”Lisää tehokkuutta sirpaleiselle järjestökentälle”

Suomen kehitysyhteistyön täydentävyysarvioinnin tulokset toivat esiin tarpeen tehdä enemmän yhteistyötä ja jakaa tietoa avoimesti. Toisaalta kysymys siitä, kuka määrittelee täydentävyyden, jäi roikkumaan ilmaan. Kaisu Tuominen kysyy myös olennaisen kysymyksen: olisiko nyt aika keksiä jotain uutta ja innovatiivista?

Teksti: Kirsi Koivuporras-Masuka

Viime viikolla käytiin keskustelua ulkoministeriön tilaamasta ja Participin toteuttamasta arvioinnista, jolla selvitettiin Suomen kehitysyhteistyön täydentävyyttä. Keskiviikkona Participin Gunnar Olesen vieraili Kepassa avaamassa arvioinnin tuloksia järjestöille ja torstaina keskustelu jatkui ulkoministeriössä järjestetyssä tilaisuudessa, johon osallistui Kepasta ohjelmasuunnittelija Kaisu Tuominen.Järjestöjen tekemä kehitysyhteistyö oli yksi täydentävyysarvioinnin kohteista. Arvioinnissa tarkasteltiin kolmea instrumenttia: järjestöille annettavaa hanketukea ja kumppanijärjestöjen ohjelmatukea, kansainvälisille järjestöille INGOille annettavaa tukea ja lähetystöjen hallinnoimia paikallisen yhteistyön määrärahoja.Kepan tilaisuudessa Olesen kertoi arvioinnin perustuvan 21 kohderyhmähaastattelulle, jotka toteutettiin Suomessa. Lisäksi lähetettiin kirjallinen kysely järjestöistä kootulle otokselle, käytettiin ulkoministeriöltä saatuja tietoja ja tehtiin seitsemän kenttäselvitystä seitsemässä maassa.- Kentällä kävimme 29 järjestöhankkeessa, kun niitä on yhteensä 955. Otos on siis aika pieni, ei kattava, mutta kuvaava, totesi Olesen itse.***Olesen kuvaili, että kapasiteetin vahvistaminen on järjestöjen työssä keskeistä, mutta huomiota kiinnitetään vain vähän laajempaan toimintaympäristöön. Arvioinnin mukaan myös työtä ihmisoikeuksien toteutumiseksi ja kansalaisyhteiskunnan toimintatilan vahvistamista toteutetaan pitkälti vain paikallisen yhteistyön määrärahoilla.- Eri instutuutioiden välillä ei ole juurikaan yhteistyötä. Järjestösektori on jokseenkin kaoottinen. Olisi järkevää vähentää hankkeiden sirpaleisuutta ja tuoda enemmän tehokkuutta järjestökentälle. Kansainvälisen järjestökentän pitäisi yhdistää voimansa. Ja tavoitteiden suhteen pitäisi olla realistisia, luetteli Olesen.Sirpaleisuudesta ja kaoottisuudesta huolimatta järjestösektori toimii tällä hetkellä kuitenkin varsin hyvin, sen Olesen myöntää. Hän piti hyvänä sitä, että yleistäen järjestöjen poliittinen ja yhteiskunnallinen tavoitetaso on korkea, ja järjestöjen rooli kehitysyhteistyön kentällä nähdään merkittävänä.- Suomalaiset järjestöt ovat usein myös hyvin tietoisia paikallisista prioriteeteista ja tavoitteista, Olesen totesi.***Mutta, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan täydentävyydestä? Kepan tilaisuudessa Olesen pääsi esityksensä loppuun saakka määrittelemättä täydentävyyttä, mutta vastasi yleisökysymykseen:- Täydentävyys on laajasti ymmärrettynä sitä, että on olemassa eri elementtejä, jotka yhdessä ovat täydempiä ja toteuttavat tavoitetta paremmin kuin erikseen. Täydentävyydellä tuodaan lisäarvoa ja sitä toteutetaan yhteistyöllä ja koordinaatiolla.Olesen mainitsi myös, että täydentävyyden tulisi