Suomi siirsi EU-puheenjohtajuuskauden suurimman pakettinsa kompromissiehdotuksena Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin käsiin. Suomen puheenjohtajuuskaudella ei syntynyt yksimielisyyttä EU:n vuosien 2021–2027 rahoituksesta, mutta sopu pitäisi löytää seuraavina kuukausina.
Erimielisyydet rahoituskehyksen suhteen lähtevät jo perusasioista – mille tasolle kehys asetetaan, eli mitä EU-jäsenyys maille käytännössä maksaa? Komission pohjaesitys on 1,11 prosenttia EU-maiden bruttokansantuotteesta. Euroopan parlamentti on ehdottanut kunnianhimoista 1,3 prosenttia. Jäsenmaiden kannat taas ovat vaihdelleet 1,03 ja 1,08 prosentin välillä. Mielipiteiden välissä sukkuloinut Suomi etsi keskitietä ja ehdotti 1,07 prosentin tasoa.
Jäsenmaat lukeutuvat karkeasti kahtia: nettosaajat maksavat vähemmän kuin hyötyvät, ja kannattavat siksi korkeampaa budjettia. Nettomaksajat, kuten Suomi, taas hyötyvät vähemmän kuin maksavat, ja haluavat maltillisemman budjetin. Harva on kuitenkaan valmis leikkaamaan omista prioriteeteistaan.
Suomi leikkaisi ehdotuksessaan kaikkialta muualta paitsi maataloustuista. Maataloustuet kuuluvat koheesiorahoituksen lisäksi perinteisiin EU-tukiin, jotka yhdessä kattavat EU:n budjetista noin kaksi kolmasosaa.
Viimeinen kolmasosa koostuu pienistä palasista, niin kutsutuista moderneista sektoreista: rahoitusta innovaatioille, maahanmuutolle ja rajavalvonnalle, turvallisuuteen ja puolustukseen sekä ulkosuhteisiin.
Erittäin positiivista Suomen ehdotuksessa on se, että globaali Eurooppa -otsakkeesta leikattaisiin vain viisi prosenttia – verrattuna esimerkiksi maahanmuuton ja puolustuksen usean kymmenen prosentin leikkauksiin. Suomen ehdotuksessa ulkosuhderahoitus on edelleen onneksi nykytasoa korkeampi, vaikka komission ehdottamasta lisäyksestä vähän karsittiinkin.
Suomen esitys ei tule menemään sellaisenaan läpi. Uutisoinnista on selvästi nähtävissä, etteivät jäsenmaat ole esitykseen tyytyväisiä. Tämä ei liene yllätys, sillä kyseessä on kompromissi. Ehdotus on jo lähtökohtaisesti aivan liian suuri esimerkiksi Saksalle, Alankomaille ja Itävallalle, jotka kampanjoivat yhden prosentin tason puolesta.
Lisäksi erityisesti turvallisuus- ja puolustusbudjetti ovat myös monille prioriteetteja. Jos ja kun sinne lisätään rahaa, mistä se otetaan? Valitettavasti ulkosuhteet ja kehitysyhteistyö ovat olleet loppumetreillä helppoja leikattavia – sieltä leikkaaminen kun ei pienennä yhdenkään maan omia saantoja.
EU pyrkii olemaan kunnianhimoinen toimija globaaleilla areenoilla. Haluamme taistella ilmastonmuutosta vastaan kärkijoukoissa, toimia kestävän kehityksen edelläkävijänä ja tukea kehitysyhteistyöllä maailman heikoimpia. Hienoja tavoitteita kaikki, mutta niiden saavuttaminen vaatii rahaa.
Suomi ei ole tähän asti ollut ainakaan tiukimpana vaatimassa budjetin leikkauksia, ja toivotaan, ettei ole jatkossakaan. EU:n kehitysyhteistyö ei ole ollut Suomen tärkeimpiä prioriteetteja budjettineuvotteluissa, mutta Suomen kompromissiehdotus luo varovaista toiveikkuutta siitä, että Suomi puolustaisi kehitysyhteistyön rahoitusta ainakin maahanmuutto- ja puolustusbudjetin sijaan.