Perinteisesti kehitysyhteistyöllä on pyritty köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Nyt sitä halutaan käyttää entistä enemmän yksityisen rahan houkuttelijana tai vivuttajana. Kehitysavulla halutaan taata Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuvien investointien riskit, sijoittaa omien yritysten kansainvälistymiseen ja vientiin sekä tukea innovaatioita kehitysmaissa.
Samalla kehitysavun suhteellinen merkitys kehityksen rahoittajana pienenee. Kehitysapu muuttaa muotoaan ja sitä käytetään yhä enemmän avunantajamaissa, esimerkiksi pakolaisten vastaanottamiseen liittyviin kuluihin. Samalla kun perinteiset teollisuusmaat pienentävät kehitysapuaan ja muuttavat sen kohteita, lisäävät esimerkiksi Kiina, Etelä-Korea ja Venäjä rahoitustaan kehitysmaille.
Uutta kestävää kehitystä edistävää rahoitusta etsitään yksityisistä rahastoista ja uusista rahoitusinstrumenteista. Erityisesti kestävää kehitystä rahoittavia joukkovelkakirjoja, tai bondeja, on tullut rahoitusmarkkinoille paljon. Kehitysponnisteluista on tullut voitontekoa ja lainojen merkitys on lisääntynyt.
Yksityisen velan lisäksi julkisen velan määrä on noussut kehitysmaissa suuremmaksi kuin koskaan ennen. Uusien trendien lisäksi yksi erittäin perinteinen rahoitustapa, verojen keruu, on noussut kehitysyhteistyön yhdeksi kärkiaiheeksi. Lukuisat avunantajamaat haluavat rahoittaa kehitysmaiden verohallintoja, jotta ne voivat parantaa veronkantomahdollisuuksiaan. Samaan aikaan globaalin verovälttelyn perimmäisten syiden kitkemiseksi löytyy kuitenkin edelleen liian vähän poliittista tahtoa.
Yllä kuvatut globaalit muutokset vaikuttavat myös Suomeen. Tässä ajankohtaiskatsauksessa puhummekin rahasta, jolla pitäisi edistää kestävää kehitystä. Tarkastelemme meneillään olevaa muutosta, sen mahdollisia seurauksia, ja esitämme suosituksia Suomen päättäjille.