EU:n yritysvastuudirektiivi etenee – Fingo: ”Tämä on merkittävä alku”

”Olemme iloisia ja huojentuneita, että yritysvastuudirektiivi etenee maaliviivaa kohti – vaikkakin se tapahtuu vesittyneenä”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen.

EU:n jäsenmaat äänestivät perjantaina 15. maaliskuuta yritysvastuudirektiivin puolesta. Direktiiviesitys sai äänestyksessä taakseen riittävän enemmistön EU:n jäsenmaita.

Yritysvastuudirektiivi esimerkiksi velvoittaa suuria yrityksiä selvittämään toimintaansa liittyvät haitalliset ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset sekä puuttumaan niihin.

”Olemme iloisia ja huojentuneita, että yritysvastuudirektiivi etenee maaliviivaa kohti – vaikkakin se tapahtuu vesittyneenä. Tämä on kaiken kaikkiaan merkittävä alku. Tulevina vuosina on tärkeää seurata direktiivin käytännön toteutusta. Sen pohjalta tulee kehittää toimintaa ja nostaa kunnianhimon tasoa”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen.

”Toivomme, että direktiivillä on kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia niin ihmisoikeuksien, ympäristön kuin myös vastuullisesti toimivien suomalaisten yritysten näkökulmasta. Direktiivi on keino tarttua niin lapsityövoiman käyttöön, työvoiman hyväksikäyttöön kuin ekosysteemien vahingoittamiseen”, Hakkarainen jatkaa.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ilmoitti maaliskuussa Suomen äänestävän EU:n yritysvastuudirektiivin puolesta. Orpo ilmoitti, että Suomi on saanut direktiiviin läpi muutoksia ryhmäkannetta koskevaan artiklaan.

Aiemmin Suomi oli linjannut, että voisi pidättäytyä äänestämästä direktiivin puolesta osana suurempaa jäsenmaiden joukkoa.

”Hienoa, että Suomi valitsi seisoa historian oikealla puolella – ihmisoikeuksien, ympäristön ja vastuullisesti toimivien yritysten rinnalla. Me kehitysjärjestöt kiitämme tästä hallitusta, vaikkakin toivoimme, että Suomi olisi ollut valmis tukemaan direktiiviä ilman tätä muutosta, joka heikentää uhrien oikeussuojaa”, Hakkarainen kuvailee.

Myös kansalaisjärjestö Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér kuvaili järjestön tiedotteessa hetkeä historialliseksi.

“Monet vastuulliset yritykset ovat jo toimineet tämänsuuntaisesti. Nyt vastuuttomuudella kilpailuetua tavoitelleet yritykset pakotetaan samaan. Tämä muuttaa maailmaa tuntuvalla tavalla paremmaksi. Työ direktiiviin korjaamiseksi on kuitenkin aloitettava välittömästi”, Finér sanoo järjestön tiedotteessa.

Lisätietoja:

Finnwatchin tiedote: https://finnwatch.org/fi/uutiset/jaesenmaat-hyvaeksyivaet-yritysvastuudirektiivin

Haastattelupyynnöt:

Outi Hakkarainen 

Kestävän talouden asiantuntija, Fingo 

+358 50 317 6728 / outi.hakkarainen@fingo.fi