Kestävän kehityksen tavoitteet.
Eskelinen pohtii Agenda 2030:n roolia uudessa järjestössä. Kuva: Eskelinen pohtii Agenda 2030:n roolia uudessa järjestössä.

Tyylieroista, epäluuloista ja eteenpäin katsomisen tarpeesta

Kepan hallituksen jäsen Teppo Eskelinen kirjoittaa rohkeasti kattojärjestöjen yhdistymisen haasteista.

Teksti: Teppo Eskelinen Kuva: Iina Leppäaho / Kepa

Kepan ja Kehyksen yhteenliittyminen on hallinnut viime aikoina kaikkea keskustelua Kepan ympärillä, jopa niin, ettei muita asioita ole meinannut huomata. Tämä on jo vähän sääli, koska muun muassa verokysymyksissä on samaan aikaan tehty Kepassa valtavasti hyvää työtä. Tällaisten suurten uudistusten kanssa onkin aina se riski, että ne alkavat täyttää koko agendan. Siksi varmasti monille on helpotus päästä lopulta syyskokouksessa ratkaisujen äärelle.

Yhdistymishankkeen tarina menee suurin piirtein seuraavasti. Kepan ja Kehyksen toimintakenttien ero on hämärtynyt, ja työnjako ad hoc -pohjalta on käynyt hankalaksi. ”Kehitysjärjestöjen” mielipidettä esitetään kahdelta tuolilta käsin, eikä näiltä tuoleilta kuulunut viesti suinkaan aina ole ollut identtinen.

Asiaan on löydyttävä joku ratkaisu, ja nyt pöydällä on yksi. Se ei ole tietenkään ihanteellinen, mutta kukaan ei valitettavasti myöskään osaa sanoa, miltä vaihtoehtoinen ratkaisu näyttäisi, tai ainakaan millaisen prosessin kautta sellaiseen päädyttäisiin.

Yhdistymisprosessi on vaatinut huomattavan paljon aikaa ja energiaa, muun muassa jäsenjärjestötyöryhmältä, jonka jäseneksi itse päädyin. Vaikka hätäisempi voisi ajatella, että uudistuksessa yksinkertaisesti muutetaan saman katon alle ja pikkaisen ruuvataan työnkuvia, todellisuudessa tällaisiin hankkeisiin liittyy lähes väistämättä syviä molemminpuolisia jännitteitä.

* * *

Itse ajattelen vahvasti, että järjestöjen ei pidä ryhtyä ulkoministeriön tiedotustoimistoksi.

Huomionarvoista – ja asiaa entisestään mutkistavaa – kuitenkin on, että prosessiin liittyvä kitka ja molemminpuolinen epäluulo on liittynyt pääosin sellaisiin asioihin, joita käsillä olevissa formaaleissa sopimuksissa on vaikeaa tai mahdotonta käsitellä. Virallisella sopimuksella voidaan päättää sentyyppisistä asioista kuten organisaation säännöt, hallituksen koko, tai käytettävä y-tunnus. Kuitenkin varsinaiset jännitteet koskevat pikemmin asioita, joita voisi kuvata kysymyksiksi yhteiskunnallisen toiminnan tyyleistä tai järjestöjen itseymmärryksestä. Nämä kehittyvät pikkuhiljaa ja eri toimijoiden vaikutuksesta ja juurtuvat järjestöjen hiljaiseen ymmärrykseen ja sanattomaan kulttuuriin. Sanattomuuden takia niitä on vaikea käsitellä.

Kepan ja Kehyksen eroa on usein kuvattu niin, että Kepa on ”räväkämpi” ja Kehys ”maltillisempi”. Asiaa voisi kuvata toisinkin, vaikuttamistyylien eroina. Kepa on ollut kiinnostuneempi suuren yleisön mielipiteeseen, niin sanottuun hegemoniseen ajatustapaan vaikuttamisesta, joka on pitkän tähtäimen työtä ja vaikeammin mitattavissa. Kehys taas on panostanut näkymättömämpään vaikuttamiseen päättäjien pöydissä. Kepa on myös ollut kiinnostuneempi selvien yhteiskunnallisten positioiden etsimisestä ja artikuloimisesta, siinä missä Kehys operoi enemmän hallinnon kielellä ja yleisempien teemojen kautta. Toki eroja hakiessa myös nyanssit voivat joskus painottua kokoaan isommiksi.

