Näin Suomen kehityspolitiikka saadaan onnistumaan – 5 ehdotusta

Suomen kehityspoliittinen ohjelma eli tuttavallisemmin KEPO on nyt ensimmäistä kertaa valtioneuvoston selonteon muodossa. Se tarkoittaa, että eduskunta keskustelee siitä ja valiokunnat käsittelevät paperia virallisesti. Kansanedustajilla on esimerkiksi mahdollisuus pyytää lisäselvityksiä tietyistä aiheista ja vaatia tarkennuksia selonteon toimeenpanoon.Kansalaisjärjestöt saivat mahdollisuuden kommentoida KEPO-luonnosta pariin otteeseen loppuvuodesta. Onkin ilahduttavaa, että järjestöjen korostamat asiat – ihmisoikeusperustaisuus, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, kansalaisyhteiskunnnan tukeminen osana demokratiakehitystä ja vahva linkitys YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin – näkyvät valmiissa paperissa.Selonteko ei kuitenkaan paperina takaa näiden tavoitteiden toteutumista, vaan siihen tarvitaan monien ihmisten ja toimijoiden työtä – ja ennen kaikkea yhteistyötä. Haasteena on, että kehitysyhteistyörahoitusta leikattiin 43 prosenttia. Surkuttelu ei nyt kuitenkaan auta, vaan työtä jatketaan ja kehitetään.Mitä seuraavaksi? Tässä omat ehdotukseni.1. 0,7% – sanoista tekoihinSuomen ikuisuustavoite saavuttaa kehitysyhteistyömäärärahoissa 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta tuntuu suoraan sanoen naurettavalta, ellei sen saavuttamiselle aseteta konkreettista aikataulua ja suunnitelmaa.Siispä tämä asia on otettava hallituksen kehysriihen agendalle ja pitkän aikavälin suunnitelmiin.2. Tuloksia ja tarinoita kehiinSuomen kehitysyhteistyön tuloksista ei niin sanotun Reinikan raportin mukaan ole tarpeeksi näyttöä eikä tuloksista osata kertoa. Tämä vaikuttaa suomalaisten kehitysyhteistyön kannatukseen. Toisaalta nyt on myös tärkeä dokumentoida ja tuoda esille kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksia.Tarvitaan siis kohtuuhintaisia ja innostavia tapoja kertoa eri tahoille kehityskysymyksistä, sekä tilastoja että tarinoita siitä, mikä toimii ja mikä ei. Tässä olisi paikka eri toimijoiden – kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja ministeriön – yhteistyölle.Ehdotankin työpajaa, jossa konkreettisia ideoita voisi heitellä ja yhteistyökumppaneita etsiä. Ministeriön suuntaan heitän vielä erityistoiveen, että tietohallinto olisi myös kiva saada ajan tasalle tarjoamaan avointa seurantatietoa niin hanketasolla kuin kootusti.3. Kunnon kansalaisyhteiskuntalinjausKansalaisyhteiskunnan tilan kapeneminen on huolestuttava globaali trendi. Monissa maissa – myös Euroopassa – laaditaan kansalaisjärjestöjen toimintaa rajoittavia lakeja ja kiristetään rahoituksen ehtoja. Ei täysin vierasta Suomessakaan.Kansalaisyhteiskunnan tilan puolustaminen vaatii tietynlaista rohkeutta, ja siihen meidän tulisi olla valmiina. Aihe on noussut ilahduttavasti keskusteluun niin ulkoministeriön kuin järjestöjen tilaisuuksissa.Seuraava askel voisi olla ulkoministeriön kehityspoliittisen kansalaisyhteiskuntalinjauksen päivitys kansalaisjärjestöjä osallistaen. Linjaus ei saa jäädä vain tekniseksi rahoitusmuotojen kuvailuksi, vaan nyt on mahdollisuus keskustella erilaisten suomalaisten kehitysjärjestöjen – niin ammattilaisten kuin pienten vapaaehtoisjärjestöjen – roolista kehitysmaissa ja Suomessa.Samoin linjauksessa tulisi tuoda esiin ulkoministeriön mahdollisuuksista tukea suoraan kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntia suomalaisten järjestöjen kautta kanavoitavan tuen lisäksi. Myös järjestöillä on tässä syytä olla aktiivisia – ja Kepalle on luontevaa ottaa tästä koordinointivastuu.4. Avointa keskustelua yksityisen sektorin roolista ja tukimuodoistaYksityisen sektorin roolin nousu kehitysyhteistyössä on ehkä eniten puhuttanut järjestöjä KEPO:n valmistelussa. Samalla siihen liittyy paljon kysymyksiä – mitä se Finnfund niillä kaikilla rahoilla tekee ja mitä muita yksityisen sektorin rahoitusmuotoja aiotaan nyt ottaa käyttöön? Ovatko yritykset tarpeeksi vastuullisia? Hyötyvätkö kaikkein köyhimmät vai onko kyseessä pelkkä vienninedistäminen? Suomalaiset yritykset ovat pääsääntöisesti melko kokemattomia kehitysyhteistyöasioiden parissa. Suomalaisilla järjestöillä kokemusta taas on.Tarvitaan avointa keskustelua yksityisen sektorin konkreettisista toimista kehitysyhteistyössä ja vaikutusten seurannasta. Toisaalta tarvitaan myös rahoitusinstrumenttien muokkausta niin, että ne tukevat aidosti myös yhteistyötä. Juhlapuheita ei tämän asian suhteen enää kaivata vaan käytännön pohdintaa. Tässäkin voisi olla hyvin fasilitoidun työpajan paikka? 5. Omistajuus kunniaanVielä viimeinen toive – kehitysmaat ja niiden kansalaiset eivät ole vain passiivisia avun vastanottajia vaan heillä on omaa osaamista ja tavoitteita. Kehitysyhteistyö ei ole yhteistyötä, jos täältä sanellaan vaatimuksia ja valikoidaan toimenpiteet vain omien intressien mukaan.Todellista kestävää kehitystä ei saavuteta, ellei omistajuus ole kehitysmaiden ihmisillä. Sillä on merkitystä, miten KEPO esitellään kumppaneille.Ehdotankin, että kun selonteon toimeenpanoa varten laaditaaan maaohjelmia ja vastaavia, niin kumppaneita kuunnellaan oikeasti. Eikä vain valtioiden edustajia, vaan yrityksiä ja kansalaisia myös.Ei tyydytä siihen, että he sanovat, mitä suomalaiset haluavat kuulla, vaan mennään pintaa syvemmälle. Tämä koskee luonnollisesti kaikkien toimijoiden kehitysyhteistyötä, myös kansalaisjärjestöjen.Muistetaan, että kehitysyhteistyö ei ole meitä suomalaisia varten.Kepan näkökannat Suomen kehityspolitiikan selontekoon (pdf)