Durbanin palapeli alkaa hahmottua

Jos ilmastoneuvottelut olisivat palapeli, reunat olisivat neljän kokouspäivän jälkeen repaleiset mutta keskelle alkaisi hahmottua selkeitä kohtia. Seuraavat palat on tärkeä valita huolella, jottei vaivalla rakennettu kuva vääristy. Järjestöjen mielestä palapeli etenee ainakin seuraavat kohdat ratkomalla.

Teksti: Tuuli Hakkarainen

Neuvotteluhuoneissa väännetään muun muassa Kioton sopimuksen toisen sitoumuskauden pituudesta. Vahvimpina vaihtoehtoina pidetään viiden tai kahdeksan vuoden jatkokautta. Vaikka kysymys vuosista voi tuntua epäolennaiselta, on numeroilla merkitystä.
Kokousta seuraavat ilmasto- ja kehitysjärjestöt tukevat vahvasti viiden vuoden sitoumuskautta. Syy on yksinkertainen: valtava kiire. Meillä ei ole varaa odottaa uutta ilmastosopimusta 2020-luvulle saakka, sillä ilmastopäästöt on saatava kääntymään laskuun mahdollisimman nopeasti, IPCC:n suosituksen mukaan jo vuonna 2015.
Kahdeksan vuoden sitoumuskausi olisi takaisku ilmastokriisin torjumisessa, sillä se lykkäisi kunnianhimoisemmat tavoitteet yhä edemmäs. Kioton jatkokauden allekirjoittaneet maat lupautuisivat nykytiedon valossa liian vaatimattomiin vähennystavoitteisiin kun taas muu maailma vähentäisi päästöjä omantuntonsa mukaan – ilman mitään laillisia velvoitteita.
***
Selvää on että huono sopimus – viiden tai kahdeksan vuoden mittainen – ei auta ketään. Jos Kioton jatkokaudella halutaan aidosti vähentää ilmastopäästöjä ja ilmaston lämpeneminen rajata alle kahden asteen, on sopimuksen suurimmat porsaanreiät tukittava.
Tärkeintä on rajoittaa niin kutsutun ”kuuman ilman” eli siirtymävaiheen talouksille myönnettyjen liiallisten päästöoikeuksien siirtäminen Kioton toiselle sitoumuskaudelle. Oikeuksien siirtyminen romahduttaisi maiden päästövelvoitteiden tason.
Afrikan maiden ryhmä on tehnyt Durbanissa esityksen liiallisten päästöoikeuksien siirtämisestä aiheutuvan ongelman ratkaisemiseksi. Järjestöt toivottavat ehdotuksen tervetulleeksi, vaikka kaipaavat vielä tiukempia toimia. Ehdotus kuitenkin osoittaa Afrikan ryhmän aktiivisuutta neuvotteluissa ja on askel oikeaan suuntaan taistelussa porsaanreikiä vastaan.
***
Kolmas tärkeä neuvottelukysymys on ilmastotoimien rahoittaminen kehitysmaissa. Köyhät maat tarvitsevat tukea sekä saastuttavan kehitysvaiheen yli hyppäämiseen että ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen. Tätä tarkoitusta varten vuoden 2010 YK:n ilmastohuippukokouksessa Meksikon Cancúnissa päätettiin perustaa Vihreä ilmastorahasto, Green Climate Fund.
Vihreän ilmastorahaston toiminta pyritään käynnistämään Durbanissa. Suurimpana vaikeutena on, että keskiviikkona muutamat maat Yhdysvaltojen, Venezuelan ja Saudi-Arabian johdolla vaativat lisäkeskusteluja rahaston yksityiskohdista. Suurena vaarana on, että keskustelun uudelleen avaaminen tuhoaa kompromissiratkaisun, jonka jäsenmaat saavuttivat kuluneen vuoden aikana rahaston arkkitehtuurista ja toimintatavoista.
Positiivista sen sijaan on, että kokouksen puheenjohtaja Maite Nkoana-Mashabane halusi henkilökohtaisesti luotsata rahastokeskustelua eteenpäin. EU ja kansalaisjärjestöt toivovat, että puheenjohtajamaa turvaa rahaston toimeenpanon Durbanissa.
***
Palapeli alkaa siis hiljalleen hahmottua. Pitää kuitenkin muistaa, että neuvottelijat ovat yhä paljon vartijoina: pussillinen tärkeitä palasia heitetään pöydälle vasta viikonloppuna, kun ensimmäisen kokousviikon neuvotteluiden pohjalta laaditut tekstit lyödään tiskiin.
Toivotaan, että huippukokousosuuden alkaessa ministereiden tarvitsee enää loksautella valmiit kokonaisuudet kiinni toisiinsa: kenties meillä on viikon päästä edessämme kuva, jota koko maailman on ilo katsella.

YK:n ilmastosopimuksen 17. osapuolikokous (COP17) järjestetään Etelä-Afrikan Durbanissa 28.11.–9.12.2011. Lisätietoa Kepan Durban-sivulla.