Kääriäisen kirjan kuva kehitysyhteistyöstä turhan pessimistinen

On totta, että kehitysyhteistyö ei yksin riitä kasvavan eriarvoisuuden suitsimiseen. Kehitysavulla on kuitenkin tärkeä roolinsa kehitysmaiden kansalaisten elinolosuhteiden parantamisessa. Siltä vaaditaan edelleen valmiutta rohkeisiin muutoksiin kompleksisessa maailmassa. Kepa on osallistunut tähän keskusteluun jo pitkään.Kääriäinen käsittelee pitkälti samoja makrotason ongelmia, joihin parhaillaan käynnissä oleva kolmentoista kansalaisjärjestön Maailmantalouden tekijät -eduskuntavaalikampanjakin keskittyy.  Kampanja tuo esille, että kehitysyhteistyön rinnalle vaaditaan kestävää talouspolitiikkaa. Vaikka tuloihin perustuva absoluuttinen köyhyys on vähentynyt maailmassa, ovat tulo- ja varallisuuserot kasvaneet useimmissa valtioissa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Jos mikään ei muutu, omistaa rikkain prosentti pian puolet maailman varallisuudesta.***Kuten Kääriäinenkin toteaa, on yksityisellä sektorilla potentiaalia luoda entistä enemmän arvokkaita työpaikkoja, pääomaa, teknologiaa ja tietotaitoa. Monikansallisilla suuryrityksillä on kuitenkin myös valtaa minimoida veronmaksunsa ja suunnitella liiketoimintansa niin, että työntekijät, pientuottajat tai ympäristö kärsivät. Tarvitsemme päättäväistä yritysvastuuseen velvoittavaa ja veronkiertoon puuttuvaa politiikkaa, jotta kehitysmaiden kanssa käyty kauppa saadaan aidosti hyödyttämään myös maiden omia kansalaisia.On myös meidän etumme, että maailmassa on vähemmän eriarvoisuutta: mitä vähemmän on esimerkiksi globaalia nuorisotyöttömyyttä, sitä harvemmat nuoret näkevät ainoaksi vaihtoehdokseen terroristiset ääriliikkeet. Myös Kääriäinen myöntää kirjassaan, että kehitysavun ansiosta konfliktit ovat vähentyneet.Kääriäinen haluaa kuitenkin kuopata mikrotason kehitysyhteistyön makrotason ongelmien edessä. Vastoin kirjassa esitettyä näkemystä kansalaisjärjestöjen rooli kehitysyhteistyön tuloksellisuuden parantamiseksi nähdään kuitenkin entistä tärkeämpänä esimerkiksi OECD:ssä. Kansalaisjärjestöjen varainhankinta ei ole myöskään ainoastaan valtion harteilla: 59 prosenttia suomalaisista ilmoittaa lahjoittavansa itse rahaa kehitysyhteistyöhön. Kehitysmaiden apuriippuvuus on myös vähentynyt: jokaisessa Suomen kehitysavun afrikkalaisessa kohdemaassa avun osuus kansantulosta on nyt pienempi kuin vuonna 1995 (Kehitys 4/2014).***Kääriäisen mielipidettä mikrotason kehitysyhteistyöstä voi luonnehtia kyyniseksi: vaikka makrotason ratkaisuja saataisiinkin aikaan, tulevat ne näkyviin yksittäisen ihmisen elämässä vasta kymmenen-kahdenkymmenen vuoden viiveellä. On inhimillisesti katsoen kestämätöntä antaa ihmisten sillä aikaa kuolla tai vähintään elää köyhyysrajan alapuolella. Kansalaisjärjestöt luovat pohjaa demokratialle. Ne kouluttavat ja auttavat ihmisiä tuntemaan oikeutensa silloin, kun heitä uhkaavat maakaappaukset, syrjintä sukupuolen takia tai sananvapauden rajoittaminen. Mikrotason toiminta luo lopulta painetta makrotason muutokseen poliittisella ja rakenteellisella tasolla.Kehitysyhteistyöllä luodaan järjestelmiä, jotka jäävät elämään avunantajan lähtiessä. Esimerkiksi Suomen Pakolaisavun Sierra Leonessa ja Liberiassa pyörivien lukutaitoprojektien ansiosta myös aikuisten neuvottelu-, sovittelu ja kaupankäyntitaidot kehittyvät. Tämän seurauksena esimerkiksi laskutaito mahdollistaa pienimuotoisen kaupankäynnin ja pääsyn alueellisille markkinoille myös perheille, jotka ennen elivät omavaraistaloudessa. Toisaalta puhelinoperaattorit ovat todistetusti saaneet lisää asiakkaita lukutaitoisuuden kasvaessa.Kaiken kaikkiaan kansalaisilla on turhan pessimistinen kuva maailman tilasta, jonka paranemiseen myös kehitysapu on osaltaan vaikuttanut. Jotta Kääriäisenkin peräänkuuluttamia makrotason muutoksia saadaan aikaan, tarvitsemme kuitenkin edelleen politiikan suunnanmuutosta kotimaassa ja kansainvälisesti. Myös tähän käännökseen kansalaisjärjestöt tarjoavat ratkaisuja sekä kansallisella tasolla että tukemalla kehitysmaissa ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia.