Jäsenet

Suomi-Korea-seura ry

Esittely

Suomi-Korea-seura on toiminut vuodesta 1970. Olemme kehittäneet toimintaamme ajan saatossa ja pitäneet yllä säännöllistä toimintaa aktiivijäsenten ansiosta. Vuosittaisten jäsenmatkojen lisäksi olemme järjestäneet erilaisia kansainvälisiä seminaareja, jotka ovat kutsuneet kokoon Korean ystäviä Euroopasta ja Korean DKT:sta.
Teemme yhteistyötä erityisesti Tanskan ja Ruotsin Korea-seurojen kanssa. Olemme järjestäneet muun muassa Arirang-tapahtuman Helsingissä, missä tarjolla oli korealaista ruokaa, taidetta ja musiikkia. Järjestämme välillä myös leffailtoja, jolloin katsomme pohjoiskorealaisia elokuvia.
Osallistumme vuosittain Matkamessuille ja Maailma kylässä -festareille. Suomi-Korea-seuralla on kummikoulu Pjongjangissa, ja tuemme lasten koulunkäyntiä muun muassa opiskelutarvikkeita lahjoittamalla. Seuralla on rahankeräyslupa sekä kummikoulutyön avustamiseen että humanitaariseen työhön Koreassa.

Toimintamaa Korea North
Järjestötyyppi Friendship societies