Koristeellinen kuva, jossa teksti uudistumiskykyiset järjestöt oppimiskokonaisuus keväällä 2024.

Uudistumiskykyiset järjestöt -oppimiskokonaisuus

Uudistumiskykyiset järjestöt -oppimiskokonaisuus järjestettiin keväällä 2024.

Olemmeko koskaan ennen eläneet, työskennelleet ja oleskelleet yhtä nopeasti muuttuvassa maailmassa? Muutoksella on iso vaikutus myös järjestökentälle. Emme kuitenkaan halua olla vain reagoimassa muutokseen, vaan pikemminkin itse luomassa muutosta ja toivottuja tulevaisuuksia. Sitä varten tarvitsemme erilaisia tietoja ja taitoja. Ehkä jopa kykyä ajatella toisin.

Järjestöjen uudistumiskyky koostuu monista palasista. Olemme Fingossa yhdessä jäsenten kanssa tunnistaneet ainakin tulevaisuus- ja kokeilutaidot, tekoälyn hyödyntämisen, yksilöiden muutos- ja toimintakyvyn sekä brändityön ja kumppanuuksien solmimisen. Tarjoamme kaikkiin näihin teemoihin oppimismahdollisuuksia tilaisuuksien ja itseopiskelumateriaalien muodossa.

Oppimiskokonaisuus on suunnattu kaikille Fingon jäsenjärjestöille, jotka haluavat oppia uusia taitoja nopeasti muuttuvassa maailmassa toimimiseen. Osallistuminen ei edellytä mitään ennakko-osaamista, avoin mieli riittää. Oppimiskokonaisuuden osuuksia hyödyntämään ovat tervetulleita mukaan myös muut kuin järjestötoimijat, sillä monipuolinen verkostoituminen on myös osa uudistumiskykyä.

Voit osallistua koko oppimiskokonaisuuteen tai yksittäisiin tilaisuuksiin. Jokaiseen tilaisuuteen on erillinen ilmoittautuminen. Koulutusten hinnat ilmoitetaan kunkin koulutuksen kohdalla. Kaikista tilaisuuksista tiedotetaan myös Fingon sähköpostilistoilla.

Onko sinulle kysyttävää tai kaipailetko lisätietoja? Ole reippaasti yhteydessä Fingon oppimisen asiantuntijaan Anni Vihriälään, anni.vihriala@fingo.fi.

1. Oppimistilaisuudet

AikatauluSisältöOsaamistavoitteet
To 1.2. klo 9-12



Lähitilaisuus Fingon koulutustiloissa
Elinvoimaiset järjestöt – sisäinen kehitys osana muutosvoimaa


Koulutuksen hinta on 25€ Fingon jäsenille, 50€ muille järjestöille ja 100€ muille osallistujille.
Osallistuja tuntee sisäisen kehityksen tavoitteet pääpiirteissään ja ymmärtää niiden merkityksen omalle työlleen

Osallistuja saa käytännön työkaluja kohti inhimillisempää ja vaikuttavampaa järjestötyötä
To 14.3. klo 13-14.30


Verkossa
Kansalaistoiminnalla tulevaisuuteen – näkökulmia ja vinkkejä merkitykselliseen tekemiseen

Kansallista tulevaisuuspäivää vietetään 15.3. Fingo järjestää tulevaisuuswebinaarin päivään liittyen yhdessä Kansalaisareenan Kohti tulevaa -hankkeen, Siviksen ja SOSTEn kanssa.

Tilaisuus on maksuton.

To 18.4. klo 9-12

Lähitilaisuus Fingon koulutustiloissa
Kokeiluilla korkeuksiin!
Osa 1: Palvelumuotoilun ABC – työpaja perusteisiin


Koulutuksen hinta on 25€ Fingon jäsenille, 50€ muille järjestöille ja 100€ muille osallistujille.
Osallistuja oppii palvelumuotoilun perusteet ja työkalut (mm. tuplatimantti) käytännön harjoituksina.

