Meksikon huippukokous: Kansalaisyhteiskunta pitää pintansa

Kansalaisyhteiskunnalle keskeisten vaatimusten puolustaminen on vaatinut sitkeää ja johdonmukaista työtä ”näkymätöntä kättä” vastaan.

Teksti: Sanna-Mari Laitamo

Maailmanlaajuinen kansalaisyhteiskunnan verkosto CSO Partnership for Development Effectiveness (CPDE),  joka seuraa Busanin jälkeistä avun tuloksellisuusprosessia, kokoontui ennen Meksikon huippukokousta valmistautumaan ja suunnittelemaan vaikuttamisstrategioita. Keskeistä olis arvioida Busanin sopimuksessa edistymistä sekä sitä, mitä olisi odotettavissa huippukokouksen aikana.Tapaamisessa sovittiin yhteisistä viesteistä päättäjille sekä viimeisteltiin CPDE:n reaktiota Meksikon kokouksen loppuasiakirjaan. Meksikon loppuasiakirja on heikompi kuin Busanin loppuasiakirja, eikä  sen sisällöstä neuvotella huippukokouksen aikana, vaan jo sitä ennen.***Loppuasiakirja, jonka valmistelusta ja asianosaisten kuulemisesta ovat vastuussa Meksikon viranomaiset, on kuitenkin  aiheuttanut voimakkaita reaktioita eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen keskuudessa, jo siitä lähtien, kun asiakirja julkaistiin maaliskuussa.Kokouksen alkamiseen mennessä asiakirjasta oli tehty jo neljä versiota, eikä huippukokousta edeltävänä iltana lopullinen versio ollut vielä valmis. Sinänsä on erinomaista, että kansalaisjärjestöillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa asiakirjan sisältöön, mutta sama vaikuttamismahdollisuus on annettu valtioiden delegaatioille ja myös niille, jotka eivät halua sitoutua Busanin sopimukseen.Kansalaisjärjestöille ratkaisevien teemojen tai sanojen poisto ja takaisin laitto toisen, kolmannen ja neljännen kerran on kerta kerralla vahvistanut järjestöjen ideaa siitä, että takana on ”näkymätön käsi”, joka puolustaa yksityistä sektoria, sekä minimoi kansalaisyhteiskunnan painoarvoa.***Kansalaisjärjestöt vaativat ihmisoikeusperustaisuuden, sukupuolten välisen tasa-arvon, tilivelvollisuuden sekä kehityksen tehokkuutta suosivien sitoumusten palauttamista loppuasiakirjaan.Näitä seikkoja vaati myös CPDE:n toinen puheenjohtaja Tony Tujan avajaispuheenvuorossaan tiistaina, juuri ennen virallista avajaisistuntoa, jossa pääpuhujina olivat YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja Meksikon Presidentti Enrique Pena Nieto.Tujan vaati 160 paikalla olevan kansalaisjärjestön puolesta kansalaisjärjestöjen tunnustamista itsenäisinä kehitystoimijoina, ja korosti yhteistyötä kaikkien toimijoiden välillä, jotta köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamisessa onnistuttaisiin globaalilla tasolla. CPDE:n edustaja ja toinen puheenjohtaja Roselyn Musa käytti puolestaan puheenvuoron huippukokouksen ensimmäisessä paneelissa tähdentäen, että inklusiivinen kehitys on mahdollista ainostaan voimaantuneen kansalaisyhteiskunnan avulla. Hän alleviivasi kansalaisyhteiskunnan roolia kehityspolitiikan kehittämisessä sekä rauhan ja demokratian edistämisessä.Civicuksen johtaja Danny Sriskandarajah vastasi kysymykseen kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvista muutospaineista lanseeramalla Civikuksen kehittämän uuden digitaalisen työkalun thedatashift, joka pyrkii teknologiaa hyväksikäyttämällä parantamaan kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten kapasiteettia toimia kansalaisaktivisteina.***Seuratessani huippukokouksen ensimmäisen päivän mittaan lukuisia keskusteluja, reaktioita ja paneelipuheenvuoroja, olen todistanut eurooppalaisen ja kansainvälisen kansalaisyhteiskunnan johdonmukaisia vaatimuksia loppuasiakirjan sisällön parantamiseksi.Kansalaisyhteiskunnan  toimintaympäristön kutistumisen pysäyttäminen sekä konkreettisten seurantajärjestelmien luominen toimintaympäristön arvioimiseksi, on yksi järjestöjen vaatimuksista.Nähtäväksi jää, onko ”näkymätön käsi” tainnutettu? Lopulliset tulokset siitä, miten kansalaisjärjestöt ovat onnistuneet vaikuttamaan Meksikon kokouksen loppuasiakirjaan, kuullaan keskiviikkoiltapäivän aikana.CPDE:tä voi seurata Twitterissä @CSOPartnership_ ja kokousta hashtageilla #CSOForum2014, #ExclusiveDevelopment.Oxfamin kehityspoliittisen asiantuntijan Nicola McIvorin blogi MeksikostaMeksikon huippukokous: Tuloksellisuusprosessin seuraava rajapyykki