Järjestöjen sosiekonomiset toimintaedellytykset ovat Tansaniassa heikot Kuva: Järjestöjen sosiekonomiset toimintaedellytykset ovat Tansaniassa heikot

Järjestöjen on otettava ja ansaittava tilansa

Kansalaisjärjestöt eri puolilla maailmaa ovat haasteen edessä: toimintatila kapenee useissa maissa ja julkinen rahoitus laskee. Yhteiskunnallista muutosta ajavien järjestöjen on entistä vaikeampi saada rahoitusta. Ennusteiden mukaan kuvattu trendi on muodostumassa pysyväksi.

Teksti: Kirsi Koivuporras-Masuka Kuva: Kirsi Koivuporras-Masuka

Suunnilleen seitsemän vuotta sitten hörpin aamukahvia Töölönkadun kimppa-asunnossa ja tutkin Hesarin kokoaukeaman grafiikkaa investointipankki Lehman Brothersin kaatumisesta. Finanssikriisi oli vasta pääsemässä vauhtiin, mutta pian uutisoitiin maailmantalouden menneen rikki.Talouskriisi polkaisi liikkeelle sarjan muutoksia, jotka ovat paljastuneet perustavanlaatuisiksi ja potentiaalisesti pysyviksi. CIVICUS toteaa hiljattain julkaistussa State of Civil Society -raportissa, että talouden kriisin seurauksena useat valtiot ovat ryhtyneet yksipuolisesti uudelleenmäärittelemään sosiaalista vastuutaan ja suhdettaan kansalaisiin.Se on johtanut kansalaisaktivismin lisääntymiseen, mutta myös murentanut luottamusta valtioiden ja kansalaisyhteiskuntien välillä, minkä seurauksena valtioiden halu kontrolloida muutosta ajavia kansalaisjärjestöjä- ja liikkeitä on lisääntynyt.Muutokset heijastuvat myös kansalaisjärjestöjen rahoitukseen: kehitysrahoitus on murroksessa samalla kun perinteisten rahoittajavaltioiden jakama tuki omien maidensa kansalaisjärjestöille laskee. Globaaliksi trendiksi on muodostunut se, että yhteiskunnallista muutosta ajavien järjestöjen on vaikeampi saada rahoitusta kuin esimerkiksi palveluita tuottavien, vallitseviin poliittisiin oloihin mukautuvien kansalaisjärjestöjen.Tulevaisuudessa apua keskitetään todennäköisesti aiempaa harvempiin maihin. CIVICUS nostaa esiin Charities Aid Foundationin (CAF) tekemän arvion, jonka mukaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maista kaksi kolmasosaa saa tulevaisuudessa vähemmän tukea.***Monessa globaalin etelän maassa iso osuus kansalaisjärjestöjen rahoituksesta tulee ulkomaisilta rahoittajilta tai järjestöt ovat käytännössä riippuvaisia ulkomaisesta tuesta, kuten on esimerkiksi valtaosa tansanialaisista järjestöistä.EU:n tekemän selvityksen mukaan 42 prosenttia tansanialaisten kansalaisjärjestöjen rahoituksesta tulee ulkomaisilta rahoittajilta. Vähiten riippuvaisia ulkomaisesta tuesta ovat uskonnolliset ja ammatilliset järjestöt, pahiten taas vaikuttamistyötä tekevät järjestöt: 84 prosenttia kansalaisoikeuksia ajavien, ympäristökysymyksiin keskittyvien ja poliittista vaikuttamistyötä tekevien järjestöjen rahoituksesta tulee ulkomaisista lähteistä.CIVICUSin selvityksen mukaan rahoittajista on tulossa entistä varovaisempia ja konservatiivisempia, johtuen siitä, että julkinen kehitysapua heijastelee aina, enemmän tai vähemmän, rahoittajamaiden omaa poliittista tilannetta ja ilmapiiriä.CIVICUS nostaa esiin kehitysasiantuntija ja järjestökehittäjä Alan Fowlerin ennusteen, jonka mukaan virallista kehitysapua kohdennetaan entistä kapeammalle sektorille, ääriliikkeiden vastaiseen työhön, ja alueille, joissa rahoittajamaalla on omia taloudellisia ja poliittisia intressejä, sekä sektoreille, joiden rahoittaminen voi sivutuotteena hyödyttää rahoittajaa itseään.Lisäksi useissa virallista kehitysapua antavissa maissa valtion roolia halutaan kaventaa ja niissä haetaan tapoja, joilla nykyisiä julkisia palveluita voidaan korvata markkinavetoisilla, yksityisen sektorin tuottamilla palveluilla. Tämä arvopohja ikään kuin vuotaa nyt myös kehityspolitiikkaan ja kehitysyhteistyön käytännön ratkaisuihin.