Sulje

Hae sivustolta

Uutiset

Usein kysytyt kysymykset vallansiirrosta

Kehitysyhteistyön vallansiirto voi herättää monia kysymyksiä. Mitä vallansiirto tarkoittaa? Mihin se oikein tähtää?

Olemme koonneet tähän artikkeliin usein kysyttyjä kysymyksiä kehitysyhteistyön vallansiirrosta. Mitä vallansiirto oikein tarkoittaa? Entä miten sitä voi edistää? Lue tästä artikkelista vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin.

Mitä kehitysyhteistyön vallansiirto tai dekolonisaatio tarkoittaa?

Kehitysyhteistyön vallansiirto tarkoittaa globaalin etelän ja globaalin pohjoisen välisen vallanjaon epätasapainon tunnistamista ja purkamista kehitysyhteistyössä. Tavoitteena on poistaa historialliset ja rakenteelliset esteet, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta sekä varmistaa, että kehitysyhteistyö toimii oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti.

Kehitysyhteistyön dekolonisaatio tunnistaa, että käytännöt kehityksen edistämiseksi ovat usein juurtuneet siirtomaaperintöön, jossa länsimaat ovat pakottaneet arvonsa, politiikkansa ja agendansa väkivalloin alistetuille kansoille. Kehitysyhteistyön lisäksi dekolonisaatiota vaaditaan monilla sektoreilla tieteestä taiteeseen ja globaalista kauppapolitiikasta turvallisuuteen. Tämä kertoo siitä, että eriarvoisuus, rasismi ja vallankäytön vääristymät ovat rakenteellisia haasteita globaalissa yhteistyössä.  Yksi vallansiirron tavoite onkin varmistaa, että kehitysyhteistyösektorilla tunnustetaan sillä vallitseva rakenteellinen rasismi.

Kehitysyhteistyön synnyn katsotaan sijoittuvan Trumanin neljän kohdan ulkopolitiikan ohjelmaan vuonna 1949, jolloin “kehitysmaiden” käsite ja toisen maailmansodan voittajavaltioiden interventiot entisten siirtomaiden modernisoimiseksi alkoivat. Tätä seurasi muun muassa kehitysrahoituksen, kehitysyhteistyöjärjestöjen ja kehitysmaiden velan merkittävä kasvu.

Sektorin muutosta kuvaava kieli edelleen elää ja hakee paikkaansa. Käytössä olevia termejä ovat vallansiirto ja dekolonisaatio. Dekolonisaatio on eurosentrinen termi, joka tuntuu Suomessa vieraalta ja saattaa hankaloittaa asian ytimen hahmottamista. Käytämme tällä hetkellä vallansiirron termiä: termi nousee nimenomaan matalan kulutustason maiden aktivisteilta, joiden tilaa ja ääntä haluamme korostaa. Se keskittyy rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden tunnistamiseen ja siihen tarttumiseen huolimatta siitä, onko esimerkiksi rahoittajamaa tai kehitysyhteistyötoimijat maasta, jolla on siirtomaahistoriaa. Termi on myös globaalisti laajalti käytetty ja ymmärretty, jolloin lisätiedon etsiminen ja oman osaamisen kartuttaminen helpottuu.

Mistä kehitysyhteistyön dekolonisaatiokeskustelu alkoi?

Valtioiden oikeudesta määritellä itse oma kehityksensä on puhuttu jo 1900-luvulla, ja sen johdosta suuri osa kolonisoiduista valtioista vapautuivat 1900-luvun puolivälissä. Keskeisiä kehitysyhteistyön dekolonialisaation edistäjiä ovat myöhemmin olleet pääasiassa jälkikolonialistiset johtajat, tutkijat ja muut muutoksentekijät, kuten kehitysyhteistyön toimijat, jotka korostavat itsemääräämisoikeuden, suvereniteetin ja tasapuolisen kehityksen periaatteita.

Esimerkkinä pyrkimyksistä jakaa vastuuta globaalissa kehityksessä on siirtymä vuosituhattavoitteista (sisälsivät velvoitteitta vain kehittyville valtioille) Agenda 2030 -tavoitteisiin, jotka koskevat kaikkia valtioita. Toinen esimerkki on siirtyminen kehitysyhteistyössä modernisaatioon pyrkivän kehityksen sijaan ihmisoikeusperustaiseen lähestymistapaan, jossa lähtökohtana on paikallisten toimijoiden oikeuksien toteutumisen ja oikeuksista vastuussa olevien roolin vahvistaminen. Tasa-arvoiset kumppanuudet, muutoksen kontekstin ymmärtäminen ja muutokseen liittyvän omistajuuden varmistaminen ovat olleet tavoitteina kehitysyhteistyön sektorilla pitkään.

