2017-04-puoliväliarvio-tem
Kepan globaalitarkastaja vei työ- ja elinkeinoministeriöön puoliväliarvion Kuva: Kepan globaalitarkastaja vei työ- ja elinkeinoministeriöön puoliväliarvion

Veropolitiikka ei anna aihetta hymyyn hallituksen puoliväliarviossa

Verovälttely on ollut näkyvästi esillä tällä hallituskaudella. Panaman paperit -tietovuoto osoitti, kuinka laajalle veroparatiisitalouden lonkerot ulottuvat, ja Euroopan komissio on tuupannut jäsenmaiden käsiteltäväksi veronkiertoa torjuvan aloitteen toisensa perään.

Teksti: Lyydia Kilpi Kuva: Anna-Stiina Lundqvist/Kepa

Hallituksesta on kuulunut tiukkojakin sanoja verovälttelyä vastaan, mutta toimet ovat olleet parhaimmillaankin puolivillaisia. Porsaanreikien tukkiminen ja avoimuuden lisääminen on nähty hallinnollisena taakkana, joka haittaa liiketoimintaa. Samalla on unohtunut, että aggressiivinen verosuunnittelu syö varoja koulutukselta, terveydenhoidolta ja muilta julkisilta palveluilta sekä heikentää pienempien yritysten kilpailukykyä.

Annamme ruusuja ulkoministeriölle, joka on sitoutunut kehitysmaiden verotuskyvyn vahvistamiseen. Kehitysrahoittaja Finnfundin verovastuullisuuteen tosin ollaan heräämässä vasta Finnwatchin selvityksen aiheuttaman kohun myötä, vaikka järjestöt ovat jo pitkään vaatineet kiinnittämään asiaan huomiota.

***

Kehitysyhteistyössä lausutaan hienoja sanoja ministeriörajat ylittävästä johdonmukaisuudesta, mutta valtiovarainministeriössä ja työ- ja elinkeinoministeriössä ei taideta olla kuulolla. Globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta hallituksen veropolitiikan suurin ongelma on, ettei toiminnan vaikutuksia ulkomaailmaan huomioida käytännössä lainkaan. Tässä olisi nyt kokoomuslaisen kahvipöytäkeskustelun paikka kehitysministeri Mykkäsellä ja valtiovarainministeri Orpolla.

Hyvä esimerkki johdonmukaisuuden puutteesta on Suomen kanta julkiseen maakohtaiseen veroraportointiin. Jos monikansalliset suuryritykset velvoitettaisiin julkistamaan paljonko ne maksavat veroa kuhunkin toimintamaahan sekä perustiedot toiminnastaan näissä maissa, helpottuisi aggressiiviseen verosuunnitteluun puuttuminen huomattavasti. EU voisi käyttää hauiksiaan vaatiakseen kaikkia alueellaan toimivia yrityksiä julkaisemaan tiedot. Tästä hyötyisivät myös kehitysmaat, joissa yrityksillä on toimintaa.

Tällaisella raportointivelvoitteella olisi suuri merkitys veropennosia kipeästi kaipaaville kehitysmaille, jotka kärsivät suuryritysten verovälttelystä kaikkein eniten. Asian edistäminen olisi Suomelle vieläpä aivan ilmaista! EU:ssa käsitellään parhaillaan maakohtaista raportointia. Hallitus päätti valitettavasti tukea suppeaa raportointia, jonka piirissä olisivat vain EU-maat ja valikoidut veroparatiisit.

Skarppaamisen paikka on myös pääministeri Sipilällä. Valtionyhtiöiltä kiellettiin vuosi sitten aggressiivinen verosuunnittelu, mutta määritelmän piirissä ovat käytännössä vain järjestelyt, jotka ovat joka tapauksessa laittomia. Valtionyhtiöiden löperöä veroraportointiohjetta ei ole päivitetty. Valtio-omisteiset yhtiöt jatkavat verokikkailuaan entiseen malliin, esimerkkeinä tästä Fortum ja Finnfund.

***

Taloudellisen avoimuuden edistämisessä hallituksen suoritus on ristiriitainen. Ehdotus arvopapereiden hallintarekisteröinnin ulottamisesta suomalaisiin sijoittajiin oli mahalasku. Toisaalta hallitus petrasi viime vuoden lopulla esittämällä julkista rekisteriä yritysten todellisista omistajista. Kunhan hallintarekisteri pysyy haudassaan, voidaan hallituksen sanoa suoriutuneen varsin kohtuullisesti omistusten avoimuuden osalta.

Hallituksella on vielä kaksi vuotta aikaa osoittaa ymmärtävänsä, että veropaon tukkiminen on paitsi Suomen etu, myös osa meidän globaalia vastuutamme. Haluamme muistuttaa hallitusta siitä, että joskus suuryritysten suuntaan kumartaessa tulee pyllistäneeksi kansalaisille. Verolainsäädännön ja avoimuuden kehittämisessä on aika asettaa yhteiskunnallinen etu yksittäisten yritysten lyhyen aikavälin intressien edelle.

Hallituskauden puolivälissä Kepan asiantuntijat arvioivat hallituksen toimia globaalin oikeudenmukaisuuden edistäjänä. Tempaukseen liittyvät myös aiheesta tehty katugallup sekä ministeriöille jaetut todistukset.

,