lisätä, eli käytännössä keskittää resursseja, kun päällekkäisyyttä ja sirpaleisuutta poistetaan ja tehdään enemmän yhteistyötä erillisten hankkeiden sijaan.Raportissa täydentävyys on määritelty seuraavasti: ”Täydentävyys toteutuu, kun vähintään kaksi tai useampi kehitysyhteistyötoimija työskentelee saman tavoitteen eteen saavuttaakseen yhteiset ylätavoitteet, ja kun toimijat tunnistavat, että voivat saavuttaa enemmän jakamalla työt ja hallinnollisen tilivelvollisuuden strategisesti keskenään yhdistämällä resursseja, taitoja ja kapasiteettia optimaalisesti pohjautuen kunkin institutionaalisiin vahvuuksiin ja rajoitteisiin.”Täydentävyys onkin määritelty varsin laajasti ja määritelmä sisältää ajatuksen eri osapuolten tasaveroisesta kumppanuudesta, mikä ei oikein vastaa nykyistä asetelmaa rahoittajan ja toteuttajien välillä, ajatellen, että rahoittaja kuitenkin sanelee toiminnan reunaehdot.Loppupäätelmät esimerkiksi siitä, että kehitysyhteistyö on sirpaleista ja yhteistyötä ja tiedonvaihtoa on liian vähän, onkin määritelmän valossa ennakoitava, vaikkakin toki pitää myös paikkansa. Kaikki osapuolet ovat myös varmasti sitä mieltä, että olisi hyvä lisätä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä välttää päällekkäisyyttä.***Kepan Kaisu Tuominen toi esiin ulkoministeriössä järjestetyssä tilaisuudessa, että täydentävyydestä pitäisi sopia yhdessä. Tuominen kysyi, kenen oikeastaan on tarkoitus täydentää ketä? Pitäisikö suomalaisten hankkeiden lähteä Suomen virallisista tavoitteista ja täydentää toisiaan? Vai olisiko järkevämpää ottaa lähtökohdaksi kumppanimaan tarpeet ja huolehtia, että kaikki toimijat sovittavat hankkeitaan yhteen, kotimaastaan riippumatta?- Joka tapauksessa haluamme, että järjestöt ovat mukana, kun asiasta jatketaan keskustelua ja pohditaan jatkoa, Tuominen toteaa.Participin Olesen ja Kepassa mukana ollut Ann Bartholomew toivat esiin myös sen, että heidän oli vaikea löytää tietoja arvioinnin pohjaksi. Täydentävyyden määritelmää ei myöskään ollut heidän tehtävänannossaan, vaan konsultit käyttivät aikaa määritelmän luomiseen.- Esimerkiksi siitä, kuinka voi olla täydentävä Suomen kehityspoliittisen ohjelman sisällä, siitä oli hyvin vähän tietoa tai kättä pidempää saaatavilla, totesi Bartholomew.***Bartholomew toi myös esiin sen, ettei mistään löytynyt kattavaa tietoa siitä, mitä suomalaisia hankkeita tai ohjelmia yhden maan sisällä oli käynnissä. Tiedonjaolle ja avoimuudelle onkin selvä tarve.Bartholomew toi esiin myös sen, että ulkoministeriön ohjeistuksissa tulisi olla paremmat määritelmät ja ohjeet täydentävyyden saavuttamiseksi: Olisi hyvä kertoa ääneen se, mitä kehitysyhteistyön toteuttajilta odotetaan? Rahoittajien välillä tarvitaan myös edelleen vahvempaa koordinaatiota ja yhteistyötä.Tuominen huomauttaa, että keskusteluun voisi raivata tilaa myös ihan uudelle ajattelulle.- Meidän pitäisi haastaa myös itsemme miettimään asioita uudelleen ja pystyä tuottamaan jotakin uutta. Olisi tarpeen pohtia, miten löytäisimme uusia ja innovatiivisia ratkaisuja tehdä kehitysyhteistyötä?LisätietojaUlkoministeriön uutinen: Toimiiko työnjako Suomen kehitysyhteistyössä?