Post 2015: Valtiot vastuupaikalla kestävän kehityksen rahoituksessa

Big Business doing Business oli kenialaisen Paul Okumun ironinen kuvailu yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksista, joihin viitataan yleisesti lyhenteellä PPP (public-private-partnership).

Teksti: Minna Havunen

PPP:t ovat esimerkiksi järjestelyjä, jossa yksityinen sektori hoitaa jotain julkiselle sektorille kuuluvia tehtäviä, kuten vaikka vedenjakelua, ja saa siitä korvausta joko suoraan valtiolta tai käyttäjämaksujen kautta.Kumppanuuksien ja yksityisen sektorin rooli kestävän kehityksen rahoittamisessa olivat Helsingissä 3.-4. huhtikuuta järjestetyn YK:n kestävän kehityksen rahoituskomitean ”Co-Creating New Partnerships for Financing Sustainable Development” -tapahtuman ja sitä edeltäneen kansalaisjärjestötapahtuman aiheena.Molemmissa tapahtumissa vaikuttanut Okumu viittasi kansalaisjärjestöpäivässä esittämällään kommentilla siihen, että PPP:t ovat yleensä valtioille hyvin kallis tapa toteuttaa julkisia palveluita tai investointeja.Kuitenkin yksityisen sektorin ja julkisen sektorin kumppanuuksien korostaminen on vahva trendi kehitysrahoituskeskustelussa, kun talousvaikeuksissa olevat valtiot ovat haluttomia käyttämään julkista rahaa kehityssitoumuksiensa täyttämiseen.Näin myös rahoituskomitean sidosryhmätapahtuman yhtenä tavoitteena oli kartoittaa uusia  innovatiivisia kumppanuuksia yksityisen ja julkisen sektorin välille.***Yksityisellä sektorilla on toki tärkeä rooli kestävän kehityksen edistämisessä. Olennainen kysymys on kuitenkin siinä, millaiseksi se muotoillaan ja kenellä on lopullinen vastuu kestävän kehityksen toteuttamisesta ja resursoinnista.Parikymmentä Helsingin sidosryhmätapaamiseen osallistunutta järjestöedustajaa painotti rahoituskomitealle suunnatussa lausunnossaan, että valtioilla on velvollisuus huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta esimerkiksi tarjoamalla koulutuksen ja terveydenhuollon kaltaisia peruspalveluita.Valtioilla on myös velvollisuus hillitä ilmastonmuutosta ja suojella elinympäristöämme saastumiselta. Lisäksi valtioiden olisi taattava resurssit kaikkeen tähän. Näitä velvoitteita ei voi ulkoistaa yksityiselle sektorille ja innovatiivisille kumppanuuksille.Valtioiden tehtävänä on varmistaa, että yksityisen sektorin resurssit palvelevat kestävää kehitystä. Tähän tarvitaan kumppanuuksien sijaan ennen kaikkea pelisääntöjä, jolla varmistetaan vastuullinen veronmaksu, ihmisoikeuksien ja työelämän perusoikeuksien kunnioittaminen ja ympäristön kantokyvyn rajat huomioonottava kehitys.Yritysten tekemät ihmisoikeusloukkaukset, luonnonvarojen ylikulutus ja verovälttely kertovat, että nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva  yhteiskuntavastuuajattelu on riittämätöntä.***Kestävän kehityksen rahoituskysymykset eivät ole erillään politiikkavalinnoista, joilla olemassa olevat yksityiset ja julkiset resurssit saadaan palvelemaan kestävää kehitystä ja eriarvoisuuden vähentämistä.Lausunnossaan järjestöt nostavat esiin yritysvastuusääntelyn, pääomapakoon ja veroparatiiseihin puuttumisen,  hinnan laittamisen saastuttamiselle, varallisuuden uudelleenjakamisen progressiivisten verojärjestelmien kautta sekä kauppa- ja finanssipolitiikan johdonmukaisuuden suhteessa kestävän kehityksen tavoitteisiin.Politiikkamuutosten lisäksi kestävälle kehitykselle tulisi mobilisoida lisäresursseja ottamalla käyttöön uusia julkisia rahoituslähteitä, kuten rahoitusmarkkinavero, fossiilisten polttoaineiden ja muiden ympäristölle haitallisten tukien kohdistaminen kestävään kehitykseen, hiilidioksidivero sekä laiva- ja lentoliikenteen päästömaksut.***Kestävä tulevaisuus vaatii kaikilta toimijoilta kestävän kehityksen mukaista toimintaa ja riittävää rahoitusta. Valtiot ja valtioiden välinen yhteistyö ovat tässä avainasemassa määrittämässä tulevaisuutemme kannalta ratkaisevia politiikkoja ja pelisääntöjä, jotka suojelevat ihmisoikeuksia ja elinympäristöämme.