Yhdistymisprosessissa vaikuttamistyylien kitka näkyy jännittävällä tavalla käsitteiden piilomerkityksissä. Uuden järjestön tavoitteiksi ilmaistaan ympäri asiakirjoja ”globaalisti oikeudenmukainen kestävä kehitys”. Sanahirviö on seurausta siitä, että molemmilla käsiteillä oli vannoituneet kannattajansa. Itse ymmärrän ”globaalin oikeudenmukaisuuden” olevan selvä artikulaatio maailman muuttamisen tarpeelle, siinä missä ”kestävä kehitys” kuulostaa koodikieleltä, joka tarkoittaa, että järjestöjen vaikuttavuus paranee, jos ne omaksuvat käsitteistönsä suoraan ulkoministeriöltä. Tällaisiin viattoman kuuloisiin käsitteisiin näin latautuu kokonainen poliittinen tyyli.

Itse ajattelen vahvasti, että järjestöjen ei pidä ryhtyä ulkoministeriön tiedotustoimistoksi ajatellen, että niiden tehtävä on Agenda 2030:n toimeenpano. Suomalainen kehitysmaaliike on onnistunut monessa asiassa tällä vuosituhannella, mutta taatusti se olisi onnistunut huonommin, jos se olisi vuonna 2000 päättänyt, että kaiken vaikuttamistyön täytyy tapahtua MDG-tavoitteiden kehyksessä. Itsenäinen tavoitteenmuotoilu on koko touhun perusta.

* * *

Ajatukseni yhdistymisestä? Ristiriitainen, mutta eteenpäin katsova.

Kuulun joka tapauksessa varmasti enemmistöön siinä, että prosessiin liittyvät huoleni ovat koko ajan liittyneet pääosin tällaisiin näkymättömiin kysymyksiin. Hyvä puoli asiassa on, että yhdistyminen jättää runsaasti asioita auki – koska yhdistymisessä on todella kyse ennen kaikkea rakenteista. Kun säännöt ja muutostiekartta on tehty, organisaatio rakentaa kulttuurinsa ja tyylinsä. Mainitut huolenaiheet eivät seuraa suoraan organisaation muodosta itsestään.

Oikeastaan suurin kysymys on se, että rakenteista tulee mahdollistavia siinä mielessä, että taitavat, omistautuneet ja omaperäisetkin ihmiset kiinnostuvat siellä työskentelystä ja saavat tälle työlleen tilaa. Ja että organisaatio kykenee aidosti tukemaan järjestökenttää koko silppuisessa ja kirjavassa muodossaan. Tai toisin ilmaisten organisaation arvioinnin ydinkriteeri on se, onko organisaatio luonteeltaan mahdollistava.

Järjestöissä organisatorinen sisältö on myös aina jonkinlainen tasapaino ruohonjuurten mentaliteetin ja hierarkkisen mentaliteetin välillä. Painopiste seilaa aina joko lähempänä kansalaisyhteiskunnan moninaisuutta ja demokraattista ääntä, tai virtaviitaista ja teho-organisoitua toimintaa. Jo Kepa on eräänlainen herkkä kompromissi näiden painopisteiden heijastelussa. Vapaaehtoisuuteen nojaavat järjestöt joutuvat välillä muistuttamaan kovasti erilaisesta tyylistään ja tarpeistaan. Suurten ja ammattimaisten järjestöjen Kehys oman leimansa lyömällä siirtää väistämättä tätä tasapainoa. Toisaalta yksi parhaista puolista jäsenjärjestötyöryhmän työssä oli halu korostaa kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuutta ja puolustamista. Kansalaisyhteiskunta on ympäri maailmaa ahtaammalla ja sen erityinen rooli tarvitsee puolustajia. Tämän hengen toivoisin välittyvän eteenpäin.

Ajatukseni yhdistymisestä? Ristiriitainen, mutta eteenpäin katsova. Ihmisillä on erilaisia toiveita kattojärjestöille, ja kattojärjestöjen muoto ja toimintakulttuuri elävät jatkuvasti. Jos syvän kansalaisyhteiskunnan puolustamisen, selkeiden vaikuttamistyön positioiden ja laajaan yhteiskuntaan vaikuttamisen puolesta onkin hyvä tuntea perusteltua huolta, voivat ne olla myös tärkeimpiä viestejä uudelle kattojärjestölle.

Järjestön vaikuttamiskulttuuria ei kirjoiteta sääntöihin, joten tulevaisuus on auki – käsitteiden merkityksiä myöten.

,

Lue myös muut puheenvuorot ja artikkelit aiheeseen liittyen:

10 kysymystä uudesta kattojärjestöstä
Kepan ja Kehyksen yhdistyminen puheenjohtajan silmin
Kohti uutta kattojärjestöä – muutos on mahdollisuus
Tehoa, terästystä ja tutusta luopumista