakohtaisen tilinpäätösraportoinnin käyttöönottoa. Tähän saakka ohjelmaa valmisteleville ministerille on lähetetty kansalaisten toimesta parituhatta vetoomusta asian puolesta.
***
Entä sitten musta lista? Siihen liittyvät kirjaukset ovat ohjelmassa mahdollisimman mitäänsanomattomat. Suomi kannattaa listan käyttöönottoa EU:ssa, vaikka Euroopan komissio on suositellut jäsenmaita tekemään omat listansa. Kirjaus ”tarvittaessa selvitetään myös pelkän oman mustan listan käyttöönottoa Suomessa”, tuskin johtaa mihinkään toimenpiteisiin.
Tämä on sikäli kiinnostavaa, että ohjelmassa käsitellään myös veroparatiisivapaita julkisia hankintoja. Hallitus haluaa ratkaista, ”mikä määritelmä veroparatiisista olisi käyttökelpoisin julkisten hankintojen yhteydessä”. Jos tällainen määritelmä tehdään, miksi maita ei samalla voisi listata kriteerien pohjalta ja käyttää listaa avuksi esimerkiksi eläkeyhtiöiden vastuullisen sijoittamisen kehittämiseksi?
Sen sijaan eläkeyhtiöiden veroparatiisivapaista sijoituksista sitoudutaan keskustelemaan. ”Sijoitustoimintaan liittyen työeläkealalla käydään vuoden 2014 aikana keskustelu veroparatiiseihin liittyvistä kysymyksistä” kuulostaa kirjaimellisesti sanahelinältä.
Entä sitten paljon puhuttu ja parjattu hallintarekisteri, joka takaa ulkomaisille, verovapaasti toimiville sijoittajille anonymiteetin? Siitä ei ole ohjelmassa sanakaan. Sen sijaan hallitus ”pyrkii edistämään tosiasiallisen edunsaajan (beneficial owner) julkisuutta”. Mitään muuta konkretiaa ohjelmaan ei ole kirjattu yritysten taustalla olevien todellisten omistajien tietojen saatavuudesta.
***
Keskeiseen rooliin ohjelmassa nousee OECD. Teollisuusmaiden talousjärjestössä on meneillään vuosi sitten alkanut BEPS-hanke (Base Erosion and Profit Shifting), joka käynnistettiin G20-maiden aloitteesta. Tarkoituksena on selvittää monikansallisten yritysten verosuunnittelun aiheuttamaa veropohjan rapautumista.
Kesäkuuhun 2015 mennessä järjestössä tehdään BEPS-toimintasuunnitelma, joka sisältää 15 toimenpidettä.
Hallituksen mukaan Suomi osallistuu hankkeen aggressiivista verosuunnittelua koskevan työryhmän työhön ja ohjausryhmään. Myös siirtohinnoittelusääntöjen uudistamiseen aiotaan vaikuttaa aktiivisesti.
Ohjelma on myös ollut harjoitus kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä eli siinä, että politiikassa ja lainsäädäntömuutoksissa huomioidaan globaalit kehitys- ja köyhyysvaikutukset. Tämä on periaatteessa positiivista ja aimo harppaus hallituksen johdonmukaisuustyössä. Ohjelmassa sitoudutaan ajamaan asiaa aktiivisesti monilla kansainvälisillä foorumeilla. Työ jää kuitenkin jossain määrin puolitiehen.
Ohjelmaa vaivaa perinpohjainen edustuksellisuusongelma, koska Suomi sitoutuu toimimaan aktiivisesti juuri OECD:n puitteissa. Pragmaattisesti tämän voi ymmärtää: järjestöllä on asiantuntemusta verokysymyksissä ja G20-maat sekä EU ovat vahvistaneet sen mandaattia. Valitettavasti vain teollisuusmailla on järjestössä virallinen jäsenyys tai äänioikeus eikä BEPS-hankkeen työryhmiin ei ole haluttu ottaa mukaan OECD:n ulkopuolisia maita. Sen sijaan YK:n alaista verokomiteaa ei olla valmiita tukemaan, vaikka verotulojen merkitystä luvataan edistää YK:n tulevaa Post-2015 kehitysohjelmaa laadittaessa.
Kehitysyhteystyön puitteissa ei sitouduta edistämisen, dialogin ja keskustelun lisäksi mihinkään muuhun konkreettiseen kuin selvittämään teknisen avun mahdollista kysyntää kumppanimaissa ja avun mahdollista tarjontaa Suomessa.
Kestävien verojärjestelmien rakentaminen liittyy oleellisesti demokratiaan, tilivelvollisuuteen ja oikeusvaltioon. Esimerkiksi veroja käsitelleen Afrobarometrin mukaan 52 prosenttia afrikkalaisista olisi valmiita maksamaan enemmän veroja parempien julkisten palvelujen toivossa, mutta jopa 75 prosenttia uskoo verojärjestelmänsä olevan osittain tai kokonaan korruptoitunut. Sen takia parempia verojärjestelmiä vaativien kansalaisyhteiskuntien tukeminen globaalissa etelässä on avainasemassa. Tällaista tukea ei kuitenkaan sitouduttu antamaan.