Osallistuja tutustuu kokeiluprosessin periaatteisiin ja saa käytännön kokemuksen palvelumuotoiluprosessin toteutuksesta lähtöpisteestä testattavaan prototyyppiin saakka.
Ma 29.4. klo 9-12

Lähitilaisuus Fingon koulutustiloissa
Kokeiluilla korkeuksiin!
Osa 2: Kokeilukulttuuri järjestöissä – menetelmät ja esimerkit



Koulutuksen hinta on 25€ Fingon jäsenille, 50€ muille järjestöille ja 100€ muille osallistujille.
Osallistuja perehtyy syvemmin erilaisiin työkaluihin ja palvelumuotoilun lähestymistapoihin

Osallistuja oppii miten kokeilukulttuuria luodaan ja tuetaan organisaatiossa
sekä kuulee käytännön esimerkkejä Fingosta ja muilta järjestöiltä.
  
Ti 7.5. klo 9-12

Verkossa
Ota tekoäly haltuun!


Osallistuja ymmärtää perusteet muun muassa näistä asioista:

* Mitä tekoäly tarkoittaa ja miten käytämme sitä jo?
* Miten tekoäly (koneoppiminen) toimii? Selkeytys esimerkkien kautta.
* Tekoälyn yhteiskunnallinen ja eettinen näkökulma
* Tekoälyalgoritmien käyttö kehitysyhteistyössä, tapausesimerkkejä.
* Generatiiviset tekoälychatit (ChatGPT, Bing Copilot, Google Gemini: johdanto ja perusteet).
* Yleiskatsaus muihin helposti saatavilla oleviin tekoälytyökaluihin.
* Generatiivinen tekoäly ja tekijänoikeudet.
* Ohjeistus tekoälyn käyttöön omassa organisaatiossasi.
Ti 4.6. klo 9-15

Lähitilaisuus Fingon koulutustiloissa
Maksimoi järjestösi vaikuttavuus – kehitysjärjestöjen brändityö ja kumppanuudet


Koulutuksen hinta on 50€ Fingon jäsenille, 100€ muille järjestöille ja 200€ muille osallistujille.
Osallistuja saa:

*tuoreita näkemyksiä globaalin kestävän kehityksen ja vastuullisuuskentän trendeistä
*välineitä oman tarkoituksen ja brändin rakentamiselle
*ideoita oman vaikutusmekanismin lisäämiseksi
*käytännön vinkkejä kumppanuusmallien toteuttamiseen järjestöjen, julkisen ja yksityinen sektorin välille.

2. Itseopiskelumateriaalit


Syksyllä 2023 Fingo kirjoitti viisi mahdollista skenaariota kehitysjärjestöille vuodelle 2030. Skenaarioihin johtaneessa, Demos Helsingin vetämässä oppimisprosessissa oli mukana Fingon lisäksi 15 organisaatiota. Skenaarioiden lisäksi sivulla on myös ohjeet työpajan pitämiseksi omassa organisaatiossa skenaarioihin pohjaten.

Fingo on tuottanut Epävarmojen aikojen kanssamatkustajat -kortit, joita voit käyttää työssäsi tai vapaa-ajallasi. Korteista löytyy myös painetut versiot, joita pääset testamaan esimerkiksi Maailma kylässä -festivaalilla Fingon pisteellä.
Fingon vinkit ja välineet tulevaisuuden käyttämiseen kokonaisuudessaan löytyy täältä, tutustu muihinkin materiaaleihin.

Ota yhteyttä

  • Hankepäällikkö, Connect for Global Change -hanke Anni Vihriälä

    Vastaan Connect for Global Change -hankkeen toteutuksesta ja seurannasta Fingossa sekä yhteistyöstä hankekumppaneiden kanssa. Hankkeessa parasta on globaalia kansalaiskasvatusta ja kehitysviestintää tekevien järjestöjen tukeminen. Yhdessä menemme kohti oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää maailmaa!