Bill Gates Nigerian terveysministeri Muhammad Paten ja valtiovarainministeri Ngozi Okonjo-Iwealan kanssa vuonna 2011. Kuva: Bill Gates Nigerian terveysministeri Muhammad Paten ja valtiovarainministeri Ngozi Okonjo-Iwealan kanssa vuonna 2011.

Lahjoittajamiljardöörien joukko kasvussa

Warren Buffet ja Bill Gates perustivat vuonna 2010 kerhon miljardööreille, jotka lupaavat lahjoittaa yli puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Myös Facebookin Mark Zuckerberg on mukana.

Teksti: Esa Salminen

The Economist kirjoitti 19. toukokuuta Santa Barbarasta, jossa miljardöörien joukko kokoontui antamisen hengessä nyt toista kertaa. Tällä hetkellä 81 rikasta yhdysvaltalaista on allekirjoittanut Giving Pledge -julistuksen, ja suurimman osan henkilökohtaiset lupauskirjeet on julkaistu aloitteen verkkosivuilla.
AOL-verkkopalvelun perustaja Steve Case sanoi lehdelle, että tämän vuoden tapaamisen kuumin aihe oli vaikuttava sijoittaminen, eli se miten sijoittaa rahaa ja saada samaan aikaan hyviä vaikutuksia aikaan. Economistin mukaan lahjoittajarinkiä on aiemmin kritisoitu siitä, että se on keskittynyt julistamaan sitä kuinka paljon rahaa sen jäsenet antavat pois — sen sijaan, että puhuttaisiin siitä, mitä sillä saadaan aikaan.
Tämä lienee siis positiivinen suunnanmuutos, vaikka se voi kalskahtaa filantrooppisuuden hengen vastaiselta: halutaan tehdä hyvää, mutta tehdä myös samalla rahaa. Halutaan antaa rahaa, mutta tienata sillä? No, vaikuttavuuden arviointi ja siihen pyrkiminen lienee joka tapauksessa hyvä asia.
***
Toinen kritiikki, jota lahjoittajat — etenkin superlahjoittaja Bill Gates — ovat saaneet osakseen, on eräänlainen oikeamielisen diktaattorin leima. Tutkijat Laura Freschi ja Alanna Shaikh kirjoittivat tästä viime vuonna Alliance-lehteen, jossa he erittelivät Gatesin pariskunnan lahjoitusten ja kehitysohjelmien hyviä ja huonoja puolia.
Hyvää on ainakin se, että valtioiden byrokratian ulkopuolella toimiva säätiö voi rahoittaa ohjelmia, jotka ovat esimerkiksi Yhdysvaltain hallinnolle hankalia (vaikkapa kondomit Bushin vuosina), sekä se, että Gatesia ei ole sidottu hallituskausiin tai budjettikehyksiin, vaan ohjelmia voidaan suunnitella joustavammin. Gates on myös tehnyt paljon hyvää kansanterveydelle monissa maissa ja nostanut koko alan suosiota.
Huonoa tai ainakin hankalaa taas on se, että näin iso toimija väistämättä vääristää kenttää, Gatesin tapauksessa maailman terveydenhuoltoa. Suuri rahoittaja pääsee vaikuttamaan siihen mihin ala keskittyy ja millä keinoilla — ja miten alasta viestitään.
Entä jos jotain menee pieleen? Kenelle silloin voi valittaa, ja kuka on vastuussa? Tällä hetkellä Gates vastaa ohjelmistaan vain kehityssäätiönsä hallitukselle. Tässä mielessä perinteisemmät apukanavat — ainakin jotakuinkin demokraattisesti valitut hallitukset — ovat turvallisempi tie.
Tähän(kään) kysymykseen ei liene selvää ”miljonäärit vai hallitukset” -vastausta, vaan monimutkaisessa maailmassa tarvitaan kaikkien toimia. Ideaalisti hallitukset pystyisivät omaksumaan Gatesin tapaisten toimijoiden ketteryyttä ja miljardöörit taas jollain keinolla demokraattista tilivelvollisuutta.