“Viimeisen reilun 200 vuoden aikana olemme rakentaneet fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan sivilisaation. Nyt meidän täytyy muuttaa se täysin.”
Antropologi Jason Hickel ei säästellyt sanojaan puheessaan lokakuun Beyond Growth -konferenssissa Helsingissä. Hickelin mukaan tämänhetkiset yritykset ratkaista ilmastokriisi ovat kerta kaikkiaan riittämättömiä.
“Meidän täytyy hylätä ajatus, että vihreä kasvu on tie ulos tästä sotkusta”, Hickel toteaa haastattelussa puheensa jälkeen.
Usko vihreään kasvuun jatkuu vahvana, vaikka ekologiset kriisit ympärillämme syvenevät. Sen logiikka menee kutakuinkin näin: kunhan teknologia kehittyy, energiatehokkuus paranee ja uusiutuva energia korvaa fossiilisen, talous voi kasvaa kuormittamatta ympäristöä kestämättömällä tavalla.
Vielä muutamia vuosia sitten tällainen usko vihreään kasvuun oli jollain tavalla ymmärrettävää, koska tieteellistä näyttöä oli niin vähän, Hickel sanoo. Nyt näyttöä kuitenkin on.
“Kymmenet tutkimukset ovat tarkastelleet aihetta, ja vastaus on itse asiassa todella selvä. Tiedeyhteisö on poikkeuksellisen yksimielinen siitä, ettei vihreää kasvua ole mahdollista saavuttaa.”
Tavoiteltu talouskasvun irtikytkentä materiaalien käytöstä ja päästöistä ei yksinkertaisesti ole saavutettavissa, Hickel selittää. Materiaalien käyttö on kyllä mahdollista saada kasvamaan hitaammin kuin talous, mutta laskemaan sitä ei saa talouskasvun aikana.
Päästöt voivat hyvässä tapauksessa jopa laskea talouden kasvaessa. Niitä ei kuitenkaan pystytä vähentämään talouskasvun yhteydessä tarpeeksi nopeasti, jotta lämpeneminen saataisiin rajoitettua 1,5 asteeseen. Kasvava talous vaatii jatkuvasti lisää energiaa, joka on helpointa saada fossiilisista polttoaineista, ei uusiutuvista lähteistä.
“Mitä enemmän taloutta kasvatetaan, sitä enemmän käytetään energiaa. Mitä enemmän energiaa käytetään, sitä vaikeampaa se on tuottaa uusiutuvilla vaihtoehdoilla”, Hickel selittää.
Aika ottaa käyttöön BKT:lle vaihtoehtoiset mittarit
Jos vihreä kasvu ei ole enää varteenotettava vaihtoehto, on keksittävä jotain muuta.
“Jos emme voi turvautua vihreään kasvuun, meidän pitää kehittää täysin erilaisia tapoja järjestää talous, jotta se ei vaadi kasvua tuottaakseen ihmisille hyvinvointia. Se on haasteemme tällä vuosisadalla”, Hickel sanoo.
Hän käsittelee aihetta uusimmassa kirjassaan, The Divide: A Brief Guide to Global Inequality and its Solutions.
Yksi tapa päästä eteenpäin on luopua bruttokansantuotteesta (BKT) edistyksen mittarina. Hickel muistuttaa, että BKT on viimekädessä vain pääoman hyvinvoinnin mittari.
“Jotenkin meille on uskoteltu, että meidän pitäisi käyttää pääoman hyvinvoinnin mittaamiseen suunniteltua indikaattoria mittaamaan meidän kaikkien hyvinvointia, aivan kuin näiden kahden asian välillä olisi yhteys, mutta sellaista ei ole.”
Hickel käyttää Yhdysvaltoja esimerkkinä. Siellä BKT on kasvanut huimasti 1970-luvulta nykypäivään, mutta samaan aikaan köyhyys on lisääntynyt ja monien palkat ovat laskeneet.