Kolonialistisia rakenteita globaalissa yhteistyössä ei ole kuitenkaan poistettu, joten vaatimus myös kehitysyhteistyön dekolonisaatiosta ja sektorin sisäisestä vallansiirrosta on kiihtynyt viimeisten vuosien aikana.

Mihin kehitysyhteistyön vallansiirto tähtää?

Dekolonisaatio tai vallansiirto (ks. lisää termeistä) kehitysyhteistyössä tähtää historiallisen epätasa-arvon sekä sitä toisintavan järjestelmän ja ajatusmallien purkamiseen. Tarkoitus ei ole korjata kurssia, vaan määritellä päämäärä uudelleen. Se vaatii tavoitteiden uudelleenarviointia ja -järjestelyä niin, että paikallisten ihmisten ja yhteisöjen itsemääräämisoikeus, paikallistuntemus ja kestävät, kulttuurisesti sensitiiviset ratkaisut asetetaan etusijalle. Eli vielä suoraan sanottuna: paikallisilla ihmisillä ja yhteisöillä tulee olla valta päättää itse kehityksestään.

Tämä vaatii länsimaisia hallituksia ja kansalaisjärjestöjä tunnustamaan omat etuoikeutensa ja purkamaan globaalissa järjestelmässä esiintyvän rakenteellisen rasismin, joka näyttäytyy esimerkiksi YK:n päätöksenteon elimien representaatiossa (esimerikiksi YK:n turvaneuvosto), rahoitusprioriteeteissa (esimerkiksi Ukrainan konflikti versus ei-valkoiset konfliktit, kuten Palestiina) ja edelleen valtaosassa kehitysjärjestöjen toimintamalleista (esimerkiksi paikallisten kumppanien päätösvalta strategioiden asettamisessa ja resurssien jaossa).

Käytännössä tämä tarkoittaa sen tunnistamista, että kehitysyhteistyötoimijat ovat olleet ja ovat edelleen osallisia eriarvoistavassa valtarakenteessa. Tätä voi olla aluksi vaikeaa hyväksyä, sillä tyypillisesti sektorillamme ajatellaan, että työmme suoraviivaisesti edistää oikeudenmukaista maailmaa emmekä aina edes tunnista käyttämäämme valtaa tai sisäistämäämme rasismia. Oman eriarvoistavan roolin hyväksyntä on kuitenkin ensimmäinen askel kohti kokonaisvaltaista muutosta, jossa suomalaiset ja eurooppalaiset kansalaisjärjestöt tekevät osansa globaalin vallan tasaamisessa. Lopulta kehitystoimijoiden tavoite on aina ollut tehdä oma työnsä tarpeettomaksi.

Miksi vallansiirto osana suomalaisten järjestöjen työtä on väistämätöntä?

Vallan murtuminen on jo tapahtunut ja etenee. Kehitys- ja modernisaatioteorioiden etnosentrisyyttä (maailman katsomista oman etnisen ryhmän näkökulmasta) ja kolonialismia on kritisoitu vuosikymmenien ajan. Kritiikin valtavirtaistuminen ja sektorin toimijoiden pyrkimys muuttaa globaalin pohjoisen roolia johtajasta osallistujaksi ei ole kuitenkaan aiemmin ollut näin konkreettista.

Termi Shift the Power lähti liikkeelle sosiaalisen median aihetunnisteena 2016 Johannesburgissa pidetystä Global Fund for Community Foundations -konferenssista.  Samana vuonna hyvän humanitaarisen avun periaatteet (Good Humanitarian Donorship ja Grand Bargain -aloite) virallistivat YK-kieleen lokalisaation käsitteen. Nämä kansainvälisesti sovitut toimintatavat korostavat humanitaarisia periaatteita eli inhimillisyyttä, tasapuolisuutta, puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Globaalit valtasuhteet tunnistettiin siis avoimesti vinoina hyvin perinteisten kehitysyhteistyön ja humanitaarisen sektorin toimijoiden tahoilta.

Esimerkiksi suuret rahoittajat, kuten USAID ovat tehneet ennennäkemättömiä sitoumuksia paikalliseen rahoitukseen siirtymisessä. Lisäksi 2020 George Floydin murhan jälkeen Black Lives Matter -liike toimi vahvana voimana siinä, että keskustelu rakenteellisesti rasismista valtavirtaistui myös kehitysyhteistyön sektorilla.

Globaalit, yhteen kietoutuneet haasteemme vaativat vallan uudelleen jakoa ja rakenteellisen rasismin purkamista. Vain niin voimme saavuttaa kestäviä ratkaisuja. Kehitysyhteistyö voi näyttää suuntaa muillekin sektoreille ja antaa mallia haasteiden purkamiseen.

