Maailman talousfoorumissa haettiin viime viikolla ratkaisuja maailmaa kohtaaviin kriiseihin. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres maalasi kuvan entistä pirstaloituneemmasta maailmasta, vaikka globaalien haasteiden ratkaisemiseksi tarvittaisiin yhtenäisyyttä. Solidaarisuudesta ja inklusiivisuudesta ei Davosin kekkereillä kuuluisasti ole kyse. Foorumille osallistui tänä vuonna 119 miljardööriä, joiden yhteen laskettu omaisuus on enemmän kuin kaikkien Afrikan mantereen naisten. Paitsi, että osallistujista vain noin 20 prosenttia on naisia, on talousfoorumilla ongelma myös vallan rakenteen suhteen. Sitä on näet vuodesta 1971 johtanut Klaus Schwab – siis yksi mies. Tämän vuoden Davos näytti auttamattomasti ajasta jääneeltä nykypäivän johtajuuden kuvaston edessä.
Pääministeri Sanna Marin esiintyi haastattelussaan kriisinajan johtajana, jonka turvallisuusnäkymissä ei puututtu sen eriarvoistaviin vaikutuksiin. Kysyttäessä, Marinilla ei ollut vastausta siihen, mitä nyt pitäisi tehdä tasa-arvon saavuttamiseksi eikä kokenut, että hänellä on tässä vahvaa vaikutusvaltaa.
Nykytahtia saamme odotella tasa-arvoa vielä 136 vuotta. Talousfoorumin julkaiseman tasa-arvokatsauksen mukaan sukupuolten välinen eriarvoisuus on itse asiassa viimeisen vuoden aikana ottanut takapakkia. Ongelma on maailmanlaajuinen.
Koronapandemia vaikutti suhteettoman paljon kaiken ikäisiin naisiin, jotka koostavat enemmistön epävirallisella sektorilla ilman sosiaaliturvaa työskentelevistä ihmisistä. Naiset kantoivat epävarman työn tai työttömyyden lisäksi myös suurimman taakan lisääntyneestä hoivataakasta koulujen sulkeuduttua ja muidenkin palveluiden saatavuuden merkittävästi vähennettyä. Huolimatta siitä, että bruttokansantuotteisiin määriteltävät toimet ovat täysin riippuvaisia palkattomasta työstä, hoiva jää näkymättömiin. Suomessa kuitenkin laskettiin, että kotitaloustuotannon bruttoarvonlisä oli vuonna 2021 yli 102 miljardia eli arvoltaan noin 40 prosenttia virallisesta BKT:sta. Kaiken takana todella on nainen.
Tasa-arvoa ylläpitävää lainsäädäntöä on heikennetty esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Unkarissa, jossa on viimeisten vuosien aikana taisteltu oikeudesta aborttiin ja tätä kautta perusterveydenhoitoon, kuten keskenmenojen turvalliseen hoitoon.
Talousfoorumin Presidentti Børge Brende halusi kiinnittää huomiota erityisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuviin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin Afganistanissa ja Iranissa. Tilanne näissä maissa on valaisevan pelottava esimerkki siitä, miten tasa-arvo ja sen mittarit korreloivat vakauden ja turvallisuuden kanssa.
Tästä ajankohtainen esimerkki Suomen kannalta löytyy naapuristamme. Venäjällä on jo vuosikausia systemaattisesti ja määrätietoisesti viljelty rajoittavaa kuvaa naisen roolista ja edistetty maan johtotasolta lähtien konservatiivista mielikuvaa perheestä syntyvyyden nousun toivossa. Samasta syystä on hyökätty näkyvästi seksuaalisia vähemmistöjä vastaan. Pitkäaikainen propaganda on osaltaan mahdollistanut sukupuoleen kohdistuvan seksuaalisen väkivallan käytön osana Ukrainan sodankäyntiä. Raiskauksien sotataktinen käyttö voidaan todeta kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaiseksi sotarikokseksi.
Kriisiajan johtajan tulisi pystyä näkemään ja vastaamaan myös näihin inhimillisiin turvallisuushaasteisiin eikä kokea niiden esiin tuomista heikkoutena. Kuten Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern on sanonut ja osoittanut, johtajan empaattisuus ja vahvuus eivät ole toistensa vastakohtia vaan toisiaan täydentäviä. Naiset ja tytöt muodostavat yli puolet maailman väestöstä, joten kestävää, turvallista tulevaisuutta ei voida saavuttaa, mikäli sukupuolten tasa-arvo ei toteudu.
Tasa-arvon tulisi olla meidän kaikkien yhteinen huoli ja sen saavuttamiseksi on olemassa vastauksia.
Sekä Suomella että Euroopan Unionilla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa tasa-arvon edistämiseen niin omien rajojen sisällä kuin maailmanlaajuisesti. Globaalilla vaikuttamistyöllä naisten, tyttöjen ja sukupuolivähemmistöjenoikeuksien edistämiseksi ja haitallisten myös miehiin kohdistuvien sukupuolittuneiden asenteiden purkamiseksi on keskeinen rooli siinä, että nämä ihmisoikeuskysymykset otetaan huomioon ja niitä ratkaistaan systemaattisesti.
Yhteiskuntarakenteet eivät ilmene vaan ne tehdään. On tärkeää pitää kiinni ja edistää olemassa olevien kansainvälisten sitoumuksien toteutumista, joita on kattavasti kirjattu eri sopimuksiin ja päätöslauselmiin. Tukensa tavoitteille Suomi ja Euroopan Unioni pystyvät myös osoittamaan esimerkiksi kunnioittamalla sitoumuksiaan ohjata 85 prosenttia kehitysyhteistyöhankkeista sukupuolten välistä tasa-arvoa edistäviin aloitteisiin. Toimeenpanemiseksi on luotava selkeät askelmerkit ja varmistettava, että linjaus näkyy kaikissa hankerahoituspäätöksissä.
Suomella on omaa kokemusta ja onnistumisia tasa-arvon edistämisestä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin mukaan lukien kehitysyhteistyöhankkeissa. Tämä työ ei kenenkään osalta ole valmis. Ratkaisuja voi hakea yhdessä ja kumppanuuksien kautta tasa-arvon haasteisiin, joita ei missään ole kokonaan ratkaistu.
Jos ei tiedä ratkaisuja näihin haasteisiin, aina voi kääntyä asianomaisten puoleen, erityisesti naisjärjestöjen ja -aktivistien, jotka näiden oikeuksien puolesta joka päivä taistelevat, osa henkensä uhalla. Tiedon ja autenttisen vaikuttavuuden tila on vääjäämättä siirtymässä pois Sveitsin superrikkaiden leikkikentiltä. Tähän tarttumisen joutaisi mahtuvan jokaisen kriisijohtajan asialistalle.