Video: Eriarvoisuuden ei ole pakko olla tulevaisuutta

Tuoreella videolla kuullaan kokemuksia eriarvoisuudesta sekä etelän että kotimaan perspektiivistä. Katso video ja osallistu keskusteluun!

Teksti: Outi Puukko

Kun panamalaiseen alkuperäiskansaan kuuluvan Candido Mezuan äiti aloitti koulun, raahattiin hänet hiuksista ulos – konkreettinen esimerkki eriarvoisuudesta, johon liittyvät tunteet ovat hyvin samankaltaisia kaikkialla maailmassa, vaikka kokemukset ovat erilaisia.Eriarvoisuus näkyy taloudellisten resurssien epätasaisena jakautumisena sekä mahdollisuuksissa osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa.***YK:n uusien kestävän kehityksen tavoitteiden kannalta yksi oleellisimmista kysymyksistä on, miten eriarvoisuuden globaali kasvu pysäytetään.Kansalaisjärjestöt kampanjoivat nyt syyskuussa YK:n yleiskokousviikon alla sen puolesta, ettei eriarvoisuuden ole pakko olla tulevaisuutta. Klikkaa itsesi mukaan kansainvälisen Beyond 2015 -verkoston kampanjaan tästä.***Eriarvoisuus on tänä vuonna pääteemana myös Kepan kehityspoliittisessa päivässä 11. marraskuuta. Merkitse päivä kalenteriisi ja tule mukaan keskusteluun!LisätietoaBlogi: Mitä kuuluu globaalille kestävän kehityksen agendalle?Beyond2015.org