Kehitysyhteistyö – hurskastelua?

Taannoin eräs kollegani pohjoismaisessa kokouksessa totesi tai oikeastaan teki minulle heiton, haasteen toteamuksella: ”Kyllä koko kehitysyhteistyö on vähän hurskastelua.”

Teksti: Ritva Semi

Tavallisesti otan kopin ja alan vaatia perusteluja, mutta tällä kertaa asia jäi hautumaan päähäni, ja onkin pyörinyt siellä nyt viikkoja. Olen ajatellut tuota väitettä useasti koska heitto tuli henkilöltä, asiantuntijalta, joka liikkuu ja toimii vahvasti erilaisissa kansainvälisissä yhteisöissä.Mitä kehitysyhteistyö oikeastaan on ja miksi kukin meistä toimii tällä työkentällä? Onko kehitysyhteistyö saralla toimiminen vähemmän vai enemmän itsekästä kuin muu kansainvälinen toiminta?Itse olen noin 20 vuotta toiminut kehitysyhteistyön ja kansainvälisen toiminnan parissa. OAJ tukee ja toteuttaa kehitysyhteistyötä vahvistamalla kehitysmaiden opettajajärjestöjä, lähinnä Afrikassa. OAJ:n työ on osa maailmanlaajuisen opettajajärjestöliikkeen työtä. Näissä verkostoissa ja matkustellessa olen nähnyt ja kohdannut monenmoista suomalaista ja kansainvälistä kehitysyhteistyöntekijää ja järjestöä.Isoin osa kohtaamisistani ihmisistä ja järjestöistä on vakuuttanut minut siitä, että henkilöt ja järjestöt todella vahvasti, koko sydämellään, ajattelevat ja toimivat saadakseen aikaan yhteiskunnallista muutosta, köyhyyden vähentämistä, koulutuksen ja terveydenhuolto-olojen parantamista, reilua kauppaa, ihmisoikeuksia, kansalaisjärjestöoikeuksia, ay-oikeuksia. Tekevät siis intohimoisesti töitä paremman maailman puolesta.***Mutta on pakko sanoa, että kohtaamieni toimijoiden joukossa on kuitenkin myös järjestöjä ja ihmisiä, joista on kiva työskennellä, jopa ”puuhastella”, kehitysmaassa, nauttia etuoikeutetun asemasta ja oikeuksista, saada vähän vaihtelua elämään, uusia tuulia arkityöhön, saada omaan ansioluetteloon yksi ulkomaan kokemus lisää, työllistää itse itsensä.Kehitysyhteistyön sektorin itsekkäästä puolesta kertoo paljon se, että meillä on laaja joukko järjestöjä, jotka toimivat tällä sektorilla, jopa useampi kattojärjestö. Monet näistä järjestöistä ovat kovin pieniä ja yhden asian liikkeitä, taistelevat samoista avustusrahoista ja samasta elintilasta, samasta näkyvyydestä, samasta poliittisesta vaikuttavuudesta, painoarvosta. Tätä taustaa vasten on välillä vaikea nähdä ja löytää kehitysyhteistyön perustavoitetta.No olisiko kansalaisjärjestöjen toteuttama kehitysyhteistyö vaikuttavampaa ja tuloksellisempaa, jos toimivat järjestöt tekisivät enemmän yhdessä tai jopa yhdistyisivät suuremmiksi kokonaisuuksiksi? Näin on ja näin ei ole. Isossa kokonaisuudessa saadaan helposti hallinnolliset rakenteet niin mahtavaksi, että ne nielevät ison osan kokonaisrahoituksesta. Toisaalta pieni järjestö toimii usein vain vapaaehtoisvoimin, jolloin jatkuvuus ja kestävyys ovat koetuksella vaikka intohimo on vahva.Suuri järjestö ei ole itsetarkoitus. Mutta pienenpienen yhdistyksenkin pitäisi joskus miettiä, ketä se ihan oikeasti pystyy auttamaan ja palvelemaan.Järjestön koko ei varmasti ole tärkein tehokkuuden tekijä, mutta avoimuus ja yhteistyöhalukkuus on. Järjestöjen tulisi tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden nimissä olla kiinteässä yhteistyössä muiden samassa maassa, samalla sektorilla toimivien tahojen kanssa. Jokaisella kehitysyhteistyön piirissä olevalla järjestöllä tulisi olla eettisenä periaatteena yhteistyö ja yhdessä tekeminen. Pitäisi kirkastaa järjestön toiminta kehitysmaassa ja kotona – kysyä miksi ja miten – ettei työllä olisi hurskastelun kaapu.Kirjoittaja on OAJ:n erityisasiantuntija ja Kepan varapuheenjohtaja.