Miten vallansiirto eroaa lokalisaatiosta?

Lokalisaatio pyrkii paikallisten toimijoiden ja yhteisöjen roolin vahvistamiseen kehitysprosesseissa. Humanitaarisen avun toimijoiden The Grand Bargain -aloite vuonna 2016 ja sitä edeltäneet pyrkimykset lokalisaatioon voidaankin nähdä yrityksenä muuttaa kansainvälisen kehityspolitiikan ja -yhteistyön toimintaa muuttamalla joitain sen osa-alueita, kuten rahoituksen siirtämistä paikallisille toimijoille.

Grand Bargain -aloitteen tavoitteet kuitenkin epäonnistuivat. Useimmat sektoria systeemisesti tarkastelevat ajattelijat ovat päätyneet siihen lopputulokseen, että vaikka teknisten osa-alueiden muuttamisella on ollut vipuvaikutus muutokselle, ne eivät vaikuta sisäsyntyisiin rakenteisiin, ellei taustalla vaikuttavat syrjivät arvot, ajattelutavat ja käyttäytymismallit muutu. Rakenteellisen rasismiin puuttuminen edellyttää perustavanlaatuista muutosta ajattelutavassa, arvoissa ja läpinäkyvyydessä kaikilta kehitysyhteistyön systeemissä toimivilta tahoilta. Lokalisaatio ei kata tätä ulottuvuutta.

Miten vallansiirtoa voi edistää?

Vallan ja etuoikeuksien hahmottamiseen kehitysyhteistyössä on paljon hyviä materiaaleja. Näistä voi mainita esimerkiksi Peace Directin (ks. alla) rakenteellisen rasismin kartan (Time to Decolonize Aid, 2022, sivu 22) ja kumppanuuden muuttamista käsittelevä käytännöllinen kooste. Nämä molemmat aineistot perustuvat Peace Directin ja sen kumppaneiden kanssa järjestämiin laajoihin konsultaatioihin kehityssektorilla toimivien päättäjien, tutkijoiden, toimittajien ja käytännön asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi hyvää aineistoa ovat Ringo-projektin (ks. alla) prototyypit ja Partoksen (ks. alla) Power analysis -työkalu.

Muutamia mahdollisia askelia, joista pohjoinen järjestö voi aloittaa ovat (mukaillen Peace Direct): 

  1. Ajattelumallien tiedostaminen ja muuttaminen: Olennaista on aloittaa tuomalla näkyväksi oman organisaation oletuksia ja motivaatiota yhteistyön ja kumppaneiden suhteen. Kenellä nähdään olevan tarvittava osaaminen ja tieto hankkeiden toteuttamiseen ja rahan käyttöön? Kuka saa määritellä muutoksen onnistumisen ja sen, miten onnistumista mitataan? Kuka tekee päätöksiä ja miksi? Kuinka pohjoisen järjestön johto osallistuu keskusteluihin rasismista ja vallan jakautumisesta?
  2. Kumppanuuden määrittely: Pohjoisen järjestön on hyvä selkeästi määritellä itselleen, mitä kumppanuudella tarkoitetaan, miksi sitä halutaan ja mitkä periaatteet ja käytännöt ovat kumppanuudessa erityisen tärkeitä. Nämä tiedot tulee jakaa ja keskusteluttaa avoimesti kumppaneiden kanssa.
  3. Kommunikaatio ja kieli: Harjoita aktiivista kuuntelua kumppanin kanssa keskittyen myös siihen, mistä asioista kumppani ei puhu. Ymmärrä viestinnän kulttuuriset normit ja luo tilaa turvalliselle keskustelulle, jossa myös epäkohtia voidaan ottaa esiin.
  4. Käytännön yhteistyö: Varmista, että kumppani johtaa hankkeen suunnittelua, myös budjetointia. Varaa rahaa kumppanuuden rakentamiselle sekä mahdollisille muutoksille yhteistyön aikana, jos budjettituki ei ole mahdollista. Ole valmis muuttamaan hankkeen ja ohjelman tuloskehikkoa ja MEL-suunnitelmia (Monitoring, Evaluation, Learning. Tee vaikuttamistyötä kumppanisi työn puolesta tai tue heitä vaikuttamistyössä.
  5. Epävarmuuden sietäminen: Vallansiirto kehitysyhteistyössä on pohjoisen järjestöille vaativa tehtävä eikä sen lopputulosta ole vielä näkyvissä. On kuitenkin tärkeää lähteä liikkeelle epävarmuudesta huolimatta ja alkaa kuvitella vaihtoehtoisia rooleja globaalin pohjoisen järjestöille.

Yllä mainitut järjestöt:

Lue lisää Suomen osallisuudesta kolonialismin ja rasismin perinnössä: