Rydman ja Kepa ottavat niskalenkin köyhyydestä

Kokoomusnuorten puheenjohtajan mielestä tärkeintä kehitysmaissa on tukea demokratiaa ja markkinataloutta, jotta maat voivat kehittyä kestävästi. Apuhankkeet eivät vaikuta oikeisiin, rakenteellisiin ongelmiin.

Teksti: Esa Salminen

Vähän hämmästellen katselin Ylen Spotlight-ohjelmaa Areenasta (nähtävänä vielä seitsemän päivää). Niin ne omat mielikuvat pettävät: enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kovilla arvoilla profiloitunut Wille Rydman (kok.) on kanssani (ja työnantajani Kepan kanssa) samoilla linjoilla hyvin monesta asiasta.
”Haluan, että kehitys on kestävää”, Rydman linjasi.
”Euroopassa on tullimuureja. Tuemme myös omia maataloustuotteitamme, kun viemme niitä ulkomaille. Samaan aikaan annamme rahaa kehitysmaille. Autamme niitä, mutta estämme niitä kehittymästä markkinatalouksiksi. Minusta me vain pidämme köyhyyden rakenteita yllä.”
Näitä Kepassa on kutsuttu köyhdyttäviksi rakenteiksi: oikea käsi ottaa samanaikaisesti moninkertaisesti sen mitä vasen yrittää antaa. Me teimme tästä Kepassa kirjankin. sen nimi on Köyhdytetyt, jonka lyhennelmä löytyy näiltä sivuilta.
Yksittäiset kehityshankkeet harvoin murtavat näitä rakenteita, ja köyhyys jatkuu hyväntahtoisista hankkeista huolimatta. Tästä me voimme nyökytellä Rydmanin kanssa samaan tahtiin.
***
Rydmanin mukaan ei pidä tukea kehitysapua, joka ei muuta rakenteita. Siinä kohtaa täällä ollaan ehkä enemmän Rydmanin keskustelukumppanin Dan Koivulaakson (vas.) kannalla: pitää muistaa mittasuhteet. Kehityspolitiikka on niin marginaalinen osa Suomen politiikkaa, ettei sillä yksin muuteta vaikkapa Euroopan maataloustukijärjestelmiä. Eikä edes Suomen.
Suomen apubudjetti on vain miljardin verran, sillä ei helposti globaaleja — tai edes paikallisia — rakenteita muuteta. Tarvitaan monipuolisempaa ja johdonmukaisempaa politiikkaa kaikilla sektoreilla.
Dan Koivulaakso muistuttikin, että apu on ehkä lieventänyt muun politiikan haitallisia vaikutuksia. Apu on usein realistisin politiikan muoto monien maiden kanssa, sillä kauppapolitiikkaan vaikuttaminen on hidasta ja hankalaa. Mutta hyvä tietää, että ainakin Rydman antanee siihen tarvittaessa sivustatukea.
***
Rydman peräänkuuluttaa tehokkuutta kehitysapuun: sen pitäisi tehdä itsensä tarpeettomaksi. Täysin samaa mieltä taas. Ei voida ajatella vain sitä, että saadaan annettua 0,7 prosenttia bruttokansantulosta, vaan tuloksia on tultava. Niin samoilla linjoilla ollaan.
Toimitin muuten viime vuonna tästä Kepalle Kehitysyhteistyö nyt -nimisen raportin, jossa avun tehokkuuteen pureudutaan ja esitellään esimerkein mahdollisesti toimivampia muotoja. Kansalaisjärjestöt globaalisti etsivät tehokkuutta omaan kehitysapuunsa niin kutsutussa tuloksellisuusprosessissa.
”Monet tutkijat ovat osoittaneet, että monesti kehitysapu ei muuta rakenteita, vaan on jopa pönkittänyt totalitäärihallintoja”, Rydman sanoi. Sekin on totta, ja keskeisiä kysymyksiä, kun avun tehokkuutta ja toimivuutta pohditaan kansainvälisillä foorumeilla. On hirvittävän vaikeaa toimia demokraattisesti sellaisissa maissa, joissa valtapuolue ja hallitus ovat käytännössä sama asia.
Siihen koitetaan puuttua tekemällä yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin kanssa. Se on sitä demokratian vahvistamista, jonka puolella Rydmankin on.
Rydmanin kritisoima apuriippuvuuskin on ihan oikea ongelma, jota vastaan painiskellaan. Monissa maissa melko toimivaksi lääkkeeksi on todettu kotimaisten verojärjestelmien (ja ylipäänsä valtionhallinnon) kehittäminen, jota usein tehdään apurahoilla.
***
Rydman on kannattanut kehitysavun lopettamista. No siinä täällä Kepassa ei olla aivan samoilla linjoilla. Eipä se ole poliittisesti kovin realististakaan, joten viimeistään oikeaan valtaan päästessään Rydman varmaan tulee tässäkin Kepan linjoille. Hei Wille, kehitetään yhdessä kehitysavusta mahdollisimman tehokasta, ja muutetaan kaikessa Suomen politiikassa globaaleja köyhdyttäviä rakenteita, jotta apua ei lopulta enää tarvita!