Kevätkokoukseen osallistui 29 järjestöä 25 edustajan voimin. Kepan puheenjohtaja Elina Vuola muistutti avauspuheenvuorossaan, että Kepa järjestää vuosikokouksensa Tampereella jo toista kertaa.”Vuosikokousten järjestäminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella on jäsenjärjestöiltä tullut toive. On ilo nähdä, että täällä on näinkin paljon ihmisiä”, hän sanoi.***Kokousmuodollisuuksien jälkeen Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen ja ohjelmajohtaja Eveliina Salonen esittelivät edellisvuoden toimintakertomusluonnosta.”Viime vuoden hankeneuvonnassa ihmisoikeusperustaisuus korostui edellisvuosia enemmän. Kepa toimi tässä asiassa siis jo ennen kehityspoliittisen toimenpideohjelman julkaisemista”, Salonen mainitsi alustuksessaan.Lisäksi kokouksessa esiteltiin Kepan viime vuoden ylijäämäinen tilinpäätös. Kepan taloussuunnittelija Sarianne Palmula selvitti osallistujille Kepan kulurakenteessa tapahtuneita muutoksia ja yhdistyksen tulokehitystä.Kevätkokous hyväksyi vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vastalauseitta. Lisäksi kevätkokous myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden.***Yhdistyskokous kumosi päätöksellään aiemman syyskokouksen 2007 antaman päätöksen, jonka mukaan yhdistyskokous voidaan järjestää ainoastaan lauantaisin. Päätöksen kumoamista esitti Kepan hallitus.Alun perin päätöksen taustalla oli ajatus siitä, että pienemmät järjestöt pääsisivät helpommin osallistumaan Kepan yhdistyskokouksiin. Hallitus perusteli purkuesitystään sillä, että yhdistyskokousten osanottajamäärä on laskenut päätöksen voimassaoloaikana.Kokous hyväksyi hallituksen esityksen. Osanottajien joukosta tähdennettiin, että tarpeen tullen yhdistyskokouksia on järjestettävä myös lauantaisin.Lisää kevätkokouksesta jäsenblogissaKepa.fi:n jäsenblogi: Uhka, mahdollisuus vai ”pienempi paha”?
Maailma kylässä -festivaalilla 24 000 kävijää – vapaus puhutti uudella festivaalialueella Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla
Festarikauden avaava ilmaistapahtuma, Maailma kylässä, järjestettiin 16.–17.5. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla. Festivaalilla oli lauantaina 13 000 kävijää ja sunnuntaina 10 000 kävijää. Puhelavan ohjelmaa seurasi lisäksi 1 000 katsojaa verkkostriimissä. Hyvissä tunnelmissa sujunut festari tarjosi musiikkia, puheita ja keskusteluja, työpajoja, lastenohjelmaa ja näytteilleasettajien ständejä. Koko perheen festivaalin teema Vapaus näkyi läpi ohjelman.