***Olemmekin tilanteessa, jossa järjestöt paitsi hakevat yhteistyötä ja rahoitusta yrityksiltä, myös kilpailevat yksityisen sektorin kanssa rahoituksesta ja toimintatilasta. YK:n erityisraportoija Maina Kiai julkaisi hiljattain raportin, jossa vertaillaan yritysten ja kansalaisjärjestöjen toimintaympäristöjä.Tulosten mukaan yritykset toimivat verrattain paremmissa olosuhteissa kuin kansalaisjärjestöt. Tämä johtuu pääosin siitä, että valtiot käyttävät valtavasti aikaa ja energiaa luodakseen yrityksille suotuisan toimintaympäristön samaan aikaan, kun ne tekevät vain vähän parantaakseen kansalaisyhteiskunnan tilaa.Oman mausteensa muuttuvaan kehityskenttään tuovat uudet rahoittajat, BRICS-maat. Erityisesti Kiina ja Venäjä ovat molemmat maita, joissa kansalaisyhteiskunnan toimintatila on rajattu. Näillä mailla tuskin on suurta intressiä vahvistaa globaalin etelän maiden kansalaisyhteiskuntia tai esimerkiksi rahoittaa ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa.***Positiivisena voidaan nähdä se, että DAC-maiden jakamasta kehitysavusta aiempaa pienempi osa menee nykyään maiden omille kansalaisjärjestöille, mikä on tasa-arvoistanut kansalaisyhteiskuntia globaalilla tasolla. Toisaalta tämä kehitys haastaa pohjoisen kansalaisjärjestöjä sekä kansainvälisiä järjestöjä miettimään uudelleen omaa rooliaan ja suhdettaan etelän järjestöihin.Toisaalta voidaan väittää, että virallinen kehitysapu on aina ollut sovinnaista ja vallitsevat valtasuhteet säilyttävää – ja rahoitus on osaltaan ohjannut kansalaisjärjestöjen toimintaa. Niistäkin on tullut sovinnaisia, osa apujärjestelmää.”Liian moni meistä, jotka toimimme osana järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa – minä mukaan lukien – on ajautunut erilleen niistä voimista, jotka puskevat eteenpäin syvää yhteiskunnallista muutosta. Käsityksemme siitä, mikä on mahdollista, on kaventunut huomattavasti”, paukauttaa CIVICUSin toiminnanjohtaja Dhananjayan Sriskandarajah Guardianissa jo reilu vuosi sitten julkaistussa blogissaan.Sriskandarajahin viesti on selvä: että voisimme saada aikaan radikaalia poliittista muutosta, meidän tulee rakentaa alhaalta ylöspäin. Täytyy tukea ihmisiä järjestäytymään ja ajamaan muutosta.***Kansalaisyhteiskunnan polarisoituminen on esimerkiksi yksi Tansanian kansalaisyhteiskunnan heikkouksista. Enemmistö kansalaisyhteiskunnan toimijoista on rekisteröitymättömiä, yhteisötason toimijoita, joiden yhteydet kansalaisyhteiskunnan eliittiin: vakiintuneisiin, toimintakykyisiin ja hyvin resursoituihin, pääasiassa Dar es Salaamissa toimiviin järjestöihin ovat heikot tai olemattomat.Toisaalta taas vaikuttamistyötä tekevien, kansallisen tason järjestöjen ja järjestöverkostojen riippuvuussuhde rahoittajista on kaikkein syvin ja niiden jäsenpohja heikoin. Ne ovat tottuneet toimimaan ylhäältä alaspäin, ennemminkin tehden asioita yhteisöjen puolesta kuin toimimalla niiden kanssa.Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen edellyttäisi muun muassa vahvempien linkkien luomista eritasoisten toimijoiden välille, uudenlaisen yhteistyön rakentamista, jossa järjestöt itse hyödyntäisivät kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta ja eritasoisten toimijoiden vahvuuksia sen sijaan, että se koettaisiin ongelmaksi tai taakaksi.Kukaan muu ei myöskään puolusta kansalaisyhteiskunnan tilaa ja toimintavapautta järjestöjen puolesta.Vastaus kansalaisyhteiskunnan kriisiin saattaa siis hyvinkin löytyä kansalaisyhteiskunnan sisältä. Toimintaympäristön muutos haastaa meitä järjestötoimijoita uudistumaan ja selkiyttämään identiteettiämme. Miksi kansalaisyhteiskunnalla on merkitystä? Mikä on meidän roolimme yhteiskunnassa ja mikä sen pitäisi olla?Ja keiden kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää se?