maria väkiparta solidaarisuus

Mitä yhteistä on tyttöjen sukuelinten silpomisella, vaimonhakkaajapaidalla ja #MeToolla?

Kaikista sukupuolittuneen väkivallan, ahdistelun ja häirinnän muodoista täytyy pitää meteliä, kunnes jokainen nainen ja tyttö voi elää täysin turvassa omassa kehossaan, kirjoittaa Maria Väkiparta Solidaarisuudesta.

Teksti: Maria Väkiparta

Jos järjestön työn keskiössä on saada tyttöjen sukuelinten silpominen loppumaan, miksi se valitsee kampanjansa symboleiksi vaimonhakkaajapaidan ja kähmityn naiskehon?

Siksi, että silpomisen tavoin myös ne viittaavat naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan, vahvasti sukupuolittuneeseen väkivaltaan, joka kumpuaa ahtaista sukupuolinormeista ja naisten alisteisesta asemasta.

 Ja siksi, että kaikenlaista naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja häirintää ylläpidetään samoilla keinoilla: vaikenemalla, normalisoimalla, kieltämällä, vähättelemällä ja/tai uhria syyllistämällä.

***

Tytöt joutuvat silvotuksi yleensä 5–10-vuotiaina, ja toimenpiteen järjestelevät useimmiten lasten äidit ja isoäidit. Vaikka lapset tietäisivätkin silpomisen olevan laitonta, he eivät ilmianna vanhempiaan.

Silpomista harjoittavissa yhteisöissä toimenpidettä ei ylipäätään pidetä väkivaltana vaan arvokkaana perinteenä, joka tehdään – paradoksaalista kyllä – tyttären parasta ajatellen. Siksi myöskään paikallisviranomaisilla ja -poliitikoilla ei usein ole intressiä toimeenpanna silpomisen kieltäviä lakeja.

Tyttöjen myös odotetaan pitävän silpomisesta johtuvat kivut omana tietonaan, eikä silpomisesta ole sopivaa puhua naisten ja miesten kesken. Siksi miehet eivät usein tiedä, kuinka vaarallista silpominen on ja miksi perinne pitäisi katkaista. Myöskään naiset itse eivät aina yhdistä silpomisen aiheuttamia terveysongelmia heille lapsena tehtyyn toimenpiteeseen, vaan ajattelevat niiden kuuluvan kaikkien naisten elämään.

Koska yksi keskeinen syy sukuelinten silpomiseen on tyttöjen neitsyyden, ”puhtauden” ja siten avioliittokelpoisuuden varmistaminen, miesten avoin tuki tai hiljainen hyväksyntä on vahva kimmoke perinteen jatkumiselle.

***

Samalla tavoin kuin silpomisen uhrit, myös fyysistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneet vaikenevat, koska tekijä on läheinen, jota halutaan suojella.

Usein tekijän uskotaan muuttuvan – jokaisen lyönnin toivotaan olevan viimeinen. Lähisuhdeväkivaltaa kokenut voi myös tuntea häpeää ja syyttää tapahtuneesta itseään, vaikka syy on aina tekijässä.

Vaikka lähisuhdeväkivalta on länsimaissa moraalisesti paheksuttavaa toisin kuin silpominen sitä harjoittavissa yhteisöissä, tähänkään ongelmaan ei puututa asian vaatimalla vakavuudella.

Suomalaisnaisista lähes puolet on kokenut elämänsä aikana fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa, lähes kolmannes puolisonsa tai entisen puolisonsa taholta. Täysi-ikäisistä henkirikoksen uhreiksi vuosina 2010–2017 joutuneista naisista 60 prosenttia kuoli entisen tai nykyisen miespuolisen kumppanin surmaamana.

Vaikka Suomi on näillä luvuilla EU:n toiseksi turvattomin maa naisille, resurssit naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan lopettamiseksi eivät ole riittäviä. Tämä käy ilmi mm. kansalaisjärjestöjen kokoamasta arviosta Istanbulin sopimuksen toteuttamisesta.

Solidaarisuuden teettämässä gallupissa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä naisiin kohdistuvasta väkivallasta meillä ja muualla.

Tulosten perusteella suomalaiset eivät tunnu tunnistavan ja tunnustavan ongelman laajuutta Suomessa: 78 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomi on turvallinen maa naisille. Vaikka 96 prosenttia oli sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin, kolmannes miehistä (ja 14 prosenttia naisista) ajatteli, että väkivallan kohteeksi joutuminen on joskus naisen oma syy.

Uhrin syyllistämisen ja ongelman vähättelemisen ohella naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jopa karnevalisoidaan. Yksi esimerkki tästä on vaimonhakkaajapaita. On irvokasta, että moni verkkokauppa myy hihattomia paitoja nimellä, joka viittaa ”humoristisesti” naisten kokemaan väkivaltaan.

***

Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta, ahdistelu ja häirintä lähtevät purkautumaan, kun niitää ympäröivä vaikenemisen muuri murtuu. Hyvä esimerkki tästä on #MeToo-liike.

Liikkeen ansiosta julkisessa tilassa, työyhteisöissä, oppilaitoksissa ja uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvan seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun globaali mittakaava on nyt kaikkien tiedossa. Hiljaa hyväksyttyihin tapoihin ja vallankäyttöön on viimein alettu puuttua.

Liike toimii tiennäyttäjänä ja innoittajana sille, että kaikista sukupuolittuneen väkivallan, ahdistelun ja häirinnän muodoista täytyy pitää meteliä, kunnes jokainen nainen ja tyttö voi elää täysin turvassa omassa kehossaan.

Solidaarisuus-järjestö kampanjoi 8.3. alkaen #solidaarisuudesta väkivaltaa kokevia naisia kohtaan.

Lue lisää Solidaarisuuden työstä tyttöjen sukuelinten silpomisen ehkäisemiseksi.