Suuri osa — ellei enemmistö — Kiinassa toimivista ulkomaisista yrityksistä tekee vuodesta toiseen tappiota.
”Miksi siellä sitten kannattaa toimia?” kysyy Helsingissä vieraileva Tax Justice Network -järjestön verolainsäädännön asiantuntija David Spencer ja vastaa: ”Selvästi ne ovat siirtäneet voittoja siirtohinnoittelulla Kiinan ulkopuolelle, ja kiinalaiset ovat ymmärrettävästi hermostuneet.”
Selvitysten mukaan arviolta 60 prosenttia maailmankaupasta käydään monikansallisten suuryritysten sisällä — ja reilut 50 prosenttia veroparatiisien kautta. Siirtohinnoittelussa yritykset myyvät tuotteita rajojen ylitse tytär- tai sisaryrityksilleen edullisemman verotuksen maihin ja sieltä eteenpäin kovemmilla voitoilla. Voitot siis siirretään sinne, missä niistä joutuu maksamaan vähemmän veroja.
Näiden veroparatiisien kautta ei välttämättä liiku edes tavaraa vaan usein ainoastaan kirjanpitoa.
Siirtohinnoittelua varten teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:lla on monimutkainen ja kriitikoiden mukaan osin vanhentunut säännöstö. Global Financial Integrity -järjestön tuoreimpien lukujen mukaan köyhistä ja keskituloisista maista virtaa vilungilla pääomaa reilut 900 miljardia dollaria vuosittain. Tästä yli puolet johtuu siirtohinnoittelusta, nelisenkymmentä prosenttia järjestäytyneestä rikollisuudesta ja loput korruptiosta.
Ensimmäinen soraääni
Kun YK:n verokomissio kokoontui lokakuussa Genevessä, David Spencer näki ensimmäisiä elonmerkkejä siitä, etteivät suuret kehitysmaat enää suostu nielemään teollisuusmaita hyödyttäviä OECD:n siirtohinnoittelusääntöjä sellaisenaan.
”Kiina, Intia ja Brasilia vastustivat energisesti OECD-maita”, Spencer kuvaa.
YK:n verokomissiossa on 25 asiantuntijajäsentä, joista 12 on OECD-maiden edustajia. Tähän saakka OECD-maat ovat toimineet aktiivisena yhtenäisenä ryhmänä ja onnistuneet dominoimaan komissiota. Kehitysmaiden edustajat ovat olleet hajallaan ja osin heikompia alan asiantuntijoita.
Spencerin mukaan nousevien talouksien kapina on merkittävää.
”Muutamia vuosia sitten Financial Times -lehden Philip Stevens jo kysyi, milloin niin sanotut periferian maat tulevat yhteen ja alkavat luoda OECD-maiden säännöistä poikkeavia sääntöjä”, Spencer sanoo.
”Hänen mukaansa länsimaat kuvittelivat virheellisesti, että kun kehitysmaat nousevat vastuullisiksi kansainvälisiksi toimijoiksi, ne sopeutuisivat OECD:n sääntöihin. Nyt nähdään varsin selvästi, ettei niin tule tapahtumaan.”
Köyhät maat alakynnessä
Veronkierron mahdollistava sääntöviidakko on kuitenkin erittäin monimutkainen, ja eri mallien välillä käydään tiukkoja poliittisia vääntöjä. Suomessakin paljastuneet veronkiertotapaukset osoittavat, ettei rikkaissa ja osaavissa teollisuusmaissakaan pystytä laittamaan sääntöjä täytäntöön.
Spencerin mukaan veronkierto on paljon vakavampaa kehitysmaissa, koska niillä on paljon vähemmän mahdollisuuksia seurata ja säännellä siirtohinnoittelua.
”Esimerkiksi Chilessä perustettiin siirtohinnoitteluyksikkö verohallinnon yhteyteen vasta kaksi, kolme vuotta sitten. Ja Chile — OECD:n jäsen — on kehitysmaiden joukossa yksi edistyksellisimmistä verottajista.”
”Jos he vasta nyt kehittävät siirtohinnoitteluyksikköä, miettikää vain, mikä on tilanne jokaisessa Afrikan maassa ja monissa Aasian maissa, joissa tällaista asiantuntemusta ei ole.”
Suomessakin huomio siirtohinnoitteluun kasvaa: konserniverokeskuksen siirtohinnoitteluyksikköä kasvatetaan paraikaa 13:sta 37:een virkamieheen. Tällä Suomi lähenee pohjoismaista tasoa. Ruotsissa on noin 60:n ja Tanskassa 100 hengen vastaavat yksiköt.
Kepa.fi: GFI: Pääomapaon lasku kehitysmaille 8 440 miljardia dollaria vuosikymmenessä
Kepan raportti: Laiton pääomapako kehitysmaista