Samankaltainen kehitys näkyy myös muualla: BKT jatkaa kasvuaan, mutta monet sosiaaliset indikaattorit pysyvät paikallaan tai laskevat.
Hyvä uutinen on, että yhä useampi tunnustaa BKT:n ongelmat. Se tarjoaa meille mahdollisuuden muutokseen.
“Nykyään kukaan ei kiistä, että tarvitsemme erilaisia indikaattoreita. Jopa oikeisto kannattaa tätä, koska kaikki tietävät, että BKT on järjenvastainen mittari”, Hickel sanoo.
Pelkkä BKT:sta puhuminen ei kuitenkaan riitä.
Vuonna 2008 Ranskan silloinen presidentti Nicolas Sarkozy kutsui koolle joukon talousasiantuntijoita, mukaan lukien Nobel-voittajat Joseph Stiglitzin ja Amartya Senin. Asiantuntijat muodostivat komission pohtiakseen, miten yhteiskunnan edistystä voitaisiin mitata paremmin kuin BKT:lla. Vuotta myöhemmin komissio tuotti raportin päätelmistään.
“Mikään ei tietenkään muuttunut”, Hickel toteaa.
Raportti esitteli liudan suosituksia mittareiden muuttamisesta, mutta talouden rattaat pyörivät eteenpäin entiseen tapaan.
“On naiivia toivoa, että pelkästään mittaamalla jotain muuta, kaikki muuttuu. Se on tärkeä ensimmäinen askel ja sen täytyy tapahtua, mutta se ei riitä itsessään.”
Vähemmän materiaalia ja energiaa
Jos haluamme oikeasti hillitä uhkaavaa moniulotteista ekologista kriisiä, meidän on puututtava materiaalien ja energian käyttöön poliittisin keinoin, Hickel uskoo.
“Toivoisin, että jokainen ympäristö- ja ilmastojärjestö alkaisi miettiä materiaalista läpisyöttöä.”
Yksi keino vähentää materiaalien käyttöä on pidentää tuotteiden käyttöikää kieltämällä yrityksiä valmistamasta tuotteita, jotka on tarkoitettu hajoamaan nopeasti. Tätä kutsutaan tuotteiden suunnitelluksi vanhenemiseksi.
Lisäksi tulisi velvoittaa yritykset pidentämään tuotteiden takuita, turvata kuluttajien oikeus korjata tuotteitaan ja vähentää kulutukseen kannustavaa mainontaa julkisissa tiloissa.
Ilman tiukempaa lainsäädäntöä esimerkiksi teknologiayritykset voivat kaupata tuotteita, joilla on tarkoituksella lyhyt käyttöikä ja joita on mahdoton korjata itse. Tällöin kuluttajan on pakko viedä rikkinäinen laite valmistajalle, joka saattaa veloittaa korjauksesta melkein yhtä paljon kuin uudesta laitteesta.
“Uuden ostamisesta tulee rationaalista, vaikka heität pois täysin hyvän laitteen aivan turhaan”, Hickel selittää.
Lainsäädäntöä uudistamalla korjaaminen tulisi helpommaksi ja tuotteet kestäisivät pidempään. Se vähentäisi tuotannon kuormittavuutta monessa kohdassa. Tuloksena olisi paitsi vähemmän tuotteita, myös vähemmän kuljetusta laivoilla, rekoilla ja lentokoneilla sekä vähemmän kauppatilaa tuotteiden myyntiin.
“Koko järjestelmä voi kutistua, kun tällaista tarpeetonta haaskausta vähennetään”, Hickel sanoo.
Materiaalien käytön pienentäminen vähentäisi myös energiankäyttöä, mikä taas helpottaisi uusiutuvaan energiaan siirtymistä ja ilmastonmuutoksen hillintää. Lisäksi se auttaisi torjumaan monia muita ekologisia ongelmia.
“Luonnon monimuotoisuuden katoaminen, metsäkato, maaperän köyhtyminen. Materiaalien liikakäyttö on kaiken tämän taustalla.”
Hickel uskoo, ettei materiaalien käytön vähentämisellä olisi haitallisia vaikutuksia kuluttajille. Olisimme pikemminkin nykyistä tyytyväisempiä, koska tavaramme kestäisivät pidempään.
“Säästäisimme aikaa, rahaa ja turhautumista, ja meillä olisi edelleen pääsy tarvitsemiimme tuotteisiin.”
Yritykset sen sijaan saattaisivat olla vähemmän tyytyväisiä.
“Tottakai tämä on sellaisten yritysten intressejä vastaan, jotka hyötyvät suunnitellusta vanhenemisesta. Ne tulevat vastustamaan tätä tosissaan.”
Onko meillä varaa?
Hickelin ehdottamat uudistukset eivät jää tähän. Hän kehottaa päättäjiä myös lyhentämään työviikkoa, vähentämään eriarvoisuutta ja laajentamaan julkisia palveluita. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on suojella kaikkia hyödyttävää yhteisvarantoa (englanniksi commons), kuten julkista terveydenhuoltoa ja joukkoliikennettä.
“Mitä enemmän pystymme laajentamaan yhteisvarantoa, sitä vähemmän ihmiset tarvitsevat yksityisiä tuloja elääkseen hyvää elämää”, Hickel selitti puheessaan Beyond Growth -konferenssissa.
Onko tämä mahdollista? Kuinka julkinen sektori pystyy tarjoamaan enemmän hyvää, jos talouskasvusta luovutaan?
Hickelin mukaan rahoitus ei ole ongelma. Voimme hyödyntää yhteiskunnan nykyistä eriarvoisuutta jakamalla olemassa olevaa varallisuutta tasaisemmin. Päättäjät voivat muun muassa nostaa kaikkein rikkaimpien tuloveroa ja velvoittaa suuret yritykset käyttämään osan tuloistaan rahoittaakseen tärkeitä julkisia hankkeita, joilla lisätään esimerkiksi uusiutuvaa energiaa.
Hickel muistuttaa myös, että nykyiset yhteiskuntamme ovat oikeastaan todella varakkaita. Jos Iso-Britannia pystyi rakentamaan yhden maailman parhaista hyvinvointijärjestelmistä toisen maailmansodan jälkeen BKT:n ollessa huomattavasti nykyistä alempana, miksemme pystyisi siihen nyt?
“Meidän pitää oikeasti päästä eroon ajatuksesta, että meillä ei ole tarpeeksi rahaa tähän. Se on valetta”, Hickel sanoo.
Hän kääntää asetelman päälaelleen: BKT:n jatkuva kasvu ei itse asiassa tue hyvinvointivaltiota vaan pikemminkin uhkaa sitä kaventamalla yhteisvarantoa. Mitä enemmän BKT:ta kasvatetaan, sitä enemmän yhteisvarantoa otetaan pois yhteisestä käytöstä, Hickel selittää. Näin käy esimerkiksi, kun terveyspalveluita yksityistetään.
Toisaalta jos yhteisvarantoa laajennetaan, se saattaa pienentää BKT:ta tuottaen kuitenkin paljon hyvinvointia.
“Jos Yhdysvallat siirtyy julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään, BKT tietysti laskee, koska terveydenhuoltomarkkinat ovat valtavat tällä hetkellä. Ihmisten hyvinvointi ja toimeentulo paranisivat silti selvästi sen ansiosta”, Hickel selittää.
Maailmantalouden sääntöjä muutettava
Vaatimus siirtyä kasvunjälkeiseen talouteen koskee etusijassa rikkaita maita. Materiaalien ja energian käytön pitää edelleen nousta köyhimmissä osissa maailmaa, jotta ihmisten hyvinvointi voidaan turvata, Hickel selittää. Perusasiat kuten veden- ja sähkönsaanti, terveydenhuolto ja koulutus vaativat kaikki materiaaleja ja energiaa.
Jotta köyhät maat voisivat kasvattaa kulutustaan, rikkaiden maiden on vastaavasti pienennettävä omaa materiaalista jalanjälkeään.
“Oikeudenmukainen siirtymä edellyttää, että rikkaat maat vähentävät materiaalista läpisyöttöään ja luovat ekologista tilaa, jotta köyhät maat voivat tyydyttää ihmisten perustarpeet”, Hickel sanoo.
Perustarpeiden tyydyttäminen vaatii ekologisen tilan lisäksi tietysti myös taloudellisia resursseja. Sitä varten varallisuuden on jakauduttava nykyistä tasaisemmin globaalissa taloudessa.
“Valtaosa maailmantalouden työvoimasta ja resursseista otetaan köyhistä maista, mutta ne saavat silti vain murto-osan maailmantalouden luomasta tulosta. Rikkaat maat omivat loput monien epäreilujen käytäntöjen avulla”, Hickel selittää.
Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi epäoikeudenmukaiset kauppasopimukset, kansainvälinen verovälttely, maa-alueiden anastus ja suuryritysten hyödyntämä halpatyövoima.
Hyvä uutinen on, että näitä käytäntöjä voidaan muuttaa niin, että taloudelliset hyödyt jakautuvat tasaisemmin ja köyhät maat saavat reilumman osuuden globaalista BKT:sta. Muutos olisi Hickelin mukaan myös ekologisesti hyödyllinen.
“Kun rikkaat maat joutuvat maksamaan enemmän resursseista, joita ne ottavat globaalista etelästä, ne myös vähentävät ottamiaan määriä.”
Muutoksen merkkejä
Hickelin ehdottamien muutosten lista on pitkä ja vaativa, ja ne kyseenalaistavat olemassa olevan talousjärjestelmän perusteitaan myöten. Hän onkin avoimesti myöntänyt, etteivät muutokset sovi yhteen kapitalismin nykyisen muodon kanssa.
Hickel on silti toiveikas. Hän pitää hyvänä merkkinä sitä, että vaikutusvaltaiset poliittiset tahot, kuten ilmastonmuutospaneeli IPCC ja jotkut puolueet, ovat alkaneet tuoda esiin kasvunjälkeisen talouden periaatteita. Myös esimerkiksi Uuden-Seelannin ja Skotlannin hallitukset ovat vähentäneet BKT:n painottamista politiikassaan.
“Kun Uusi-Seelanti sitoutui arvioimaan uudelleen BKT:n asemaa edistyksen indikaattorina, se todella avasi tilaa keskustelulle siitä, miltä talous näyttää, jos se ei tavoittele kasvua”, Hickel sanoo.
Hickel uskoo, että ihmiset eivät todellisuudessa kannata nykyistä talousjärjestelmää.
“Tiedämme mielipidekyselyjen perusteella, että ihmiset haluavat talouden luovan ekologista vakautta, kunnollista työtä, reilua palkkaa ja onnellisuutta. Taloutta ei ole tosiasiassa suunniteltu tavoittelemaan mitään näistä, mikä kertoo mielestäni siitä, että demokraattinen tahto ja nykyinen talous ovat ristiriidassa.”
Ongelma on, että avointa, demokraattista keskustelua talouden prioriteeteista ei käydä. Hickelin mielestä tehtävämme on nyt aloittaa keskustelu siitä, mitä ihmiset haluavat taloudelta, ja uudistaa talouspolitiikkaamme sen mukaan.
“Takaan, että sellainen talous, josta on keskusteltu demokraattisesti ja joka on järjestetty demokraattisesti, näyttää täysin erilaiselta kuin talous, joka meillä on nykyisin”, hän toteaa.